Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Entisaikaan PC-koneiden prosessorit ja DRAM-muistit olivat ne piirit, joiden mukana puolijohdemarkkina kasvoi ja taantui. Paljon on vuosien varrella muuttunut, mutta DRAM-piirit heilauttelevat markkinoita edelleen vahvasti. Tällä kertaa alaspäin.
Microsoftille on käynyt pieni vahinko. Kaksi tutkijaa on paljastanut, että Windowsien Secure Boot -toimintoon on jätetty takaovi, jonka avulla kuka tahansa saa laitteen tarvittaessa auki. Tarvitaan vain ns. kultainen avain, joka nyt on paljastanut.
Aiemmin lähinnä sotilas- ja satelliittitekniikan reaalisovelluksiin edennyt ohjelmistoradiotekniikka SDR yleistyy tulevaisuudessa muissakin langattomissa järjestelmissä kuten kännykkä- ja IoT-sovelluksissa. Puolijohdetekniikan vahva kehitystyö on tuonut suunnittelijoiden avuksi uusia tehokkaita työkaluja. Softaradio syntyy kätevästi helppokäyttöisellä kehitysalustalla.
ASUS kertoo nousseensa pelaajien ykkösvalinnaksi kannettavissa tietokoneissa. Peliläppäreistä 40 prosenttia on nyt ASUS-merkkisiä ja markkinaosuus on suurempi kuin sen kolmen suurimman kilpailijan yhteenlaskettuna.
UPSeista tunnettu Eaton on lanseerannut valikoiman kokoluokkien 1U ja 2U ePDU-virranjakeluyksiköitä parantamaan IT-sovellusten älykästä virranjakelua. Nyt myös pienempien räkkien käyttäjät voivat hyödyntää suurempaa tehokkuutta, vähentää kuluja ja suojata liiketoimintaa entistä paremmin keskeytyksiltä.
Venäläinen tietoturvatalo Dr Web raportoi uudesta linux-palvelimiin iskevästä troijalaisesta, joka pystyy ajamaan bitcoin-virtuaalirahan louhintaa saastuneessa koneessa. Keskeistä troijalaisessa on Dr Webin mukaan se, että se on koodattu Googlen Go-kielellä.
Lundin ja Bristolin yliopiston RF-tutkimusryhmät ovat viime aikoina kunnostautuneet 5G-dataennätysten rikkomisessa. Uusin ennätys spektritehokkuudessa kirjataan lukemin 145,6 bittiä sekunnissa hertsiä kohti. Tiimit saivat saavutuksestaan suunnittelupalkinnon viime viikolla NIWeek-tapahtumassa.
Univaikeudet yleistyvät yhteiskunnassamme ja niillä voi olla hoitamattomina haitallinen vaikutus ihmisen terveyteen ja elämänlaatuun. Perinteinen PSG-unianalyysi eli polysomnografia on kallista, hankalaa ja aikaavievää. Sen voi korvata ballistokardiografialla eli BKG:llä.
Jokainen ison yrityksen asiakaspalvelun kanssa toiminut tietää, että pieni asiakas ei juuri yrityksille merkitse. Siksi oli virkistävää todeta, että asiakaspalvelu voi olla myös nopeaa ja tehokasta. Ei, yritys ei ole iso eikä suomalainen.
Yhdysvaltain puolustusministeriön alaisessa DARPA-tutkimuslaitoksessa ajatellaan, että paras tapa suojautua haittaohjelmia ja haavoittuvuuksia vastaan on käyttää huipputehokkaita tietokoneita, siis automaatiota. DARPAn kisassa löytyi tehokkain kone, jonka kehittäjille maksettiin palkintorahoina kaksi miljoonaa dollaria.
Flash-tekniikka kehittyy nyt nopeaa vauhtia, kun valmistajat siirtyvät 3D-rakenteisiin. Samsung esitteli Santa Claran Flash Memory Summitissa tulevia VNAND-piireihin pohjaavia tuotteitaan. Yhtiö uskoo, että ennen vuotta 2020 SSD-levylle saadaan sopimaan dataa yli sata teratavua.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on vahvistanut vanhan löydöksen, jonka mukaan tietyt ferrosähköiset materiaalit voivat muuntaa auringonvaloa sähköenergiaksi jopa 50 prosenttia nykyisiä piipohjaisia aurinkokennoja tehokkaammin.
Amerikkalaistutkijat ovat demonneet Usenix-tietoturvakonferenssissa Austinissa, miten linux-ytimeen sisältyneen TCP-bugin avulla voidaan ottaa haltuun suosittu verkkosivusto. Demossa tutkijat näyttävät, miten salaamaton USA Today -lehden sivusto tulee kaapatuksi.
Moni idea, joka ei olisi toteutunut yhdenkään yrityksen kaupallistamana, on saanut elämän joukkorahoituskampanjan avulla. Aina sekään ei ole tie markkinoille. Näin kävi Aeroscopen kehittämällä oskilloskooppikynälle.
LTE-yhteyksien pitäisi alkaa toimimaan myös vapailla taajuuksilla ilman, että mikään olemassaoleva yhteys niillä kärsisi. Qualcommin testit osoittavat, että myös nykyiset wifi-reitittimet häiritsevät toisiaan. Ne eivät osaa jakaa taajuuksia siten, kuin määritykset määräisivät.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.