Qualcomm esitteli kesän alussa markkinoiden ensimmäisen tulevaa WiFi 7 -standardia eli IEEE 802.11be-määrityksiä tukevan reitittimien piirisarjansa. Nyt kiinalainen Hangzhou H3C Technologies on julkistanut maailman ensimmäisen WiFi7-reitittimen. Se yltää PHY-tasolla jopa 21 gigabitin datanopeuteen sekunnissa, kun käytössä ovat kaikki kolme taajuuskaistaa.
IEEE on näillä näkymillä saamassa 802.11be-standardin valmiiksi alkuvuodesta 2024, joten H3C on todella aikaisin reitittimensä kanssa. Toki on TechInsightsin mukaan mahdollista, että Qualcommin piirisarja on laiteohjelmistonsa osalta päivitettävissä tukemaan lopullista standardia, kun se valmistuu.
H3C:n reititin on ainakin tässä vaiheessa tarkoitettu Kiinan markkinoille. FCC:ssä ei ole vielä vireillä sertifiointia laitteelle, joten Yhdysvaltain markkinoille se ei ole tulossa.
Ensimmäiset WiFi7-piirisarjat olivat tiettävästi Broadcomin huhtikuussa julkaisemat sirut. Niiden myötä langattomien lähiverkkoyhteyksien nopeus kasvaa jopa 30 gigabittiin sekunnissa.
WiFi 7 kaksinkertaistaa yhteyksien kaistanleveyden ottamalla käyttöön 320 MHz:n kanavat, joten se täydentää täydellisesti laajennettua maailmanlaajuista wifi-spektriä 6 GHz:n kaistalla. Yhdessä tulevan automaattisen taajuuskoordinoinnin (AFC) kanssa Wi-Fi 7 käyttää optimaalista taajuuksien allokointia mahdollistaakseen suuritehoiset tukiasemat ja laajentaa 6 GHz:n lähetysaluetta sekä sisä- että ulkoympäristöissä.
















Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.


