- Tietoja
Verkkoyhtiö Ericsson ja kiskokalusto- ja lentokonevalmistaja Bombardier ovat testanneet yhdessä LTE-verkkojen toimivuutta raideliikennekäyttöä ajatellen. Laboratoriotestien tarkoituksena oli varmistaa, voidaanko LTE-verkon varassa esimerkiksi käyttää CBTC-kulunvalvontajärjestelmiä tai tarjota viihde- ja muita palveluita matkustajille.
- Tietoja
Intel yritti vuosia tunkeutua kaikenlaisiin kannettaviin laitteisiin älypuhelimista älykelloihin. Tulokset ovat olleet vähemmän mairittelevia prosessorijätille. Uusin ohilaukaus on älykello Basis Peak, joka ehdittiin jo vetää markkinoilta sen aiheutettua palovammoja käyttäjilleen.
- Tietoja
Linus Torvalds on julkistanut ensimmäisen RC-version seuraavasta linux-ytimestä eli 4.8:sta. Uudistukset ovat pitkälti tavanomaisia ajuri-, ym. päivityksiä, mutta mukaan näyttää tulevan tuki Windowsin Surface 3 -tabletille.
- Tietoja
Nokian toisen neljänneksen tulosluvut saivat analyytikot odotetusti pettymään. Tällä hetkellä Nokia on kuitenkin tilanteessa, jossa se voi vain odottaa. 4G-rakentaminen junnaa pysähdyksissä ja seuraavaa piikkiä myyntiin pitää tukiasemissa odottaa jopa 2-3 vuotta.
- Tietoja
Magneettista RAM-muistia pidetään yhtenä tulevaisuuden lupaavimmista tekniikoita. Yksi alueen pioneereja eli Everspin on ryhtynyt toimittamaan asiakkailleen MRAM-piirejä, joissa datankirjoitus tapahtuu peräti 100 tuhatta kertaa NAND-flashia nopeammin.
- Tietoja
Aalto-yliopiston Startup Saunalla järjestetty Summer of Startups -kiihdytysohjelma keräsi tänä kesänä ennätysmäärän tiimejä. Ohjelman yhdeksän viikon aikana ideoista on hiottu startupeja, joista osa on päässyt jo lanseeraamaan tuotteensa markkinoille.
- Tietoja
Tukiasemat virittyvät korkeammille taajuuksille, kun mobiiliyhteyksissä halutaan tarjota 5G-palveluita kuluttajille. Korkeammat taajuudet mahdollistavat suuremman datanopeuden, mutta toisaalta vahvistimille on tarjolla vähemmän tehoa. Saksalainen Fraunhofer-instituutti ratkoo ongelmaa uusilla materiaaleilla.
- Tietoja
5G-tekniikkaa kehitetään useissa korkeakouluissa ja yritysten laboratorioissa, mutta Yhdysvaltain tietoliikennekomissio avasi pari viikkoa sitten laajasti uusia taajuuksia 5G-tekniikan käyttöön. National Instrumentsin RF-tuotteiden markkinoinnista vastaava James Kimery uskoo, että päätös sinetöi 28 gigahertsin alueen 5G:n ensimmäiseksi kaupalliseksi taajuusalueeksi.
- Tietoja
National Instrumentsin toinen perustaja Jeff Kodosky tunnetaan myös graafisen LabVIEW-ohjelmointikielen isänä. Kodosky kertoi NIWeekillä Austinissa, miten Applen Macintosh-tietokoneen julkaiseminen vuonna 1986 toimi alkusysäyksenä myös LabVIEW´lle.
- Tietoja
Tamperelainen OptoFidelity tunnetaan kosketusnäyttöjen robottiavusteisen testausautomaation erikoisosaajana. Toimitusjohtaja Pertti Aimonen näkee tulevaisuudessa paljon mielenkiintoista kehitystä. - Näyttötekniikka tulee mullistumaan. Kosketus on pian vanhaa tekniikkaa, Aimonen näkee.
- Tietoja
Tietoturvayritys Kaspersky Lab on esitellyt raportin, jossa kuvataan bottiverkkojen kautta tehtyjen palvelunestohyökkäysten määrän ja luonteen kehitystä. Huomattavaa on, että jo 70 prosenttia bottiverkoista koostuu linux-koneista.
- Tietoja
USB-liitäntä hallitsee kulutuselektroniikkaa, mutta väylä on tunkeutunut yhä tiukemmin myös kaikenlaisiin muihin sulautettuihin laitteisiin. Silicon Labs on esitellyt uuden USBXpress-siltapiirin, joka tekee USB:n istuttamisen hyvin helpoksi esimerkiksi maksupäätteisiin, lääketieteen laitteisiin, datankeruulaitteisiin ja peliohjaimiin.
- Tietoja
Polar on lanseerannut uuden Android Wear -pohjaisen älykellon. Polar M600 tuo toisaalta uutta urheilukelloon, mutta toisaalta Android Wear -alustan viat ovat samat kuin muillakin valmistajilla.
- Tietoja
TomTom on julkistanut tiedon TomTom City -palvelunsa laajenemisesta. Aiemmin palvelu on ollut käytössä 25 kaupungissa, mutta nyt mukaan tulee 25 uutta kaupunkia. Helsingin lisäksi uusina kaupunkeina mukana ovat muun muassa Tukholma ja Oslo.
- Tietoja
Kiristyshaittaohjelma eli ransomware on kasvava vitsaus yrityksissä. Haitta lukitsee tietokoneen tiedostot ja lupaa avata ne vasta lunnaiden maksamisen jälkeen. Sophos on nyt tuonut tarjolle ohjelmiston, joka blokkaa ransomwaren ennen kuin se rampauttaa järjestelmän.

























