EU:n radiolaitedirektiivin (RED) uudet tietoturvavaatimukset astuvat voimaan elokuun alussa. Kyseessä on merkittävä muutos, joka vaikuttaa paitsi laitevalmistajiin myös teleoperaattoreihin ja jälleenmyyjiin. Uudet vaatimukset koskevat langattomia laitteita, jotka pystyvät yhdistymään internetiin, ja tavoitteena on parantaa verkkoturvallisuutta, suojata käyttäjän yksityisyyttä ja torjua petoksia.
DNA:n laajakaistaliiketoiminnan johtaja Mikko Kannisto kertoo, että DNA on valmistautunut sääntelyn muutokseen tiiviillä yhteistyöllä laitevalmistajien kanssa. - Valmistajan vastuulla on varmistaa, että tuote täyttää kaikki sitä koskevat tietoturvavaatimukset, ja maahantuojat ja myyjät huolehtivat siitä, että myynnissä on vain vaatimustenmukaisia laitteita, Kannisto sanoo.
Vaikka uudet vaatimukset koskevat vain niitä tuotteita, jotka saatetaan EU-markkinoille elokuun 2025 jälkeen, DNA on arvioinut nykyisen valikoimansa vastaavuutta jo ennakkoon. - Tällä hetkellä myynnissä olevat tuotteemme ovat jo nyt pääosin uusien sääntelyvaatimusten mukaisia, Kannisto toteaa.
Toimitusketjun hallinta on keskeisessä roolissa sääntelyn onnistuneessa noudattamisessa. DNA painottaa kumppaneidensa luotettavuutta ja teknistä yhteistyötä. - Edellytämme sääntelyn noudattamista kumppaneiltamme ja käymme aktiivista keskustelua heidän kanssaan. Lisäksi DNA tekee itse ohjelmistotestauksia myynnissä oleville laitteille, Kannisto kertoo. CE-merkintä ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus tulevat olemaan jatkossa keskeinen osa jokaisen radiolaitteen hyväksyntäprosessia.
Vaikka sääntely ei koske jo markkinoilla olevia laitteita, DNA aikoo silti päivittää niiden ohjelmistoja. - Teemme tarvittavat ohjelmistopäivitykset kaikkiin kiinteän laajakaistan päätelaitteisiimme, myös niihin, jotka on tuotu EU-alueelle ennen 1.8.2025, Kannisto kertoo.
Hänen mukaansa sääntely on laaja ja monimutkainen kokonaisuus, joka edellyttää jatkuvaa vuoropuhelua alan eri toimijoiden välillä.
Monet radiolaitteita myyvät ja maahantuovat yritykset eivät ole tietoisia siitä, että direktiivin artiklat 3.3.d-f koskevat heidän laitteitaan. Kyse ei ole vain teknisestä täsmennyksestä, vaan juridisesti sitovasta muutoksesta CE-merkinnän taustalla.
Radiolaitedirektiivin uudistus on vain yksi osa EU:n laajempaa sääntelyuudistusta, joka sisältää myös muun muassa Cyber Resilience Actin. CRA tulee vaatimaan CE-merkinnän myös ohjelmistoilta ja komponenteilta vuoteen 2027 mennessä, mutta RED:n kohdalla muutokset alkavat näkyä jo ensi kuussa. Siksi erityisesti operaattorien ja laitevalmistajien on nyt tärkeää varmistaa, että koko toimitusketju toimii uusien vaatimusten mukaisesti.