Analogiapiirien markkinat eroavat monesta muusta puolijohdealasta. Kukaan valmistaja ei ole noussut dominoivaan asemaan, vaan kisaa käydään useiden keskisuurten yritysten kesken. Texas Instruments on viime vuosina onnistunut muuttamaan tätä kuvaa.

Tammi-maaliskuussa myytiin 51,9 miljoonaa tablettitietokonetta. Määrä on kahdeksan prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Eniten asemiaan menettivät suuret valmistajat Apple ja Samsung.

Viime vuosi oli DRAM-muisteille ja niiden valmistajille hienoa aikaa, kun valmistajat ostivat kaikki linjoilta tulevat piirit pikavauhtia. Alkuvuonna tilanne muuttui. Trendforcen mukaan DRAM-myynti kutistui tammi-maaliskuussa 7,5 prosenttia edellisneljänneksen lukemista.

Windowsin osuus webbisivuista on tällä hetkellä 32,4 prosenttia. Unix pyörittää 67,6 prosenttia palvelimista. Niistä yli puolet pohjaa linuxiin. Luvut selviävät W3Techsin webbiseurannasta. OS X:n osuus on marginaalinen, sillä sen osuus on kirjattu alle 0,1 prosenttiin.

Omron on esitellyt ohjelmoitavien logiikoiden CP1-sarjaansa neljä uutta analogista I/O-yksikkömallia ja kaksi uutta tuloyksikköä, jotka on suunniteltu erityisesti lämpötila-antureille. Uusien analogisten I/O-yksiköiden muuntotarkkuus on 1:12 000, joten ne sopivat erinomaisesti suurta tarkkuutta vaativiin sovelluksiin.

Moniin laitteisiin haluttaisiin nopeampia USB 3.0-yhteys, mutta samalla nopeampi data rasittaisi laitteen akkua aiempaa enemmän. Silicon Labs helpottaa suunnittelijoiden työtä uudella USB-ohjaimellaan. Se mahdollistaa markkinoiden energiatehokkaimman USB3-linkin tuomisen laitteisiin.

Miltä kuulostaisi huippunopea, gigabittien langaton yhteys läppärissä ta tabletissa ja samalla mahdollisuus ladata laitetta langattoman linkin yli. Tätä kehittävät yhdessä latauspiirejä kehittävä Integrated Device Technology ja WiGig-tekniikan pioneereihin kuuluva Blu Wireless.

IBM on saavuttanut merkittävän läpimurron piipohjaisten fotonipiirien kehityksessä. IBM:n tutkimuskeskuksissa Zürichissä ja New Yorkissa kehitetty CMOS-prosessissa valmistettua sirua esitellään parhaillaan Lasers and Electro Optics -konferenssissa Piilaakson San Josessa.

Ilman kännykkäverkkoja nyky-yhteiskunta ei tulisi toimeen, mutta verkkojen taloudellista merkitystä ei ole kovin hyvin kartoitettu. Nyt on, vaikkakin Pohjois-Amerikan markkinoiden osalta. Tutkimukseen mukaan verkot työllistävät paljon ihmisiä ja tuottavat suuria taloudellisia hyötyjä.

Microsoftin ja Nokian yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa keväällä 2012 käynnistämä kolmivuotinen mobiilisovellusten kehitysohjelma AppCampus on päättymässä. Ohjelman puitteissa julkaistiin kaikkiaan 315 sovellusta. Ohjelmaan haki kaiken kaikkeaan noin 4300 tiimiä yli 100 maasta. Joka viides ohjelmaan valitusta 305 tiimistä oli suomalainen.

Sandiegolainen Qualcomm hallitsee älypuhelinten piirimarkkinoita suvereenisti, mutta nyt sille on esitetty kovempi haaste kuin koskaan aiemmin. Kiinalaisen Mediatekin uusi Helio X20 -prosessori näyttää, mihin huippuluokan laitteissa ollaan menossa jo tämän vuoden lopulla.

Linear Technology on esitellyt autojen elektroniikkajärjestelmiin suunnitellun kaksikanavaisen kytkinregulaattorin, joka kykenee tuottamaan tarkasti säädeltyä virtaa 3,4-42 voltin tulojännitteestä. Uutuus vastaa moniin autoelektroniikan kasvaviin suunnitteluhaasteisiin.

Texas Instruments on esitellyt 16-bittisen AD-muuntimen, jota se kehuu maailman nopeimmaksi. ADS54J60 on TI:n mukaan markkinoiden ensimmäinen muunnin, joka yltää yhteen giganäytteeseen eli miljardiin näytteistykseen sekunnissa.

Testaustyökaluja kehittävä Escatec on kehittänyt innovatiivisen tavan testata LCD-näytöt ja ledit. Uusi menetelmä on periaatteeltaan yksinkertainen, mutta nopeuttaa testausta peräti 90 prosenttia

Kingston Technologyn high end -muisteja kehittävä HyperX on esitellyt 128 gigatavun DDR4-muistin, jota se kehuu markkinoiden nopeimmaksi. Muistin kellotaajuus yltää jo 3000 megahertsiin.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template