Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Yhdysvaltain toimet kiinalaista Huaweita vastaan näkyvät jo suomalaisten kuluttajien käyttäytymisessä. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan datasta selviää, että merkin suosio on laskenut parin viime viikon aikana merkittävästi.
3,5 gigahertsin alueen 5G-verkot ovat jo rajoitetusti käynnistyneet Suomessa, mutta pian yhteyksissä mennään paljon korkeampiin taajuuksiin ja pienempiin soluihin. Nokia on valmis molempiin, sanoo yhtiön matkapuhelinverkoista vastaava johtaja Tommi Uitto.
Espoolainen Kuori Oy on valmistaa jättikokoisia Yetitablet-kosketusnäyttöjä, joita käytetään useilla eri toimialoilla terveydenhuollosta ja koulutuksesta rakennustyömaille. Nyt tabletin kansainvälisen myynnin edistämiseen on saatu rahaa EU:lta.
Baselin yliopiston fyysikot ovat ensimmäistä kertaa pystyneet osoittamaan, kuinka yksi elektroni näyttäytyy keinotekoisena atomina. Äskettäin kehitetyllä menetelmällä kyetään osoittamaan todennäköisyys, jolla elektroni on olemassa rajatussa tilassa.
Tekoälyyn perehtyneet ovat kuumaa valuuttaa työmarkkinoilla nyt ja lähitulevaisuudessa. Sen huomaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun Data-analytiikka ja tekoäly -opintokokonaisuuden ennätysnopeasta täyttymisestä.
Palvelinprosessoreista on tulossa yhä energiatehokkaampia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että niiden suorituskyky voidaan istuttaa sulautetulle kortille. Näin on tehnyt saksalainen congatec, joka on toteuttanut 7-tyypin COM Express -moduulin AMD:n EPYC 3000 -prosessorilla.
Saksalainen Infineon kasvaa isolla yrityskaupalla. Infineon maksaa 23,85 dollaria amerikkalaisen Cypress Semiconductorin osakkeesta. Euroissa mitattuna kauppa kasvaa lähes 9 miljardiin euroon ja on tämän vuoden toistaiseksi suurin puolijohdealueen yrityskauppa.
Suomalaisyritykset Etteplan, Nokia ja Ukkoverkot aloittavat yhteistyön, jonka tarkoituksena on tuottaa teollisille asiakkaille yksityisiä LTE- ja myöhemmin myös 5G -radioverkkoja hyödyntäviä ratkaisuja. Yksityinen langaton verkko on toimiva ja usein ainoa vaihtoehto, kun tarvitaan luotettavia ja turvallisia yhteyksiä suurella tiedonsiirtokapasiteetilla ja pienellä aikaviiveellä.
Tietotekniikan kehitystä haittaavat yhä kasvava energiankulutus ja laitteiden miniatyrisoinnin haasteet. Martin Lutherin yliopiston Halle-Wittenbergin yksikön (MLU) ja Kiinassa sijaitsevan Lanzhoun yliopiston fysiikkojen äskettäin löytämät uudentyyppiset spinaallot voivat auttaa voittamaan nämä esteet.
Nokia kertoo yltäneensä uuteen Euroopan ennätysvauhtiin runkoverkkojen valokuituyhteyksissä. PSE-3-prosessorin avulla se ylsi italiaisen TIM-operaattorin eli Telecom Italian kanssa 550 gigabitin sekuntinopeuteen yli 350 kilometrin linkissä Rooman ja Firenzen välillä.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.