Esineiden internet ei ehkä ole täyttänyt takavuosien kaikkein kovimpia odotuksia, mutta laitteiden määrä verkoissa kasvaa jatkuvasti. Suomessa LoRaWAN-verkkoa operoi Digita, ja sen IoT-liiketoiminnasta vastaavan Tuomas Kolkan mukaan maassa on pian miljoona LoRa-päätettä.
Kuuluisin LoRa-tagin käyttäjä lienee tällä hetkellä presidentti Alexander Stubbin nimikkoporo, jonka liikkeitä presidentti voi seurata kännykästään reaaliajassa. Alex-poro ei ole ainoa laatuaan, sillä Suomessa on jo 25 000 poroa, joiden liikkeitä LoRa-tagi seuraa jatkuvasti.
Digitan LoRa-verkko kattaa jo käytännössä koko Suomen. Tukiasemia on ulkona yli tuhat ja sisätiloissa, esimerkiksi tehtaissa, vielä enemmän. Tuomas Kolkan mukaan päätelaitteiden määrä on ”kuusinumeroinen luku”. Hän toivoo, että määrä kasvaa pian miljoonaan.
LoRalla on monia etuja verrattuna niin 4G/5G-yhteyksiin kuin toiseen IoT-verkkotekniikkaan, Sigfoxiin. Kyseessä on avoin verkkotekniikka, jolla käyttäjät voivat rakentaa joko julkisia tai yksityisiä verkkoja. Tageilla ei ole IP-osoitetta eivätkä ne näy toisilleen, mikä takaa korkean tietoturvatason. Kolkan mukaan LoRa-päätteillä ei voi rakentaa bottiverkkoa. "Päätteissä ei ole SIM-korttia, vaan ne liittyvät suoraan verkkoon käynnistyessään," hän kuvailee.
- Nyt moduuleihin on saatu vähävirtainen GPS-yhteys, joten laitteet toimivat paristolla 3–5 vuotta, Kolkka kehuu. Digita ei enää myy päätelaitteita, joten niitä täytyy ostaa suoraan valmistajilta. Valikoima on kuitenkin laaja, ja suuria valmistajia löytyy joka käyttötarkoitukseen.
Miljoona LoRa-laitetta kuulostaa jo merkittävältä määrältä, mutta kasvupotentiaalia on edelleen. Kolkan mukaan vasta noin 20–25 prosenttia vesimittareista on etäluettavia, ja LoRa soveltuu tähän käyttötarkoitukseen erinomaisesti. - Jatkuvan seurannan avulla vesimittareissa voidaan siirtyä kuukausilaskutukseen ja luopua nykyisistä tasauslaskuista.
Jatkuva vedenkulutuksen seuranta mahdollistaa myös vuotokohtien tarkan paikantamisen. Toinen tärkeä sovelluskohde on etäluettavat palovaroittimet. Lisäksi Suomessa on 3,7 miljoonaa sähkömittaria, joista monet vaativat lähitulevaisuudessa vaihtoa.
LoRa-verkon avulla yritys voi myös seurata keskitetysti eri maissa sijaitsevia laitteitaan. Äskettäin Digita kertoi yhteistyöstä ruotsalaisen Netmoren kanssa. Netmore on yksi kolmesta suuresta alustasta, jotka hallinnoivat eri maissa toimivia verkkoja.
Yhden LoRa-tukiaseman kantama on tyypillisesti 1–5 kilometriä kaupungissa ja maaseudulla jopa 15 kilometriä. Data liikkuu enimmillään 50 kilobitin sekuntivauhdilla, mutta anturidata – esimerkiksi kosteuden tai lämpötilan raportointi älyrakennuksista – ei vaadi leveää kaistaa. Tämän vuoksi LoRa on useimmissa IoT-sovelluksissa 5G:tä fiksumpi ratkaisu.
Sigfox-verkkoa Suomessa operoi Connected Innovations, ja se toimii samalla tavalla alle gigahertsin vapailla taajuuksilla. Vaikka Sigfoxilla on toteutettu toimivia IoT-ratkaisuja, siitä ei ole tullut merkittävää liiketoimintaa Suomessa. Digita ei paljasta IoT-liiketoimintansa liikevaihtoa, mutta koko telecom-toiminnan osuus yrityksen 90 miljoonan euron liikevaihdosta on noin puolet. - Toimintamme on jo nyt kannattavaa, Tuomas Kolkka vakuuttaa.