5G merkitsee isoa muutosta niin taajuuksissa, kanavien leveyksissä, spektritehokkuudessa ja useamman antennipolun hyödyntämisessä. Rohde & Schwarz on nyt lisännyt työkaluvalikoimaansa ja tarjoaa esimerkiksi 4x4 MIMO -kanavan signaaleille mittausratkaisua.

Jotta yhä enemmän bittejä saataisiin tallennettua yhä pienempään tilaan, pitää transistoreja valmistaa yhä pienemmillä viivanleveyksillä. Perinteisestä litografiasta ollaan nyt siirtymässä EUV-pohjaisiin askelvalottimiin, jotta kehitys ei pysähtyisi. Samsung sanoo toimittaneensa jo miljoona EUV-tekniikalla valmistettua DRAM-moduulia.

Kyky kommunikoida käyttämällä suosittuja protokollia ja toimia erittäin pienistä virtalähteistä ovat kriittisiä menestystekijöitä IoT-laitteille. Bluetooth Low Energyn kaltaiset tekniikat ovat ajan myötä kehittyneet lähellä sijaitsevien oheislaitteiden liittämisen perustekniikasta IoT:n pitkälle optimoitujen tarpeiden de facto -toteutustekniikaksi.

Huawei järjesti eilen virtuaalisen lanseeraustilausuuden, jossa esiteltiin useita uusia tuotteita. Eilen käsittelimme jo uuden P40 Pro -huippumallin, joka vakuuttaa kamerallaan. P40-sarjan pikkuveli eli P40 Lite saattaa kuitenkin olla se puhelin, johon moni kaupassa tarttuu. P40 Lite -puhelimen myyntivaltti on 299 euron hinnan ja tekoälyä hyödyntävän neloiskameran yhdistelmä.

Huawei esitteli tänään uuden P40-sarjan älypuhelimensa. P40-sarjaan esiteltiin yhteensä kuusi eri mallia. Huawei paljasti samalla laitteiden myyntihinnat Suomessa.

Huawei julkisti tänään uusimman lippulaivapuhelimensa, kun P40-perhe näki päivänvalon. Kömpelö kielikuva sallittaneen, sillä uutuuksissa on nimenomaan kyse valon näkemisestä. Markkinoiden tähän asti suurin pääkenno merkitsee taas uutta hyppäystä eteenpäin kännykkäkuvaamisessa.

Monissa järjestelmissä käynnistyminen alkaa ulkoisesta muistista, josta esimerkiksi ajetaan tietty konfiguraatio varsinaiseen työmuistiin. Mutta kuinka varmistaa, että ladattava koodi on turvallinen ja esimerkiksi päivitykset ajetaan laitteisiin asianmukaisesti. Microchipillä on tähän vastaus.

Jos haluaa lähettää hyvin pieniä määriä dataa IoT-solmusta verkkoon, esimerkiksi wifi on aivan liian energiatehoton tekniikka. Myös Bluetooth haaskaa virtaa monissa sovelluksissa. Kanadalainen Spark Microsystems on esitellyt lähettimen, jolla datalinkin tehonkulutus putoaa Bluetoothiin verrattuna yhteen neljäskymmenesosaan.

Maailma taistelee parhaillaan koventuvin ottein koronaviruspandemiaa vastaan, mutta jo nyt on selvää, että viruksen vaikutukset talouteen tulevat olemaan massiivisia. Tutkimuslaitos IDC arvioi nyt, että puolijohdeala kutistuu pandemian takia 3-6 prosenttia.

Huawei esittelee tänään uuden P40-sarjan kamerapuhelimensa. Lanseeraus tapahtuu verkossa ja tapahtumaa voi seurata livenä Youtubessa alkaen kello 15 Suomen aikaa.

Barcelonan Mobile World Congress oli ensimmäinen suuri messutapahtuma, joka peruttiin koronavirusepidemian takia. Nyt messujärjestäjä GSMA ilmoittaa, että kaikki yritykset saavat korvauksia peruuntuneesta tapahtumasta. Myös esimerkiksi Nokia, joka perui oman osallistumisensa viikkoa ennen tapahtumaa.

Muoviin valetun rakenteellisen elektroniikan suomalainen pioneeri TactoTek on sopinut yhteistyöstä saksalaisen autojen valaistusratkaisuja suunnittelevan Lightworks GmbH:n kanssa. Yritykset tehostavat yhdessä muoviin valetun valaistuksen kehitystä ja käyttöä autojen sisä- ja ulko-osien muotoilussa ja toiminnallisuudessa.

Maaliskuun alussa Nokia kertoi sopineensa ReefShark-piirisarjojen kehityksestä yhdessä Marvellin kanssa. Heti perään yhtiö vahvisti jatkavansa yhteistyötä myös Intelin kanssa. Mutta mitä Nokia tarkkaan ottaen aikoo tehdä? ETN kysyi ja Nokia vastasi.

Kuvittele, jos voisi kääriä ohuen kalvon läpinäkyvää materiaalia minkä tahansa pinnan ympärille ja sen avulla voitaisiin ladata elektronisia laitteita, kuten puhelinta tai kannettavaa tietokonetta. Ilman akkua tai kaapeliyhteyttä virtalähteeseen. Yhdysvaltain armeijan tutkijoiden ansiosta tämä ajatus voisi olla todellisuutta tulevaisuudessa.

Insight SIP on esitellyt radiojärjestelmän, jossa samalla sirulle on integroitu sekä ultralaajakaistainen UWB-radio että vähävirtainen Bluetooth Low Energy -radio antenneineen. Moduuli on tästä huolimatta kooltaan vain 14 x 14 x 1,5 millimetriä.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template