- Tietoja

Metrologialaitos VTT MIKES eli aiemmin mittatekniikan keskuksena tunnettu laitos on edistynyt työssään uuden sukupolven optisen atomikellon kehittämiseksi. Pohjoismaiden ensimmäinen optinen kello on osoitettu koekäytössä toimivaksi, ja sen mittaustarkkuutta parannetaan edelleen.
- Tietoja

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo vuonna 2022 oli 1348 miljoonaa euroa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Kasvua edellisvuodesta tuli 17,7 prosenttia. Vuoden viimeisellä neljänneksellä kasvu yltyi 14,2 prosenttiin.
- Tietoja

COM-HPC on viime vuonna valmistunut sulautettujen korttistandardien tehokkain formaatti ja nyt logonsakin uusinut Kontron on esitellyt kaksi uutta COM-HPC-korttia päätelaitteisiin. Niiden 13. polven Core-prosessoreissa laskentateho kasvaa 14-24 prosessoriytimen voimalla.
- Tietoja

6G-tekniikkaa kehitetään jo kovaa vauhtia. Yksi ideoista on viedä liikenne yli sataan gigahertsiin, josta löytyy paljon vapaita alueita. Mittauslaitevalmistaja Rohde & Schwarz tekee jo mallinnuksia ja mittauksia sekä 158 gigahertsissä että 300 gigahertsissä.
- Tietoja

Apple hyödyntää yhä enemmän itse kehittämiään komponentteja, iPhone-puhelimien ja Macbook-kannettavien prosessorit ovat tästä hyvä esimerkki. Nyt uutistoimistot kuitenkin kertovat, että vuodesta 2024 alkaen Apple alkaisi käyttää laitteisiin omia näyttöjä.
- Tietoja
Flexensistä irrotettu HydRe Oy valmistelee vetytankkausasemien verkoston rakentamista Suomeen ja Pohjois-Eurooppaan palvelemaan erityisesti raskasta liikennettä. Yhtiö aikoo avata Liedon aseman vuoden 2024 loppupuolella ja yhteensä kahdeksan asemaa vuoden 2025 loppuun mennessä.
- Tietoja

Valmet Automotive on antanut tänään neuvotteluesityksen henkilöstön vähentämistarpeesta Uudenkaupungin autotehtaalla. Yhtiön mukaan autotuotannon määrä tulee alkaneen vuoden aikana vähenemään.
- Tietoja

Espoolainen Verge Motorcycles valitsi Las Vegasin CES-messut uuden huippuluokan sähkömoottoripyörämallinsa lanseeraukseen. Uusi Verge TS Ultra -malli on yksi kaikkien aikojen edistyneimmistä sähkömoottoripyöristä. Teho ja kiihtyvyys viedään uudelle tasolla ja lataaminen on nopeaa.
- Tietoja
Joulukuun ajan käynnissä ollut ETNdigi-lehden älykellokisa on ratkennut. Huawein Watch GT 3 Pro -kello matkaa Turkuun. Lukijat äänestivät lehden parhaaksi artikkeliksi akkutekniikoista kertovat Distrelecin artikkelin.
- Tietoja

NXP Semiconductors julkisti Las Vegasin CES-messuilla markkinoiden ensimmäisen 28 nanometrin prosessissa valmistetun RFCMOS-tutka. Kyse on yksisiruisen ratkaisusta ajoneuvojen seuraavan sukupolven ADAS-järjestelmiin.
- Tietoja

Tyypillisin meilläkin käytössä oleva tuulivoimalla on teholtaan noin 3 megawattia. Tanskalainen Vestas Wind Systems on nyt toimittanut käyttöön maailman suurimman voimalan, jonka teho on 15 megawattia.
- Tietoja
Raspberry Pi -korteille esiteltiin ensimmäinen kameramoduuli jo kymmenen vuotta sitten. Käyttäjät ovat toivoneet uutta kameraa, joka osaisi automaattisesti tarkentaa kuvaamaansa kohteeseen. Nyt Raspberry Pi -säätiö vastasi toiveisiin uudella kameramoduuli 3:lla. Uusi kameramoduuli on saatavana neljänä erilaisena versiona, joista edullisin maksaa 25 dollaria. Moduulit kuvaavat sekä infrapuna- että näkyvän valon alueella, sekä normaalilla ja laajalla näkökentällä.
- Tietoja
Tietoturvayritys Check Pointin tutkimusosasto kertoo, että Suomessa kyberhyökkäysten määrä kasvoi 81 prosenttia vuonna 2022 edellisvuoteen verrattuna. Keskimäärin vuonna 2022 Suomessa oli 1228 kyberhyökkäystä viikoittain organisaatiota kohti.
- Tietoja

IEEE juhlistaa tänä vuonna maailman tärkeimmän keksinnön 75-vuotissyntympäivää. Kyse on tietenkin transistorista, joka mahdollistaa tämän tekstin kirjoittamisen, sen sijoittamisen verkkosivuille, informaation jakelun globaalin internetin välityksellä ja lopulta lukemisen jollakin lukulaitteella, yhä useammin älypuhelimella.
- Tietoja

Avaamme älypuhelimemme useimmiten kasvoillamme tai sormenjäljellämme, mutta nykyiset anturit eivät yllä kaikkein kovimpiin tietoturvavaatimuksiin. Ranskalainen Isorg on nyt ottanut tärkeään askeleen matkalla kovemman tietoturvan sormenjäljen tunnistusta älypuhelimissa.













