Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Saksalaisen Hetznerin ensimmäisen Suomessa sijaitsevan konesalin palvelimet käynnistyivät tämän vuoden maaliskuussa, ja seuraavaksi syyskuussa otetaan käyttöön nk. colocation-konesali. Viralliseen avajaistilaisuuteen osallistui yli 300 virasta Suomesta ja Saksasta. Hanke on merkittävä paitsi Tuusulan, koko Suomen kannalta.
Kvanttitietokoneilla on jo ajettu ensimmäisiä niille tässä kehitysvaiheessa sopivia tehtäviä. Kvanttimulaattoreilla on jo tutkittu elektronien ja fononien välistä vuorovaikutuksia ja kesällä Oak Ridge National Laboratoryn (ONRL) tutkijat simuloivat atomiydintä kvanttikonetta käyttäen.
Toisen onni on toisen epäonni. Australia ilmoittaa, ettei se salli kiinalaisten Huawein ja ZTE:n rakentaa 5G-verkkoja maan operaattoreille. Tämä tietää lisäbisnestä lähinnä Ericssonilla ja Nokialle.
Nokia on saanut Euroopan investointipankki EIB:ltä puolen miljardin euron suuruisen lainan 5G-tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nokian mukaan noin neljännes summasta käytetään tutkimusrahoitukseen Suomessa.
Lauantaina tuli kuluneeksi 27 vuotta siitä, kun helsinkiläisopiskelija Linus Torvalds laittoi keskusteluryhmään viestin, jossa kertoi puuhastelevansa pienen käyttöjärjestelmän parissa. Mitään suurta siitä ei tulisi, Torvalds vakuutti
Espoossa ja Turussa toimiva Fiarone on avannut ainutlaatuisen kyberturvakeskuksen, joka tuo suuryritysten ja valtiollisten toimijoiden käyttämät huipputason tietoturvaratkaisut kaikkien saataville kohtuullisin kustannuksin. Oversee-kyberturvakeskus on kokonaan Suomessa kehitetty tietoturvan valvontaan tarkoitettu kokonaisvaltainen oppiva palveluratkaisu.
Flash-pohjainen SSD on nopeasti syrjäyttämässä perinteisiä kiintolevyjä tietokoneissa ja palvelinsaleissa, mutta sama tapahtuu myös teollisuuden laitteissa. Niissä levyiltä vaaditaan paitsi kovempien olosuhteiden kestoa, usein myös pienempää fyysistä kokoa.
Saksalaisen Karlsruhe Institute of Technologyn (KIT) professori Thomas Schimmelin ja hänen tiiminsä ovat kehittäneet yhden atomin transistorin. Tämä kvanttielektroniikan komponentti kytkee sähkövirtaa yksittäisen atomin hallitulla sijoittelulla kahden elektrodin väliin.
5G-standardi on valmis ja ensi vuonna pääsevät kuluttajatkin siitä todennäköisesti nauttimaan. Operaattorit kehuvat uuden mobiilitekniikan datanopeutta ja latenssia, mutta yhdestä asiasta ne ovat hiljaa. - Yhä useammin mobiilisignaali ei pääse sisään rakennuksiin, sanoo Browacomin toimitusjohtaja Tero Lepistö.
Automaation etuja halutaan hyödyntää yhä useammilla aloilla. Tämä taas kasvattaa merkittävästi sähkömoottorien ja niiden ohjausjärjestelmien kysyntää. Suunnittelijoiden haasteena on luoda innovaatioita yhä nopeammassa kehitysaikataulussa, mikä tekee oikeantyyppisen ohjausjärjestelmän valinnasta ensiarvoisen tärkeää.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.