Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Räätälöidyn prosessorin käyttö voi vaikuttaa merkittävästi akkukäyttöisen laitteen toiminta-aikaan. Cadence Design Systems kertoo, että Epson onnistui kaksinkertaistamaan GPS-kellonsa toiminta-ajan, kun sen prosessori vaihdettiin Xtensa-prosessoriin.
Osram Opto Semiconductors kertoo kehittäneensä sinisen ledin valmistusprosessiaan. Sen ansiosta lediä voidaan ajaa pienemmällä jännitteellä. Käytännössä hyötysuhde paranee kahdeksan prosenttia, joten haluttuun valovoimaan päästään pienemmällä virralla.
Apple hakee koko ajan aktiivisesti uusia alueita, joilta tehdä rahaa. Uusimpien raporttien mukaan yhtiö neuvottelee eritasoisesta yhteistyöstä autonvalmistajien kanssa. Voisiko vanha vitsi iAutosta siis joskus toteutua?
Nokia kertoo laajentavansa pilvipohjaisten ratkaisujen käyttöä mobiiliverkoissaan. Tulevaisuudessa solujen kapasiteettia voidaan jakaa verkon yli yhä joustavammin. Nokia puhuu konseptistaan ”radiopilvenä” ja tukee hankkeen edistymistä useilla uusilla tuotteilla.
Volvo Cars on ryhtynyt yhteiseen projektiin Ruotsin ja Norjan liikenneviranomaisten kanssa. Projektissa peräti tuhat ajoneuvoa jakaa informaatiota keskenään pilven välityksellä.
Neljännen polven LTE-tekniikkaan ollaan tuomassa useita erilaisia evoluutioversioita, joista suuremman kaistaleveyden LTE-Advanced on tunnetuin. Työn alla on myös LTE-U, joka on ryhtynyt huolestuttamaan wlan-tekniikkaa hallinnoivaa WiFi Alliancea.
Tulli kertoo pysäyttäneensä Helsinki-Vantaan lentokentällä loppuvuodesta 2014 huomattavan määrän epäilyttäviä älypuhelimia. Hongkongista tulleen erän arvo oli yli 1,3 miljoonaa euroa.
Yli 10,7 miljardia valaisinta ja lamppua. Näin suureksi arvioi Navigant Research ledikomponentteihin pohjautuvien valaisimien kokonaistoimitukset vuosina 2014-2023.
Tizen on ehkä ollut hieman epäonninen kännykkäalusta, mutta Samsungin Z1-mallin Intiassa alkaneen myynnin myötä se pääsi vihdoin markkinoille asti. Samsungin laitteen moottorina toimii kiinalaisen Spreadtrumin modeemipiirisarja.
PXI-väylään pohjaavien modulaaristen instrumenttien osuus mobiililaitteiden kehityksessä kasvaa entisestään National Instrumentsin ja Cobham Wirelessin yhteistyön myötä. Osana sopimusta NI ostaa itselleen Cobhamin PXI-tuotteiden liiketoiminnan.
Viime vuoden lopulla maailmassa oli 16 miljoonaa mobiililaitetta, jotka olivat jonkinlaisen haittaohjelman saastuttajia. Tietoturvayrityksen mukaan Android on jo ohittanut pahimpana virusalustana Windowsin, joka on pitänyt titteliä hallussaan vuosien ajan.
Nokia Networks oli mukana China Mobile -operaattorin kanssa järjestämässä mobiiliyhteyksiä Xiamenin maratontapahtumassa. Flexi Zone -minitukiasemalla palveltiin samanaikaisesti peräti 450 LTE-käyttäjää, mikä on 4-8 kertaa kilpailevia ratkaisuja enemmän.
Jotkut ehtivät jo julistaa Sun Microsystemsin vanhan palvelinprosessorin kuolemaa, mutta Sparc elää ja voi hyvin. Sunin ostanut Oracle vakuuttaa nyt, että piiristä ollaan työstämässä uutta huipputehokasta versiota. Kyse on seitsemännen polven Sparc-piiristä.
Muisteissa siirtyminen perinteisistä DRAM-moduuleista flash-pohjaisiin SSD-levyihin näkyy myös yritysten järjestelyinä. Seagate ja Micron ilmoittivat ryhtyvänsä yhteistyöhön levyjen kehityksessä.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.