Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Professori Mircea Guina Tampereen teknillisen yliopiston Optoelektroniikan tutkimuskeskuksesta on saanut 2,5 miljoonan euron ERC-rahoituksen, jonka myötä Suomi tähtää kärkeen uusiutuvan energian osaamisessa. Vuoden lopussa alkavassa Advanced III–V Materials and Processes Enabling Ultrahigh-efficiency (50%) Photovoltaics -hankkeessa kehitettävät, uudenlaisella tekniikalla valmistettavat kennot voivat muuntaa sähköksi jopa yli puolet auringonsäteiden energiasta.
Philipsin ja Agilentin vuonna 1999 perustama ledikomponentteja kehittävä Lumileds on antantu vahvan näytön ledien kestävyydestä. Uusi Luxeon HR30 -ledi on vahvin ja kestävin toistaiseksi valmistettu ledi.
Nokian tuleva Android-älypuhelin on aihe, joka säännöllisin väliajoin pompahtaa pintaan verkon erilaisilla sivustoilla. Nyt vuodetuista kuvista raportoi Android Authority. Esillä on keskitasoiseksi määritelty A1-älypuhelin.
Vuonna 1989 perustettu elektroniikan suunnittelun työkaluja kehittävien yritysten yhteinen järjestö EDA Consortium on muuttanut nimensä. Jatkossa yhteisö tunnetaan nimellä Electronic System Design Alliance eli ESDA.
Piikiekkoja valmistava Okmetic kertoo, että kiinalainen National Silicon Industry Group (NSIG) on tehnyt tarjouksen ostaa kaikki Okmeticin osakkeet. Tarjoushinta on 9,85 euroa osakkeelta, mikä on lähes kolmanneksen suurempi kuin Okmetin osakkeen eilinen päätöskurssi Helsingin pörssissä.
Intel on osana uutta Cloud for All -hankettaan lanseerannut uusia laitteita, joiden avulla yritykset voivat helpommin siirtyä pilvipalvelujen käyttöön. Osana tuotejulkistuksia Intel on esitellyt flash-pohjaisia SSD-levyjä, jotka ovat selvästi aiempaa nopeampia.
Sisäministeriö yllätti tänään monet ilmoittamalla, että turvallisuusviranomaisten käytössä oleva VIRVE-verkko ajetaan alas. Tetra-tekniikkaan perustuva verkko ei enää vastaa nykyajan vaatimuksia, joten viranomaisten puhelut ja dataliikenne siirretään julkisiin LTE-verkkoihin.
Samaan aikaan kun verkkolaitevalmistajat joutuvat investoimaan valtavia summia esimerkiksi 5G-tukiasemien kehitykseen, itse mobiiliverkkojen laitemarkkina on pysähdyksissä. Tämä tietää entistä kovempaa kilpailua niin Nokialle, Ericssonille kuin Huaweillekin.
Piikiekkoja valmistava Okmetic suunnitteli Yhdysvaltain Allenissa sijaitsevan epitaksiaalikiekkojen valmistukseen keskittyneen tehtaansa alasajoa. Nyt tehtaalle on löydetty ostaja. Okmetic myy tehtaan 9,5 miljoonalla dollarilla eli noin 8,5 miljoonalla eurolla uudelle Epitek Silicon -yritykselle. Kaupasta Okmetic kirjaa kuuden miljoonan euron kokoisen myyntivoiton.
Amerikkalainen Piilaaksossa päämajaansa pitävä LED Engin on esitellyt ledikomponentin, joka ensimmäisenä maailmassa tuottaa seitsemän eri väriä. Sillä voidaan toteuttaa koko värispektrin toistavia näyttämövalaistuksia.
Yhdysvalloissa teiden turvallisuutta valvova IIHS (US Insurance Institute for Highway Safety) on ensimmäistä kertaa testannut keskikokoisten autojen ajovaloja. Tulokset ovat hälyttäviä. Hyvän arvosanan sai vain yksi automerkki, Toyotan Prius v.
Flashia on kahta laatua. NOR-muisteja käytetään nopean luvun ansiosta ohjelmakoodin tallennukseen. Data sen sijaan varastoidaan yleensä paremmin skaalautuvaan NAND-muistiin. Windbond on julkistanut muistipiirin, jossa eri tyypin flasehaj voidaan joustavasti yhdistää.
Conrad Business Supplies on aloittanut johtavan saksalaisen kotelotekniikkavalmistaja Rittalin uuden jäähdytinvalikoiman jälleenmyynnin. Blue e+ -sarjan energiatehokkuus on paljon tähänastisia jäähdytysratkaisuja korkeammalla tasolla.
Gartner on päivittänyt ennusteensa siitä, miten PC-mikrojen ja älypuhelinten myynti kehittyy tulevina vuosina. Kännykkämyynti ei enää kasva ja pelätty PC-koneiden myynnin kutistuminen pysähtyy.
Monissa sovelluksissa esimerkiksi esineiden internetissä komponenteille ei ole tilaa eikä niiden käytössä paljoa virtaa. Atmelin uusimmat bluetooth-radiot vastaavat juuri näihin suunnittelun haasteisiin.
Mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella. Yksi MEMS-ajoituspiirien vahvuuksista on ohjelmoitavuus.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.