- Tietoja

Uusimmat taivuteltavat eli ns. foldable älypuhelimet ovat teknisesti upeita luomuksia, mutta usein erittäin kalliita. Sen takia niiden menekki on jäänyt edelleen varsin marginaaliseksi. Tänä vuonna niiden osuus älypuhelinmarkkinoista kasvaa kuitenkin 1,1 prosenttiin, arvioi TrendForce.
- Tietoja

Raspberry Pi tunnetaan suosituista, edullisista korttitietokoneista, jotka kuluvat niin ammattikehittäjien kuin rakentelijoiden pöydillä. Viime vuonna korttia kehittävä säätiö esitteli oman ohjainpiirinsä ja nyt Sfera Labs on aloittanut RP2040-piiriin perustuvan teollisuuden I/O-moduulin toimitukset asiakkaille.
- Tietoja

FAT eli File Allocation Table on tiedostojärjestelmä, jonka Microsoft kehitti vuonna 1977 Microsoft Disk BASICia varten. Nyt saksalainen sulautettujen suunnittelujen työkaluja kehittävä SEGGER on julkistanut BigFAT-spesifikaation, jonka avulla kuka tahansa voi tallentaa yli 4 gigatavun tiedostoja tavalliselle FAT-medialle.
- Tietoja

STMicroelectronics ja saksalainen trinamix ovat kehittäneet ratkaisun, jolla kasvot voidaan tunnistaa luotettavasti OLED-paneelin takaa. IFA 2022 -näyttelyssä esiteltävä ratkaisu on niin luotettava, että sitä voidaan käyttää käyttäjän autentikointiin mobiilimaksamisessa.
- Tietoja

Kesällä 3GPP-järjestössä hyväksytty uusi 5G-standardi eli Release 17 tuo monia uudistuksia ja laajennuksia 5G-verkkostandardeihin. Yksi uudistuksista on NTN (Non-terrestrial networks), joka laajentaa 5G-yhteydet avaruuteen. Mediatek on jo demonnut NTN-datansiirtoa yhdessä mittauslaitevalmistaja Rohde & Schwarzin kanssa.
- Tietoja

NAND-piireissä kapasiteettia voidaan kasvattaa kahdella tavalla: solun pienentämisellä ja lisäämällä soluun tallennettavien määrää. Kun molemmat ovat flashin luonteen takia ongelmallisia, valmistajat ovat ryhtyneet lisäämään solujen päällekkäin. Uusimmat ratkaisut ovat jo yli 200 metallointikerroksen ”pilvenpiirtäjiä”.
- Tietoja

Muutaman viime vuoden aikana Google on havainnut, että hajautetut palvelunestohyökkäykset (DDoS) yleistyvät ja niiden koko kasvaa eksponentiaalisesti. Nyt yhtiö kertoo, että kesäkuun ensimmäisenä päivänä sen pilviasiakkaaseen kohdistettiin sarja HTTPS DDoS -hyökkäyksiä, jotka huipussaan yltyivät 46 miljoonaa pyyntöön sekunnissa.
- Tietoja

OnePlus kertoo aloittaneensa taÌnaÌaÌn uuden 10T-mallin toimitukset ympaÌri Eurooppaa. Kyse on äärimmäisen nopeasti laitteesta uuden Snapdragon 8+ Gen 1 -prosessorin myötä, mutta laitteen huomionarvoisin seikka perustuu uusiin galliumnitridipohjaisiin tehokomponentteihin.
- Tietoja
Kanadalainen startup untether on esitellyt jo toisen polven piiriarkkitehtuurinsa Hot Chips -tapahtumassa. SpeedAI-nimen saanut tekoälyprosessori perustuu peräti yli 1400 RISC-V-ytimeen. Yhtiön mukaan suorituskyky on tekoälylaskennassa käytettyihin GPU-prosessoreihin verrattuna 15-kertainen.
- Tietoja

Ruotsalainen RangeAnt on esitellyt moniprotokolla-antennin IoT-sovelluksiin laajalle 700-3000 megahertsin väliselle alueelle. Sen hyötysuhde on 80-90 prosenttia eli antenni tarjoaa suuremman kantaman käytettävissä olevalle lähetinteholle ja paremman vastaanottimen suorituskyvyn.
- Tietoja

Turkulaisen ARSOn suunnittelema säteilymittari matkaa NASAn Artemis-ohjelmassa Kuu-matkalle jo ensi viikolla. Orion-avaruusalus laukaistaan miehittämättömänä avaruuteen 29. elokuuta 2022 mukanaan viisi ASRO:n suunnittelemaa ja valmistamaa säteilymittauslaitetta.
- Tietoja

Samsung on esitellyt uusimman pelaajille ja graafisille ammattilaisille tarkoitetun SSD-levyn. 990 Pro pohjautuu PCIe 4.0 -väylään, vaikka huhuissa liikkui jo seuraavan polven PCIe 5.0 Sitä joudutaan siis vielä odottamaan.
- Tietoja
Sähköautojen omistajat evät pysty rentoutumaan ajaessaan, kun katse suuntautuu koko ajan akun varaustilanteeseen. Mistä löytyy seuraavalatausasema? Onko se vapaana? Kuinka tehokas se on? Sama ilmiö on tuttu älypuhelimen käyttäjille. Nyt ilmiötä on tutkittu OnePlussan teettämässä tutkimuksessa.
- Tietoja

Kiinan informaatioteknologian ministeriö kertoo Xinhua-uutistoimiston kautta, että maassa oli heinäkuun lopulla yli 1,85 miljoonaa 5G-tukiasemaa. Pelkästään toisen neljänneksen aikana kiinalaisoperaattorit asensivat ja ottivat käyttöön lähes 300 000 5G-tukiasemaa.
- Tietoja

Pienjännitesähköasennuksia koskevasta SFS 6000 -standardista on julkaistu päivitetty versio. Yhteensä 41-osaisessa standardisarjassa on kaksi kokonaan uutta osaa: SFS 6000-5-57 koskee kiinteiden akustojen asennuksia ja SFS 6000-7-716 Pienoisjännitteisen tasasähkötehon jakelua tietotekniikan ja tietoliikennetekniikan kaapeloinnin kautta.













