Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Applen uskotaan esittelevän uudet Macbookit lokakuun lopulla. Kuten aina Applen tuotteiden kohdalla, huhumylly teknisistä uudistuksista käy kiivaana. Nyt ”tiedetään”, että tulevat Macbook Pro -kannettavat eivät enää sisällä vanhanmallisia USB-portteja.
Raumalainen ionSign kehittää teollisuuteen tiedonkeruulaitteita, joilla kerätyn datan voi siirtää suoraan kaupalliseen Amazonin, IBM:n tai Microsoftin Azure-pilveen. Gluon GMU491 -boksin kaltaisia ratkaisuja ei markkinoilla juuri ole. IonSign kaavailee nyt vievänsä tekniikkansa myös vientiin. Myynnistä ja kehityksestä vastaavan johtajan Mikko Sainion mukaan vientiä ei tähän asti ole juuri ollut, mutta nyt siihen panostetaan. - Meillä on meneillään useita neuvotteluja, myös globaalisti tunnettujen brändien kanssa.
Yleensä valmistajat seuraavat standardeja kehittäessään uusia ratkaisuja ja liitäntöjä. Apple on harvoja omia polkujaan kulkevia. Nyt kansainvälinen televiestintäliitto ITU on kehittänyt kannettavien tietokoneiden universaalin laturin standardin, joka saattaa kelvata Applellekin.
Englantilaisen Ultrahapticsin kehittämä ultraääneen perustuva virtuaalinen ohjaustekniikka on saanut merkittävän tunnustuksen kotimaassaan. Yritys on saanut Vuoden Startupin tunnuksen BEEA- eli British Engineering Excellence Awards -kilpailussa. Kisassapalkitaan yrityksiä, jotka ovat esitelleet merkittäviä suunnittelun innovaatioita viimeisen 12 kuukauden aikana. Vuonna 2013 perustettu Ultrahaptics täyttää vaatimukset komeasti.
Teknologian tutkimuskeskus VTT ja kauppakeskus Ideapark Lempäälässä kehittävät palvelurobottia toimimaan itsenäisesti ja luontevasti kauppakeskusympäristössä. Pepper-robotin ensimmäinen koekäyttö alkaa Ideaparkissa ylihuomenna,
Australialainen operaattori Telstra on usein ollut operaattorien datanopeusvertailujen kärkipäässä ja niin on nytkin. Yhdessä Ericssonin ja Qualcommin kanssa se kehuu tarjoavansa maailman ensimmäistä ”gigabittiluokan” LTE-mobiiliverkkoa.
XG-FAST on Nokian Bell Labsin kehittämä, vielä standardoimaton kiinteiden nettiyhteyksien tekniikka, jolla päästään kuparilinjoilla selvästi nykyistä nopeampiin datanopeuksiin. Nyt Nokia on testannut tekniikkaa australialaisen nbn-operaattorin tutkimuskeskuksessa.
Ruotsalaisyritys Sivers IMA on esitellyt täysin integroidun lähetinvastaanottimen ns. V-kaistalle eli 57-71 gigahertsin alueelle. Yhtiön mukaan kaikki tarvittavat komponentit sisältävä modeemi on ensimmäinen laatuaan.
Joko Windows kyllästyttää? Mietityttääkö tietokoneen tietoturva? Pitäisi kokeilla linuxia omassa koneessa? PCWorld-lehti listasi kuusi painavaa syytä, miksi linuxia olisi nyt hyvä kokeilla.
Euroopan suurimpiin teholähteiden toimittajiin kuuluva Powerbox tuo markkinoille kaksi uutta piirilevylle asennettavaa DC/DC-muunninta teollisuuden ja raideliikenteen käyttökohteisiin. Uutuudet erottuvat kilpailijoista erittäin laajalla tulojännitealueellaan sekä korkealla tehotiheydellä.
Diplomi-insinööri Jussi Mikkonen kehitti väitöstyössään menetelmän muotoilulähtöisten prototyyppien vuorovaikutuksen implementointiin. Prosessin ohessa on syntynyt kolme start up -yritystäkin. Mikkosen väitös tarkastetaan Tampereella ensi perjantaina.
CPLD-piirien (Complex Programmable Logic Device) arkkitehtuurissa on tapahtunut viime vuosina lukuisia muutoksia, jotka laajentavat huomattavasti tämäntyyppisten komponenttien sovellusalaa ja hämärtävät CPLD- ja FPGA-piirien välistä rajaa.
Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkijat kertoivat jo vuonna 2014 kehittäneensä grafeenista läpinäkyviä antureita esimerkiksi aivojen toiminnan kuvantamiseen. Nyt tutkijat ovat julkistaneet Nature Protocols -lehdessä kehittämänsä valmistusmenetelmän periaatteet.
Kiinalainen miehittämättömiä UAV-lennokkeja (Unmanned Aerial Vehicle) eli ns. nelikoptereita valmistava PowerVision avaa T&K-yksikön Tampereelle Finpron ja Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredean avulla. Investointipäätöksen taustalla vaikuttavat paikallinen ICT-osaamisen saatavuus sekä suomalainen yliopisto-yritysyhteistyö, joka mahdollistaa yrityksen kannalta olennaisten innovaatioiden kehittämisen.
Chalmersin teknisessä korkeakoulussa Göteborgissa on kehitetty sähköinen paperi eli ns. e-paperi, jonka ominaisuudet ovat mullistavat. Kalvo on taipuisa, alle mikronin paksuinen ja tuottaa kaikki normaalin ledipalneelin tuottamat värit. Lisäksi se kuluttaa kymmenesosan siitä virrasta, jonka Kindle-tabletin näyttö kuluttaa.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.