- Tietoja
5G-yhteydet tulevat käyttöön tänä vuonna, mutta älypuhelimien sijaan uusi tekniikka tulee ensin kuluttajille laajakaistareitittimien muodossa. Huawei on esitellyt ensimmäisen 5G-piirisarjansa ja samalla 5G-reitittimen, joka tukee sekä alle 6 gigahertsin että ns. millimetriaaltoalueen taajuuksia.
- Tietoja
Kryptolouhijat ahkeroivat viime vuonna 37 prosentissa yrityksiä, kertoo tietoturvayhtiö Check Pointin uusi tietoturvaraportti. Kryptolouhijan hyökkäyksen kohteena on edelleen 20 prosenttia yrityksistä joka viikko. Kolmasosassa yrityksistä saatiin viime vuonna kiinni jokin mobiilihaittaohjelma, mutta kiristyshaittaohjelma löytyi vain 4 prosentista. Haitat ovat hyvin yleisiä myös Suomessa.
- Tietoja
Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa suorittaneet logiikkaoperaatioita kemiallisten rakenteiden avulla, käyttäen apuna sähkökenttiä ja ultraviolettivaloa. Perinteiset tietokoneet käyttävät sähköistä varausta edustamaan binäärilukuja (1 ja 0), mutta Tokion yliopiston kemian ja biotekniikan ja RIKEN-tutkimuslaitoksen tutkijoiden kehittämä rakenne hyödyntää sähkökenttiä ja UV-valoa.
- Tietoja
Samsung on pian lanseeraamassa seuraavan lippulaivapuhelintaan eli Galaxy S10 -mallia. Korealaisyhtiö on kertonut lisätietoja laitteen tulevasta sovellusprosessorista ja Exynos 9820 -piiri asettaa taas prosessorien riman entistä korkeammalle.
- Tietoja
HMD Global on saanut kaksi Nokia-älypuhelinta kahden amerikkalaisen operaattorin, Verizonin ja Cricket Wirelessin myyntivalikoimaan. Tämä on merkittävä askel HMD Globalin kannalta ja alleviivaa samalla Nokia-merkin paluuta jenkkien älypuhelinmarkkinoille.
- Tietoja
Pieni amerikkalainen teknologioita hallinnoiva Rembrandt Wireless Technologies on haastanut suuren Applen oikeuteen. Rembrandtin mukaan iPhone-valmistajan Bluetoothia käyttävät tuotteet rikkovat kahta sen hallussa olevaa patenttia vastaan.
- Tietoja
Amerikkalaistutkijoiden johtama kansainvälinen tiimi on kehittänyt uudenlaisen menetelmän yhden atomin paksuisten 2D-puolijohteiden valmistukseen. Innovaatiolla voi olla merkittäviä vaikutuksia nanoluokan mikropiirien valmistuksessa.
- Tietoja
Tanskan Herningissä järjestetään toukokuussa uusi elektroniikan pohjoismainen massutapahtuma EOT, Electronics of Tomorrow. Tapahtumaan houkutellaan suomalaisia startupeja, joille tarjotaan mahdollisuutta olla mukana nimellistä tuhannen Tanskan kruunun maksua vastaan, siis käytännössä ilmaiseksi.
- Tietoja
Kun ajoneuvoista tulee yhä enemmän ”tietokoneita pyörillä”, niiden käsittelemään dataan täytyy suhtautua kuten muuhunkin arkaluontoiseen tietoon. Volkswagen aikoo hoitaa asian kuntoon asentamalla tuleviin malleihinsa TMP-turvamoduulin.
- Tietoja
Tutkimuslaitos IC Insights on laskenut, että puolijohdepiirejä myytiin viime vuonna 1062,8 miljardia. Näin rikkoutui ensimmäistä kertaa biljoonan eli miljoonan miljoonan myydyn piirin raja.
- Tietoja
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on allekirjoittanut aiepimuksen Singapore Polytechnic -korkeakoulun kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on perustaa Singaporeen kyberturvallisuusosaamisen kehittämiskeskus. Toteutuessaan kyseessä olisi merkittävä avaus suomalaisen kyberosaamisen viennissä ulkomaille.
- Tietoja
Uusia älypuhelimia tuodaan markkinoille lähes päivittäin, eivätkä ne pääsääntöisesti eroa kilpailijoistaan. Nyt kiinalainen Vivo on kuitenkin esitellyt jotain aivan uutta.
- Tietoja
Linux-käyttöjärjestelmissä on kehitetty toimivia graafisia ohjelmistojen asennustyökaluja, mutta nopein ja kätevin on edelleen vanha kunnon apt-get, jolla ohjelmistopaketteja noudetaan ja asennetaan koneelle. Nyt tästä työkalusta on löytynyt haavoittuvuus. Se on onneksi jo paikattu.
- Tietoja
Max Planck Institute of Quantum Opticsin tutkijat ovat toteuttaneet Erwin Schrödingerin paradoksaalisen kissakoeidean, tällä kertaa käyttäen atomin ja valon lomittunutta tilaa. Siitä lähtien kun Schrödinger ehdotti "kissaparadoksia", fyysikot ovat pähkäilleet tapoja luoda tällaisia superpositiotiloja kokeellisesti.
- Tietoja
Markkinoilla on jo tarjolla Bluetooth-kaiuttimia pilvin pimein, mutta ehkäpä sekaan sopii myös uusia versioita. Ainakin jos ominaisuudet erottavat sen muista, tuumivat kuopiolaisen Northern Pailsin yrittäjät, jotka hakevat Indiegogossa rahoitusta uudelle ZONE-laiuttimelleen.













