Googlen älylaseja on testattu paljon ja usein arviot ovat olleet erittäin positiivisia. Gartner uskoo, että älylasit tuovat tulevaisuudessa merkittäviä säästöjä työpaikoilla ja tuotannossa.
Tutkimuslaitoksen mukaan älylasit voivat parantaa työntekijän tehokuutta tuotantolinjalla, kenttätöissä, jälleenmyynnissä ja terveydenhuollossa. Vuonna 2017 tämä tehokkuus voi tuoda jopa miljardin dollarin säästöt.
Gartnerin mukaan säästöt tulevat esimerkiksi kenttätyössä siitä, ettei vikojen diagnosointi ja niistä seuraava huoltotyö vaadi enää asiantuntijan saapumista paikalle.
Tällä hetkellä älylasit ovat enemmänkin kuriositeetti. Amerikkalaisista yrityksitä vain yksi prosentti on ottanut ne jollakin tavalla käyttöönsä. Seuraavan viiden vuoden aikana älylaseja hyödyntävien yritysten määrä kasvaa kuitenkin kymmeneen prosenttiin, Gartner uskoo.
Lähivuosina älylaseille myös kehitetään uusia, spesifejä sovelluksia, joiden ansiosta niistä saadaan enemmän hyötyä ammattikäytössä. Erilaiset korjaus- ja kokoamisohjeet ovat hyvin hyödyllisiä, sillä korjaajan ei tarvitse muistaa kaikkia eri työvaiheita.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.