Yritykset kokeilevat tekoälyä aktiivisesti, mutta vain harva kokeilu päätyy todelliseen tuotantokäyttöön. Arvioiden mukaan ainoastaan noin viisi prosenttia tekoälypiloteista etenee testausvaihetta pidemmälle. Useimmiten syy ei ole itse tekoälyteknologiassa, vaan ratkaisujen ylläpitoon, valvontaan ja kustannusten hallintaan liittyvissä operatiivisissa haasteissa.
Konsulttiyhtiö Siili Solutions pyrkii vastaamaan ongelmaan uudella Managed AI -palvelulla, joka keskittyy tekoälyratkaisujen jatkuvaan toimintaan ja ylläpitoon. Palvelun tavoitteena on helpottaa siirtymää kokeiluista tuotantoon ja varmistaa, että tekoälystä syntyy myös todellista liiketoimintahyötyä.
Monissa organisaatioissa tekoälyhankkeet jäävät irrallisiksi piloteiksi, jotka eivät koskaan pääse osaksi liiketoiminnan ydinprosesseja. Kun tekoälyratkaisu viedään tuotantoon, se vaatii ympärilleen huomattavasti kehittyneemmän infrastruktuurin kuin rajattu kokeiluvaihe. Mallien toimintaa on seurattava, kustannuksia optimoitava ja tietoturvasta huolehdittava jatkuvasti.
Siilin mukaan tekoälyn tuotantokäyttö edellyttää myös laadunvalvontaa. Kielimallit voivat tuottaa uskottavan kuuloisia mutta virheellisiä vastauksia, mikä korostaa vastausten järkevyyden ja luotettavuuden merkitystä erityisesti asiakaskäytössä ja kriittisissä sovelluksissa. Pelkkä tekninen toimivuus ei enää riitä, vaan myös tekoälyn tuottaman sisällön laatu on hallittava.
Managed AI -palvelussa huomioidaan myös käytettävän kielimallin valinta. Kaikkein kallein malli ei ole aina paras vaihtoehto, vaan kustannustehokkuus ja käyttötarkoitus ratkaisevat. Palvelu seuraa suorituskykyä ja varmistaa, että ratkaisut toimivat sovittujen palvelutasojen mukaisesti.
Tietoturva ja sääntelyn noudattaminen ovat keskeisiä erityisesti julkisella sektorilla ja organisaatioissa, jotka käsittelevät arkaluonteista dataa. Siilin palvelukokonaisuus mahdollistaa tekoälysovellusten, datan ja mallien ylläpidon hallituissa ympäristöissä, joissa regulaatio ja vaatimustenmukaisuus on huomioitu.
Siili Solutionsin jatkuvat palvelut ovat sertifioitu ISO 27001 -tietoturvastandardin sekä ISO 42001 -tekoälyn hallintajärjestelmästandardin mukaisesti. Yhtiön mukaan tavoitteena on varmistaa, että tekoälyhankkeet eivät jää kokeiluiksi, vaan kehittyvät tuotantoon ja tukevat yritysten liiketoimintaa pitkällä aikavälillä.
















Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.


