Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Vuoden 2020 alkupuolelta puolijohdeteollisuus on seilannut vahvassa myötätuulessa ja nauttinut kahdeksasta peräkkäisestä kasvuneljänneksestä. Heinä-syyskuussa lento pysähtyi kuin seinään. Samalla Intel palasi maailman suurimmaksi puolijohdeyhtiöksi.
Heinäkuussa Google esitteli uuden ohjelmointikielen, jolle oli annettu nimeksi Carbon. Kyse on kokeellisesta C++:n seuraajasta, jonka ensimmäistä virallista versiota odotetaan joko vuonna 2024 tai 2025.
Brasilian oikeusministeriö määräsi syyskuussa keskeyttämään iPhonen myynnin maassa todettuaan, ettei Apple huomautuksista huolimatta sisällytä laitteiden myyntipakkaukseen laturia. Apple ei taipunut vaatimuksiin edes miljoonien uhkasakkojen jälkeen, mikä on nyt johtanut siihen, että liittovaltion kuluttajansuojaviranomainen on takavarikoinut iPhonet vähittäiskaupoista.
AMD:n edistysaskeleet prosessoritekniikassa näkyvät myös supertietokoneiden listalla. Uusimmalla listalla AMD:n EPYC-sarjan prosessorit vauhdittavat sataayhtä konetta top500-listalla. Valtaosa listalle tulleista uusista koneista perustuu AMD:n prosessoreihin.
Valokuituun investoidaan nyt satoja miljoonia euroja vuodessa. Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto arvioi tänään jopa, että markkinat ovat kuumentumassa. Lisävauhtia haetaan kumoamalla kuituun liittyviä myyttejä ja esittelemällä niiden etuja muihin laajakaistatekniikoihin verrattuna.
Nokia Säätiö on myöntänyt vuoden 2022 tunnustuspalkinnon Helsingin yliopiston luonnontieteellisen tiedekasvatuksen professori Maija Akselalle. Säätiö antaa tunnustuksen ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä matematiikan, luonnontieteiden, ympäristöopin ja teknologian opetuksen kehittämisessä sekä tiedekasvatuksen vahvistamisessa.
TechInsights on tehnyt iPhone 14 -puhelimelle ruumiinavauksen ja arvioinut sen materiaali- ja valmistuskustannuksia. Tulos on jopa yllättävä. Kun iPhone 13:n kustannukset olivat viime vuonna 505 dollaria kappale, uusin iPhone 14 on kustannuksiltaan neljä dollaria halvempi.
Sveitsiläinen u-blox on esitellyt autojen paikannusmoduulin, joka kestää jopa 105 asteen lämpötilat. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi kuljettajaa avustavien ADAS-sovellusten vaatima paikkatietolaite voidaan sijoittaa mihin tahansa ajoneuvossa.
Tamperelainen IoT-verkkoprotokollastaan tunnettu Wirepas on nimittänyt Simon Beresford-Wylien hallituksensa uudeksi puheenjohtajaksi. Beresford-Wylie toimii nykyään Imagination Technologiesin toimitusjohtajana, mutta takavuosina hän toimi Nokia Siemens -verkkoyrityksen toimitusjohtajana.
PICMG on järjestö, joka kehittää teollisuuden korttistandardeja. Viime vuonna julkistettu COM-HPC on uusin ja selvästi suorituskykyisin sulautettu kortti. Nyt se on saanut laajennukset, joilla kortti saadaan tukeman FuSa-toimintoja. Mutta mikä on FuSa?
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.