Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Saksan elektroniikkamarkkina on tärkeä koko Euroopan kannalta. Siksi markkinoiden trendejä katsotaan kaikkialla hyvin tarkkaan. Vuoden toisella neljänneksellä Saksassa alkoi jo näyttää hieman paremmalta.
Nimensä Nokia Solutions & Networksiksi muuttanut NSN on tuoreiden tilastojen mukaan kolmanneksi suurin 4g-tukiasemien valmistaja. Yhtiön osuus on Informa Telecoms & Median mukaan 17 prosenttia. Ykkösenä tukiasemien valmistajista on tutkimuslaitoksen mukaan Huawei, jonka markkinaosuudeksi on laskettu 40 prosenttia.
Mikroprosessorien myynti yltää tänä vuonna ennätykselliseen 61 miljardiin dollariin eli noin 46 miljardiin euroon. Huomattavaa on se, että x86-suorittimien vuosikymmeniä kestänyt valta-asema on pian taaksejäänyttä.
Amerikkalainen XP Power on julkaissut uuden 400-wattisen AC-DC-teholähteen, joka hetkittäin yltää jopa 700 watin piikkitehoon. SDL400-sarjasta löytyy sekä yksi- että kaksilähtöinen versio. Uudet teholähteet sopivat kaikkiin teollisuuden 1U-sovelluksiin.
Koko maailma haluaa nyt älypuhelimia. Vuoden toisella neljänneksellä niiden myynti ylitti globaalisti ensimmäistä kertaa peruspuhelimien myynnin. 51,8 prosenttia kaikista kännyköistä oli älypuhelimia.
AEL:n tiloissa Helsingin Malminkartanossa järjestetään mittauksen ja testauksen erikoisnäyttely kahden viikon kuluttua. 22. kerran järjestettävä tapahtuma haluaa ennen kaikkea lisää testauksen ammattilaisia mukaan.
Sähköllä toimivat bussit olisivat ympäristön kannalta paras vaihtoehto, mutta niiden kanssa lataaminen on vähintään samanlainen ongelma kuin henkilöautoissa. Entäpä jos busseja voisi ladata jotenkin ajon aikana? Korealaisten kehittämä tekniikka osoittaa, että tämä on täysin mahdollista.
Tabletteja koskeva huhumylly jauhaa verkossa koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Tällä hetkellä puhuttavat Samsungin ja Applen tulevat tablettimallit. Molempien uskotaan suunnittelevan suurempinäyttöisien mallien lanseeraamista.
Moni kaipaa nopeaa langatonta yhteyttä digikameraansa. Toshiban FlashAir-korteilla se onkin mahdollista. Nyt kortin tuoma linkki on kolmanneksen aiempaa nopeampi. Uusi FlashAir-kortti sopii sd-paikkaan entiseen tapaan.
Fortum kertoo lopettavansa sähköntuotannon Inkoon hiilivoimalaitoksellaan. Tuotantotoiminta loppuu helmikuussa 2014, jonka jälkeen yhtiö siirtää voimalaitoksen kolme yksikköä pitkäaikaiseen säilöntään. Päätöksen seurauksena Inkoon voimalaitokselta vähennetään noin 80 työpaikkaa viimeistään ensi helmikuussa.
Avaruustutkimuksen ei tarvitse välttämättä olla tähtitieteellisen kallista. Pian halukkaat voivat vuokrata edullista satelliittiaikaa pieniltä Cubesat-nanosatelliiteilta. Laitteet ehtivät viime viikon lopulla kieroradalleen kansainvälisen ISS-avaruusaseman kautta.
Elektroniikan komponenttien jakelualaa seuraavan DMASS-järjestön (Distributors’ and Manufacturers’ Association of Semiconductor Specialists) mukaan ala näyttää pääsevän yli kahden vuoden mittaisesta lamastaan. Vuoden toisella neljänneksellä jakelijoiden myynti kasvoi jo 2,6 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Avnet on esitellyt aiempaa pienemmän, edullisen kehityskortin, jolla voidaan testata järjestelmien kehitystä Xilinxin uusilla ohjelmoitavilla Zync-piireillä. Microzed-kortilla on hintaa vain 199 dollaria eli noin 150 euroa.
Intel oli yksi niistä ostajaehdokkaista, joiden huhuttiin olevan kiinnostuneita lopetettavasta Renesas Mobilen modeemiyksiköstä. Suomen sijaan Intel katseli tarkemmin omalle takapihalleen ja osti viime kuussa Arizonan Tempessä majailevan Fujitsu Semiconductorin Wireless-yksikön.
Vaikka kuluttajat eivät ole enää valtavan innostuneita 3d-televisiosta, sen uskotaan silti lyövän vielä laajalti läpi. Saksalainen Fraunhofer-instituutissa on kehitetty tekniikkaa, joka parantaa merkittävästi autostereoskooppisen kuvan katsomiskokemusta.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.