Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
3GPP-järjestö on päättänyt valita CP-OFDM-tekniikan tulevien uusien 5G-taajuuksien aaltomuodoksi. Tämä tarkoittaa, että kehitys tälle ns. New Radio -alueelle pääsee toden teolla vauhtiin.
Keski-Suomen keskussairaalaan tulee älylääkekaappeja, jotka mahdollistavat aikaisempaa turvallisemman lääkkeenannon potilaille ja parantavat lääkkeiden varastoseurantaa. Hankinta koskee tänä vuonna kolmea erilaista moduuleista koostettua älylääkekaappia, joiden avulla kerätään käyttökokemuksia ja määrityksiä eri osastojen tarpeisiin.
Microsoft haluaisi käyttäjien siirtyvän vauhdilla uuteen Windows 10 -käyttöjärjestelmään, mutta käyttäjät eivät tunnu kuuntelevan. Viimeisen vuoden aikana Win10:n markkinaosuus on toki kasvanut 8 prosenttiyksikköä, mutta Windows 7 on suositumpi kuin koskaan aikaisemmin.
Kymmenessä nanometrissä puolijohdetalot valmistavat siruja FinFET-rakenteina, mutta viidessä nanometrissä niiden rajat tulevat vastaan. IBM on kuitenkin jo valmistanut viiden nanometrin piirejä uudella tekniikalla, jossa hyödynnetään nanoarkkeja (nanosheet).
Jos katastrofin aikaan datansiirrossa tapahtuu viive, seuraukset voivat olla tuhoisia. Sen takia RIT:n eli Rochesterin teknologiainstituutissa on kehitetty uusi protokolla, joka antaisi kriisitilanteissa kriittiselle datalle etuajoaseman, eräänlaisen ohituskaistan.
Tukiasemapiireille ohjelmoitu toiminnallisuus on sellaista koodia, johon kilpailijat mielellään pääsisivät käsiksi. FPGA-valmistaja Microsemi on nyt tuonut yhdessä Intrinsic ID:n kanssa piireilleen tekniikan, joka tekee piirien käänteisen suunnittelun mahdottomaksi.
Apple on odotetusti esitellyt laajan valikoiman uusia tuotteita WWDC-kehittäjäkokouksessaan. Amazonin Echon kilpailijaksi esiteltiin HomePod, iOS ja MacOS-käyttöjärjestelmistä uudet versiot sekä parannellut uutuudet iPadeihin. Odotetuin julkistus oli kuitenkin kaikkien aikojen tehokkain Mac-työasema.
Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat sopineet WiFi4EU-hankkeen toteuttamisesta. Käytännössä päätös tarkoittaa, että vuonna 2020 kaikissa Euroopan julkisissa tiloissa, puistoissa ja aukioilla on käytössä ilmainen langaton nettihteys.
Virtuaalilasit ovat melkoinen ongelma suunnittelijoille, koska laseissa tarvittava erittäin lyhyt viive vaatii niin paljon yhteydeltä. Nyt Intel ja HTC kertovat, että taiwanilaisen Vive-virtuaalilaseista tehdään langattomat. Tämä onnistuu uuden Wigig-tekniikan avulla.
On kömpelöä, että ihmisen varavarat ovat periaatteessa suojassa vain PIN-koodin takana. Onneksi tähän on tulossa helpotusta. Taiwanissa ollaan ottamassa käyttöön pankkikorttia, joka tunnistaa käyttäjänsä sormenjäljen perusteella.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.