Ensimmäinen miehitetty kuulento yli 50 vuoteen on käynnissä, mutta yksi asia ei ole muuttunut. Avaruudessa ei käytetä uusinta mahdollista elektroniikkaa. Päinvastoin kaikkein kriittisimmissä järjestelmissä luotetaan tarkoituksella vanhempaan, mutta paremmin ennustettavaan puolijohdetekniikkaan.
NASAn Artemis II vie neljä astronauttia Kuun ympäri ensimmäistä kertaa sitten Apollo programn aikakauden. Edellisestä miehitetystä kuulennosta on kulunut yli puoli vuosisataa. Tänä aikana puolijohdetekniikka on kehittynyt eksponentiaalisesti.
Apollo-lennoilla käytetty Apollo Guidance Computer oli nykymittapuulla vaatimaton: kellotaajuus oli noin 2 MHz, RAM-muistia oli noin 2 kilotavua ja ohjelmakoodi tallennettiin noin 36 kilotavun “rope memoryyn”, jossa bitit oli kirjaimellisesti punottu johtimiin. Käyttöjärjestelmää nykyisessä merkityksessä ei ollut.
Silti järjestelmä toimi ja ihmiset pääsivät Kuuhun. Selitys ei ole suorituskyvyssä, vaan suunnittelufilosofiassa. AGC oli deterministinen eli sen toiminta oli täysin ennakoitavaa. Tietokone oli yksinkertainen, mahdollisia vikapisteitä oli vähän, ja ennen kaikkea astronautti oli osa ohjausjärjestelmää, ei pelkkä matkustaja.
Tämä on monella tapaa sulautettujen järjestelmien puhtain muoto.
Artemis II:n avioniikka edustaa modernia suunnittelua. Järjestelmissä on paljon enemmän laskentatehoa, monimutkaisempia ohjelmistoja ja pitkälle integroituja järjestelmiä. Mutta perusperiaate on pysynyt samana. Avaruudessa tärkeintä ei ole suorituskyky vaan ennustettava toiminta.
Syy löytyy ympäristöstä. Syvän avaruuden säteily ja suuret lämpötilavaihtelut tekevät herkimmistä, pienimmillä valmistusprosesseilla toteutetuista piireistä riskialttiita. Yksittäinen hiukkanen voi muuttaa bittiarvon, häiritä logiikkaa tai pahimmillaan rikkoa komponentin kokonaan. Tämän vuoksi avaruuselektroniikka nojaa usein vanhempiin valmistusprosesseihin ja säteilynkestäviin rakenteisiin. Ne eivät ole tehokkaimpia, mutta ne ovat luotettavimpia.
Mukana Artemis II -lennolla on myös Renesas Electronicsin säteilynkestäviä piirejä, joita käytetään muun muassa virranjaossa, signaalinkäsittelyssä ja suojauksessa. Ne ovat osa näkymätöntä infrastruktuuria, joka pitää aluksen järjestelmät toiminnassa koko lennon ajan.
Voisi oikeastaan sanoa, ettei avaruus seuraa Mooren lakia. Siellä kehitys ei tarkoita pienempiä ja nopeampia piirejä, vaan varmempia ja paremmin hallittuja järjestelmiä. Teknologinen kehitys mitataan siinä, kuinka luotettavasti järjestelmä toimii, kun virheisiin ei ole varaa.
