Venäjän ja Ukrainan sota vaikuttaa nyt suuresti myös kybermaailman puolella. Check Point Softwaren mukaan globaalit hyökkäykset lisääntyivät 28 prosenttia tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Suomi saa nyt iskuista kasvavan osan, mitä selittänee tekemämme Nato-hakemus.

Kajaanilainen Valtavalo onnistui toukokuussa päättyneellä tilikaudella kasvattamaan liikevaihtoaan ja parantamaan kannattavuuttaan haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Covid-pandemian, Ukrainan sodan sekä niiden aiheuttamien maailmanlaajuisten tuotannollisten ja logististen haasteiden varjostaessa tilikautta liikevaihto kasvoi 4,1 miljoonaan euroon.

Asusin pelibrändi ROG eli Republic of Gamers on julkistanut maailman nopeimman pelinäytön. 27-tuumainen Swift 360Hz PG27AQN tulee Pohjoismaissa myyntiin ja Suomessa ruutu maksaa 1299 euroa.

Operaattori DNA julkisti tänään vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden tuloslukunsa. Niissä yhtiö avaa mielenkiintoisia lukuja esimerkiksi siitä, mitä kännykkätilaajan ARPU eli liittymän laskutus on keskimäärin kuukaudessa.

Tammikuussa Euroopan Unioni päätti, että vuoden 2024 alusta C-tyypin USB-liitäntä on pakollinen latausliitäntä suuressa joukossa akkukäyttöisiä kannettavia laitteita. Nyt komissio on hyväksynyt laturistandardin lopullisesti. Älypuhelimissa suurin kysymys on, mitä Apple tekee.

Vuoden 2022 Millennium-teknologiapalkinto on myönnetty australialaisen New South Walesin yliopiston professori Martin Greenille PERC-aurinkokennon kehittämisestä. Green uskoo, että aurinkokennoissa on edelleen varaa parantaa hyötysuhdetta. Tällä hetkellä roadmapissa on yli 40 prosentin tehokkuus.

Tietoturvayritys Trend Micron uusi tutkimus paljastaa, että rahoitusalan yritykset kuvittelevat olevansa muita toimialoja paremmin suojattuja kiristysohjelmahyökkäyksiltä. Silti ne ovat yhtä lailla alttiita toimitusketjuista kumpuaville vaaroille. Monien kyvykkyys hyökkäysten havaitsemiseen on suorastaan ala-arvoista.

Autoalan turvallisuutta parannetaan nyt vauhdilla, mikä tarkoittaa entistä integroidumpia järjestelmiä esimerkiksi kuljettajaa avustamaan. ADAS-järjestelmään asennetut anturit ja kamerat ovat yhä kehittyneempiä ja ne vaativat virtalähteeltä suurempia virtoja pienemmässä pakkauskoossa.

Käytettyjen iPhone-puhelimien kunnostamisesta ison bisneksen kehittänyt Swappie on tettänyt ensimmäisen laajan ympäristöraportin. Ulkopuolisen arvion mukaan kunnostettuna ostetun puhelimen hiilijalanjälki on peräti 78 prosenttia pienempi kuin uuden puhelimen.

Liittimien ykkösketjuun kuuluva Molex kertoo laajentavansa Pohjois-Amerikan tuotantokapasiteettia avaamalla toisen tehtaan Meksikon Guadalajarassa. Uusi laitos lähes kaksinkertaistaa Guadalajaran tuotantokapasiteetin. Investoinnin koko on 130 miljoonaa dollaria.

Penn State -yliopiston konetekniikan laitoksella on kehitetty sähköauton akku, joka voidaan ladata täyteen 10 minuutissa. Työtä koskeva artikkeli on julkaistu Nature-lehdessä. Tutkimuksen pääkirjoittaja Chao-Yang Wang sanoo, että tarve pienemmille, nopeammin latautuville akuille on suurempi kuin koskaan. - Akkuja ja kriittisiä raaka-aineita, varsinkaan kotimaassa valmistettuja, ei yksinkertaisesti ole riittävästi vastaamaan odotettua kysyntää.

Vuonna 2017 Google julkisti Androidista riisutun version, jolle annettiin nimeksi GO. Kyse on kevyemmästä käyttöjärjestelmästä, jota voidaan ajaa vaatimattomalla raudalla. Goolen mukaan Android GO on nyt asennettu noin 250 miljoonaan älypuhelimeen.

Kyberturvayhtiö Check Point kertoo brändiväärennösraportissaan, että Instagram nousi loppukesällä ensi kertaa väärennetyimpien tuotemerkkien joukkoon. Eniten kyberhuijauksissa hyödynnettiin kuitenkin DHL:n mainetta, kertoo Brand Phishing -raportti.

Viime viikolla sekä Nokia että Ericsson julkaisivat vuoden kolmannen neljänneksen tuloslukunsa. Nokia on 6,2 miljardin euron liikevaihdolla karvan verran Ericssonia suurempi ja tekee aavistuksen parempaa tulosta. Erot ovat kuitenkin minimaalisia.

Ohjelmistokehitys on useimmilla aloilla tuottavuuden suurin pullonkaula. Sitä yritetään helpottaa vähäkoodisilla eli ns. low-code tai jopa no-code-alustoilla. Vähäkoodisen ohjelmoinnin suosio kasvaa nyt sitä vauhtia, että amerikkalainen OutSystems aloittaa koulutuksen, jolla osaajapulaa yritetään helpottaa.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template