
Suomalainen Vexlum on kerännyt 10 miljoonan euron rahoituksen puolijohdelasereiden valmistuksen kasvattamiseen. Kyseessä on tiettävästi suurin pohjoismaisen fotoniikkayrityksen keräämä seed-vaiheen rahoituskierros.
Rahoitus koostuu 6 miljoonan euron pääomasijoituksesta Kvantedilta, Tesiltä ja EU:n EIC-rahastolta. Lisäksi yhtiö sai 2,4 miljoonaa euroa EU:n EIC Accelerator -apurahaa sekä 1,6 miljoonan euron yrityslainan Nordealta. Varat käytetään valmistuskapasiteetin laajentamiseen Suomessa ja tuotannon siirtämiseen teolliseen mittakaavaan.
Vexlumin kehittämät laserit vastaavat ongelmaan, joka hidastaa useita huipputeknologian aloja. Taajuudeltaan tarkkoja ja suuritehoisia lasereita on vaikea saada. Ne ovat usein myös kalliita ja monimutkaisia valmistaa. Tämä rajoittaa erityisesti kvanttiteknologian sovellusten, kuten kvanttitietokoneiden ja atomikellojen, skaalautumista.
Yhtiön teknologia perustuu optisesti pumpattuun puolijohdelaseriin eli VECSEL-rakenteeseen. Laserit valmistetaan III–V-puolijohdemateriaaleista, kuten galliumarsenidista ja indiumfosfidista. Sirut kasvatetaan molekyylisuihku-epitaksialla atomikerros kerrallaan. Valmiit lasersirut integroidaan järjestelmiin Tampereella.
Vexlum laajentaa nyt siru- ja laservalmistustilojaan vastatakseen nopeasti kasvaneeseen kysyntään. Tavoitteena on parantaa toimitusvarmuutta ja tuotannon laatua erityisesti kvantti-, puolijohde- ja avaruussektorien asiakkaille.
Yhtiö on jo nyt teknologiakumppani ioni- ja atomipohjaisia kvanttitietokoneita kehittäville toimijoille. Sen lasereita käytetään myös optisissa atomikelloissa, puolijohdemetrologiassa sekä satelliittien optisen viestinnän kehityksessä.
Rahoituksen avulla Vexlum tähtää voimakkaaseen kasvuun. Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on nousta globaaliksi puolijohdelasereiden toimittajaksi ja saavuttaa 100 miljoonan euron liikevaihto 2030-luvun alussa.





















Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.