Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Nokia on eri yritys kuin vielä kuukausi sitten. Uusi Nokia keskittyy verkkoihin ja valmistautuu viemään verkkotekniikan 2020-luvulle. Siihen tarvitaan rutkasti suomalaista osaamista. Nokia Solutions & Networksilla radiotekniikan tutkimusjohtajana toimiva Harri Holma kertoo tänään Elektroniikkainsinöörien seuran järjestämässä ECT Forumissa, että verkkojen kapasiteetti pitää saada 1000-kertaiseksi.
Vaikka vietämme vielä suruaikaa Nokian myynnistä amerikkalaisille säilyy yhtiön vaikutus Suomen teollisuudessa vielä pitkään. Moni asia nokialaisuudessa vie Suomea väärään suuntaan. - Nokian vanhat toimintatavat uhkaavat innovaatiota ja suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä, sanoo Linear Technologyn maajohtaja Peter Hellström. -
Moni globaali ICT-alan design-yhtiö on menettämässä otettaan tuote- ja palvelutarjonnassaan. Blackberry, Nokia ja Motorola menettävät otteensa älypuhelimissa lähes yhtä aikaa. Apple, Sony ja Samsung tarjoavat markkinoiden laajimmat tuotevalikoimat, mutta mitään uutta ei ole nähty sitten iPhonen ja iPadin.
Matkapuhelimia ja erityisesti valmistajien älypuhelimien lippulaivamalleja mainostetaan mieluusti erilaisia suorituskykyargumenteilla. Näiden ongelma on ollut, että ne perustuvat erilaisiin benchmark-testeihin. Siksi tulokset voivat olla jopa harhaanjohtavia.
Vaikka Nokian matkapuhelimet menevätkin amerikkalaisomistukseen, ei suomalainen RF-suunnittelun osaaminen katoa minnekään. Sille löytyy aina kysyntää, kuten Broadcomin tulo Suomeen Renesas Mobile -kaupalla osoittaa. Näin näkee piirisuunnittelun työkaluja kehittävän Mentor Graphicsin toimitusjohtaja Wally Rhines.
Tänään avautuu Helsingin messukeskuksessa Suomen ja koko Pohjoismaiden suurin teknologianäyttely, kun Teknologia 13 avaa ovensa. Suomen Messut luottaa tapahtumaan monipuoliseen ja laajaan ohjelmaan. Myös Elektroniikkainsinöörien seuran järjestämän ECT Forumin uskotaan houkuttelevan väkeä paikalle.
Euroopan kolmanneksi suurin elektroniikan komponenttien tukkukauppias, saksalainen Rutronik täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Yritys aloitti toimintansa viiden miehen konttorina vuonna 1973.
Hiilinanoputkia pidetään yhtenä potentiaalisimmista piin korvaajista tulevaisuuden mikropiirien raaka-aineeksi. Nyt Stanfordin tietotekniikan laitoksen tutkijat ovat kehittäneet ensimmäisen toimivan mikropiirin hiilinanoputkista. Se täyttää periaatteessa tietokoneen tunnusmerkit.
Applen uusi iPhone 5S on joutunut jo purkuanalyytikkojen mikroskooppien alle. Chipworks on yksi ensimmäisistä uuden A7-prosessorin analysoijista. Prosessori hyödyntää paljon vanhaa, mutta myös uutta on. Ilmeisesti iPhone 5S:n sormenjäljentunnistus vaatii prosessorille integroituna suuren SRAM-muistin.
Muutaman vuoden kuluttua kännykkäverkot voivat lainata taajuuksia muilta järjestelmiltä kasvattaakseen kapasiteettiaan. Suomessa on nyt testattu tätä ASA-tekniikkaa myösw aikajakoisessa LTE-verkossa.
Kansainvälinen televiestintäliitto ITU haluaa kehittää uuden määritelmän, jolla mobiililaitteiden ympäristölle aiheuttamat haitat arvioidaan. Tarkoitus on, että kuluttajat voisivat tehdä perustellumpia, ”vihreämpiä” ostopäätöksiä.
Elektroniikan komponenttien jakeluyritykset ovat lähteneet yhdessä sotaan väärennettyjä komponentteja vastaan. Jakelijoiden omien järjestöjen johdolla on perustettu verkkopalvelu, josta on reaaliaikaiset linkit tukkureitten omiin varastotilanteisiin.
Control Express Finland Oy (CEF) ja Maintpartner Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen liiketoimintayhteistyöstä, jossa CEF toimittaa Maintpartnerille anturijärjestelmiä tuotannon tehokkuuden mittaamiseen sekä ennakoivaan kunnonvalvontaan.
Nokia Solutions and Networks sanoo saaneensa valmiiksi laboratoriotestit, joissa sen uutta Liquid Applications -konseptia testattiin. Korealaisen SK Telecomin kanssa tehty testi osoitti, että sovellukset toimivat LTE-verkossa.
Kosketusnäyttö tuli ryminällä matkapuhelimiin ja tabletteihin. Seuraavassa vaiheessa kosketus valloittaa myös muista kuin tasaisia pintoja. Kuten vaikkapa hedelmäpelin kaarevan pinnan. Kaareva kosketusnäytön on ensi kuussa luvannut esitellä myös Samsung uudessa älypuhelimessaan.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.