
Vuonna 1968 Montrealissa perustettu elektroniikan komponenttien jakeluyritys Future Electronics on myyty Taiwaniin. Ostaja on WT Microelectronics ja kauppahinnaksi ilmoitettiin 3,8 miljardia dollaria.
Alkuvuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Future teki 2,9 miljardin dollarin liikevaihdolla 184 miljoonan euron nettotuloksen. Yhtiössä on 5200 työntekijää 47 eri maassa.
Future on keskittynyt erityisesti palvelemaan elektroniikkayrityksiä uusien suunnittelujen kehityksessä. Yhtiössä on aina panostettu vankkaan tekniseen tukeen ja pitkälle integroituihin ratkaisuihin.
Future perustaja ja enemmistöomistaja Robert Miller erosi pääjohtajan paikalta helmikuussa, kun Kanadan yleisradioyhtiöt syyttivät häntä alaikäisten houkuttelemisesta seksiin. Usea nainen on nostanut syyteen Milleriä vastaan ja he vaativat mieheltä miljoonakorvauksia. Syytösten mukaan Miller on maksanut seksistä alaikäisille tytöille, joista nuorin olisi ollut 14-vuotias.
Miller on kiistänyt kaikki syytökset. Hän sairastaa Parkinsonin tautia, jonka sanotaan olevan loppuvaiheessa. Miller on syntynyt vuonna 1943.






















