Koronapandemialla on ollut selviä vaikutuksia palvelinkauppaan tänä vuonna. Moni yritys ostaa nyt mieluummin tilaa pilvipalveluista. Tämä näkyy palvelinlaitemyynnissä, sanoo Trendforce. Trendforce arvioi aiemmin, että palvelinmyynti kutistuisi kolmannella neljänneksellä 0,8 prosenttia. Tarkistetun ennusteen mukaan pudotusta tulee 4,9 prosenttia.
Maailmalla on arvioitu, että Yhdysvaltain kauppaministeriön uusimmat, maanantaina julkistamat sanktiot Huaweita vastaan estävät esimerkiksi vanhempien puhelimien tietoturvapäivitykset. Huawei kiistää tällaiset väitteet tiukasti.
Suomen peliala etäjuhli 25-vuotistaivaltaan eilen. The Finnish Game Awards -gaalasssa palkittiin parhaat pelit ja jaettiin tunnustuksia. Vuoden kotimaiseksi peliksi valittiin Remedyn Control.
Elon Muskin SpaceX-yritys rakentaa globaalia satelliittiverkkoon pohjautuvaa internetjärjestelmää. Musk on itse hehkuttanut Starlink-verkon olevan ”kuidun korvaaja”. Nyt verkkoon on tullut ensimmäisiä nopeusmittauksia beetatestaajilta.
Tutkimuslaitos Buy Shares ennustaa, että 5G-tilaajien määrä kasvaa globaalisti 2,7 miljardiin vuoteen 2025 mennessä. Tämä tarkoittaa, että neljän vuoden kuluttua useammalla kuin joka kolmannella ihmisellä on käytössään 5G-yhteys. Eniten 5G-käyttäjiä tulee ennusteen mukaan olemaan Koillis-Aasiassa, yhteensä 1,3 miljardia.
Jotta data olisi vain sen käytössä, jolle data on tarkoitettu, se pitää tiedonsiirron ajaksi salata. Jotkut pelkäävät, että tulevaisuuden kvanttikoneet siirtävät kerralla kaiken asymmetrisen salauksen romukoppaan. Onneksi näin ei ole, ja kvanttiturvallisen salauksen toteutusta kehitetään Suomessa.
Pelikonsolien maailmassa siirrytään uuteen aikakauteen loppuvuodesta, kun sekä Microsoft että Sony julkaisevat uudet konsolinsa. Microsoft on nyt julkistanut lisätietoja Xbox X Series -koneen prosessorista, jonka valmistaa AMD.
Digi Internationalin ConnectCore 8M Nano -kehitysalusta on suunniteltu vastaamaan niiden asiakkaiden tarpeita, jotka kehittävät verkkoyhteyksillä ja multimediatoiminnoilla varustettuja tuotteita teollisuuteen, lääketieteeseen, maatalouteen ja logistiikkaan. Alusta esiteltiin ETN-digilehdessä.
OnePlussan lippulaivamalli OnePlus 8 Pro on voittanut European Image and Sound Association (EISA) "Paras älypuhelin" -palkinnon. EISA koostuu 61 arvostetusta kuluttajaelektroniikkaan keskittyvästä aikakausilehdestä.
Sulautettujen alue laajenee koko ajan. Järjestelmämoduulien valmistajat ovat reagoineet monenlaisilla ratkaisuilla. Moduulien asentamiseen on eri vaihtoehtoja. Digi International esittelee oman SMTplus-pintaliitoksensa ETNdigi-lehdessä.
IBM.stä ei ehkä enää ensimmäisenä tule mieleen puolijohteet, mutta yhtiön Power-prosessorit ovat edelleen todellisia datakeskusten työhevosia. Sitä on myös uusin eli POWER10, joka on peräti 18 miljardin transistorin tehopakkaus. Piirit valmistetaan Samsungin 7 nanometrin prosessissa.
Yhdysvaltain kauppaministeriö on nyt lopettanut väliaikaisten lupien antamisen Huawein toimittajille. Päätöksen seurauksena voi käydä niin, että vanhempia Huawein puhelimia käyttävät eivät saa seuraavaa Android-sukupolvea eli Android 11:aa laitteisiinsa.
Ensi vuoden alusta lähtien kannattavaa tietokonetta ei tarvitse liittää wifi-verkkoon eikä oman kännykän hotspottiin, kun myyntiin tulevat ensimmäiset 5G-modeemilla varustetut läppärit. Asiasta kertoi Mediatekin pääjohtaja Joe Chen.
Suomen peliala juhlii 25-vuotista taivaltaan järjestämällä perinteikkään The Finnish Game Awards -palkintogaalan digitapahtumana huomenna 18. elokuuta. Tapahtumaa voi seurata livenä verkossa.
Kymmenen korkeakouluopiskelijaa Suomesta sai tilaisuuden tutustua uusimpiin teknologioihin ja innovaatioihin Huawein johdolla verkossa 10.–14.8.2020 järjestetyssä opiskelijaohjelmassa. Viisipäiväinen kurssi johdatti opiskelijat moniin uusiin teknlogioihin.
Renesas on tuonut markkinoille uuden RZ-sarjan mikroprosessorin tehokasta suorituskykyä vaativiin robotiikan sovelluksiin. RZ/V2H MPU:n tarjoama suorituskyky mahdollistaa sekä tekoälypohjaiset konenäkö- että reaaliaikaohjauksen sovellukset. Seuraavassa Renesasin Keigo Kawasaki tekee selkoa RZ-sarjan uuden jäsenen tuomista mahdollisuuksista robotiikan tekoälysovelluksiin.
Yritysten hyödyntämä data on noussut generatiivisen tekoälyn myötä valokeilaan. Siellä paistattelevat myös tulevaisuuden osaajat, joita kaivataan tekoälyn mullistamiin uudenlaisiin työtehtäviin, kirjoittaa Kyndryl Finlandin maajohtaja Piia Hoffsten-Myllylä.