Viime vuonna kahden grafeenikerroksen pienestä 1,1 asteen kiertymästä löydettiin ns. taikakulma, johon liittyi arvoituksellisia korreloivia eristevaiheita, samanlaisia kuin on havaittu korkean lämpötilan kupraatti suprajohteissa. Nyt tutkijat Barcelonan ICFO:sta ovat onnistuneet parantamaan huomattavasti tämän kulmarakenteen laatua ja näin toimiessaan törmäsivät täysin odottamattomiin ilmiöihin.

Teknologia19 – Oululaisen TactoTekin toimitusjohtaja Jussi Harvela esitteli eilen tulevan BMW:n uutta puupintaista paneelia istuimen kyljessä. Kun käden vie paneelin lähelle, se tunnistaa tämän ja näkyviin ilmestyy paneeliin integroituja IMSE-säätimiä. On tultu aika kauaksi siitä, kun auton ikkunoita veivattiin auki kampikahvoilla. - Tällä hetkellä elektroniikka on piirilevyjä muoviboksissa. Tämä on sata vuotta vanha paradigma, joka rajoittaa suunnittelijoiden mahdollisuuksia luoda helppokäyttäisiä ja miellyttäviä laitteita, Harvela sanoi.

Avoimen koodin Linux on suosittu käyttöjärjestelmävalinta sulautettujen järjestelmien ja laitteiden kehittäjien parissa. Verkkoon liitettyjen IoT-laitteiden määrän kasvaessa jatkuvasti haavoittuvuuksien uhka on levinnyt laajemmalle kuin koskaan aikaisemmin. Haavoittuvuuksien tunnistaminen ja välttämättömien päivitysten tekeminen uhkia vastaan on usein laitesuunnittelijoiden ja -rakentajien kykyjen ulottumattomissa.

Teknologia19 - Pohjoismaiden suurin teknologiamessu Teknologia19 alkoi eilen Helsingissä erittäin vahvalla seminaariohjelmalla. Heti päivän aluksi yhdellä messuhallin lavoista eli Tech Cornerissa kerrottiin, että esineiden internet laajenee IoE:ksi eli kaiken internetiksi painotekniikan avulla. Tampereen yliopiston tulevaisuuden elektroniikan laboratorion johtaja, professori Matti Mäntyaho maalasi eilen messujen Teknologia-foorumissa kuvaa siitä, miten painettu elektroniikka mullistaa tulevaisuuden tietotekniikkaa. Esineiden ja myöhemmin kaiken internet (IoE, internet of everything) vaatii pian vuosittain jopa kymmeniä miljardeja mikro-ohjaimia, mutta kapasiteetti valmistaa niitä on rajallinen.

ETN järjestää Teknologia19-messujen kunniaksi kisan, jossa tarjolla on huippupalkinnot. Tehtäväkin on mielenkiintoinen ja vielä tietämystä lisäävä. Mene siis lukemaan uusin ETNdigi-lehti täällä, ja valitse mielestäsi lehden paras artikkeli. Lähetä valintasi yhdessä yhteystietojesi kanssa osoitteeseen TĂ€mĂ€ sĂ€hköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nĂ€hdĂ€ksesi sen..

Teknologia19 - Etteplan on onnistunut kehittämään sarjatuotantoon soveltuvia 3D-tulostettuja metallikappaleita, joiden sisälle on integroitu elektroniikka. Nyt tulostetun demokappaleen sisään on integroitu piirilevy antureineen, ja kappaleen metallikuori toimii antennina.

8-bittisten mikro-ohjaimien voittokulku jatkuu. Niitä käytetään yhä useammin myös monimutkaisissa järjestelmissä hyödyntämällä yhteistyössä tapahtuvaa prosessointia pääsuorittimen kanssa. Lisäksi ytimestä riippumattomien CIP-oheislohkojen avulla voidaan keventää pääprosessorin tehtäväkuormaa. Näin voidaan parantaa järjestelmän suorituskykyä ja energiatehokkuutta.

Tulevaisuuden antiferromagneetteihin perustuva tietokoneteknologia etenee. Eristävät antiferromagneetit, kuten rautaoksidi ja nikkelioksidi, koostuvat mikroskooppisista magneeteista, joiden suuntaukset ovat päinvastaisia. Tutkijat näkevät ne lupaavina materiaaleina korvaamaan nykyiset piikomponentit tietokoneissa.

Tietoturvayhtiö Check Point ennustaa kylmää kybersotaa idän ja lännen välille. Yhtiön ensi vuoden ennusteen mukaan selvä merkki tästä on se, että isot valtiot rahoittavat pienten valtioiden välisiä kyberhyökkäyksiä vahvistaakseen ja laajentaakseen vaikutusvaltaansa.

Sulautetut kortti- ja mikropalvelimet tarvitsevat palon suorituskykyä. Jos haluaa rakentaa tällaisen suorituskykyisen järjestelmän palvelinmoduuleilla rankkoihin olosuhteisiin, tarvitsee COM Express Type 7 -pohjaisen ekosysteemin ja mahdollisuuden kehittää lämpöteholtaan 100 watin kone ilman tuuletinta. AMD EPYC Embedded 3000 -sarjan prosessoreilla congatec on tuonut tällaisen tehon volyymeissä tarjolle ensimmäistä kertaa.

Maailmasta on tulossa älykäs. Yhä useampi esine ympärillämme sisältää prosessorin. Niiden suorituskyvyn ansiosta elämästämme tulee helpompaa. Mutta kuinka näille eri prosessoreille syötetään virtaa parhaalla ja energiatehokkaimmalla tavalla?

Bluetooth on yksi elektroniikan historian menestyneimpiä radiotekniikoita ja piirien kutistuessa yhteys voidaan tuoda yhä useampaan laitteeseen. Dialog Semiconductor on nyt esitellyt BLE-piirin, jota se kehuu markkinoiden tähän asti pienimmäksi ja vähiten tehoa kuluttavaksi.

ETN järjestää tänään alkavien Teknologia-messujen kunniaksi kisan, jossa tarjolla on huippupalkinnot. Tehtäväkin on mielenkiintoinen ja vielä tietämystä lisäävä. Mene siis lukemaan uusin ETNdigi-lehti täällä, ja valitse mielestäsi lehden paras artikkeli. Lähetä valintasi yhdessä yhteystietojesi kanssa osoitteeseen TĂ€mĂ€ sĂ€hköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nĂ€hdĂ€ksesi sen..

Spinversen koordinoiman ja Nokian vetämän LuxTurrim5G-älykaupunkihankkeen ensimmäinen vaihe päättyi toukokuussa onnistuneeseen konseptointiin. Nyt hankkeessa käynnistetään toinen vaihe, jonka myötä kehitetään laajasti erilaisia ratkaisuja kaupunkien oikeisiin ongelmiin. Yritysten ja Business Finlandin rahoittamassa kaksivuotisessa, noin 26 miljoonan euron hankkeessa on mukana kaikkiaan 26 partneria.

Korealaisen DGIST-tutkimuslaitoksen (Daegu Gyeongbuk Institute of Science and Technology) professori Sohee Kimin robotiikkatekniikan laitoksen tutkimusryhmä on onnistunut kehittämään tekniikan joustavien kolmiulotteisten lääketieteellisten laitteiden tuottamiseksi. Tekniikkaa odotetaan käytettävän kehitettäessä erilaisia laitteita, joissa on sulautetut sähkötoiminnot tai pehmeät robotit.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template