- Tietoja
Suomalainen Aalto-yliopistosta ja Helsingin yliopistosta vuonna 2018 ponnistanut startup-yritys aikoo mullistaa lääketieteellisen mikroskopian. Xfold Imaging on kehittänyt mikroskooppien näytelaseihin nanopinnoituksen, jonka ansiosta tavalliset lääketieteelliset mikroskoopit saavuttavat vastaavan tarkkuuden kuin 3-4 nanometrin erotuskykyyn pystyvät supermikroskoopit.
- Tietoja
Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan kodin elektroniikan, tietotekniikan, mobiililaitteiden sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi viime vuonna 3,7 prosenttia edellisvuodesta. Eniten suosiotaan kasvattivat älykellot, joiden myynti nousi huimat 90,1 prosenttia. Älykellojen suosion kasvua selittävät uusien mallien kehittyneet ominaisuudet sekä se, että yhä useampi haluaa seurata liikkumistaan ja palautumistaan.
- Tietoja
ETN järjestää sulautetun tekniikan ECF-konferenssin ensi kesänä jo neljättä kertaa. Tapahtuma on entiseen tapaan ilmainen vieraille. Rekisteröityminen on nyt avattu.
- Tietoja
Aalto-yliopiston tutkijat ovat olleet mukana kansainvälisessä projektissa, jossa on kehitetty täysin uudenlainen kolmesta päällekkäisestä hiilinanoputkesta koostuva materiaali. Sen avulla voidaan tehdä esimerkiksi aiempaa kevyempiä ja nopeampia transistoreja tietokoneisiin ja puhelimiin.
- Tietoja
Sähköverkoissa on käynnissä iso murros. Vanha keskitetty analoginen jakeluverkko on uudistumassa mikroverkkojen kokonaisuudeksi, johon lisätään älyä digitaalisuuden muodossa, sanoo UPS-valmistaja Eatonin jakeluverkkojen hallintajärjestelmien kehityksestä vastaava johtaja Dirk Kaisers.
- Tietoja
Maailman suurin FPGA-piirien valmistaja, vastikään suurimman piirinsä esitellyt Xilinx kertoi osavuosikatsauksessaan aloittavansa säästötoimet, joissa irtisanotaan 7 prosenttia työvoimasta. Syyksi yhtiö ilmoittaa USA:n ja Kiinan välisen kauppasodan.
- Tietoja

Useimmissa uusissa autoissa on jonkinlainen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä. USA:n tieliikenneviranomaisen testeissä nämä järjestelmät osoittautuivat suoraan sanoen surkeiksi. Ne eivät estä jalankulkijaan törmäämistä.
- Tietoja
Iso-Britannia päätti tällä viikolla, etteivät maan 5G-operaattorti saa käyttää Huawein laitteita verkkojensa core-osissa. Lisäksi Huawein laitteiden osuus radiopuolen investoinneista ei saa nousta yli 35 prosenttiin. Päätös tulee operaattoreille kalliiksi.
- Tietoja

Mate 30 Pro on Huawein kehuttu viimeisin lippulaivapuhelin, jonka kameraominaisuuksia on kehuttu kaikissa testeissä. Ilman Googlen palveluja laitteen myynti on ollut rajoitettua. Nyt Huawei kuitenkin tuo laitteen myyntiin Suomessa.
- Tietoja

Elektroniikan sopimusvalmistaja Flexin tehomoduulituotteet ovat jatkossa saatavilla Digi-Keyn valikoimassa. Sopimuksen myötä koko moduuliportfolio löytyy Digi-Keyn verkkokaupasta.
- Tietoja
Tietoturvayhtiö Check Point Software Technologies kertoo löytäneensä merkittäviä haavoittuvuuksia Microsoftin suositusta Azure-pilvipalvelusta. Aukkojen ansiosta hyökkääjä olisi voinut ottaa hallintaansa Microsoft Azurea käyttävien yritysten palvelimia, mikä olisi mahdollistanut yritysten koodin varkaudet ja manipuloinnit.
- Tietoja
Japanilainen Murata on esitellyt uuden LoRa-verkkolaitteiden moduulin, jota se kehuu markkinoiden pienimmäksi. Mitoiltaan vain 10,0 x 8,0 x 1,6 millimetrin moduuli soveltuu monenlaisiin sovelluksiin, joissa vaaditaan pientä kokoa, pitkää kantamaa, pitkää toiminta-aikaa akkuviralla ja kustannustehokkuutta.
- Tietoja

Robottiauton pitää jatkuvasti tietää, missä kohtaa kaistaa se on. Tähän ei pelkkä satelliittipaikannus riitä, vaan tarvitaan liikeanturien lokipaikannusta (dead reckoning). Nykyanturit pitää kuitenkin saada sata kertaa tarkemmiksi. Tämä tapahtuu Suomessa.
- Tietoja

Erityisesti UPSeistaan tunnettu Eaton ja tamperelainen Enico pyrkivät yhteistyössä helpottamaan energiavarastojen nopeaa käyttöönottoa liike- ja teollisuusrakennuksissa. Yhtiöt ovat kehittäneet xStorage Containerin, joka on nopeasti käyttöönotettava ja konttiin sijoitettu energiavarastoratkaisu.
- Tietoja
Saksalainen tutkimusinstituutti AV-test on rankannut eri valmistajien Windows-virustorjunnan työkalut paremmuusjärjestykseen. Kolmen valmistajan ohjelmisto sai täydet pisteet, mutta Windowsin oma Defender saavutti myös lähes täydet arvosanat.













