Fortum kertoo lopettavansa sähköntuotannon Inkoon hiilivoimalaitoksellaan. Tuotantotoiminta loppuu helmikuussa 2014, jonka jälkeen yhtiö siirtää voimalaitoksen kolme yksikköä pitkäaikaiseen säilöntään. Päätöksen seurauksena Inkoon voimalaitokselta vähennetään noin 80 työpaikkaa viimeistään ensi helmikuussa.
Fortum käynnisti kesäkuun 12.6 päivänä voimalaitoksen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyivät heinäkuun lopulla. Voimalaitoksella työskentelee yhteensä noin 90 henkilöä.
Yhtiön mukaan päätöksen taustalla on Inkoon voimalaitoksen heikko kannattavuus. Hiililauhdevoiman tarve pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla on vähentynyt
talouden taantuman ja sähkön tukkuhintojen laskun myötä. Voimalaitoksen
käyttöaste on siksi ollut alhainen viime vuosina.
Fortum sanoo selvittävänsä seuraavien kuukausien aikana Inkoon alueen käyttöä muihin tarkoituksiin, sillä voimalaitosalueen sijainti sataman läheisyydessä voi antaa siihen mahdollisuuksia.