Nokia julkisti tänään viime vuoden viimeisen neljänneksen ja koko vuoden tuloksensa, päivä Ericssonin jälkeen. Yhtiöt kulkevat eri suuntiin. Ericssonin myynti laskee ja tulos on pahasti tappiollinen, Nokia yllätti monet kasvullaan.

Suomessa on pitkälti toistatuhatta sähköautoa, mutta monessa muussa maassa määrä on merkittävästi suurempi. Samalla latausasemia rakennetaan tihenevään verkkoon. Näiden tietoturva on nyt todettu erittäin puutteelliseksi.

Wienin teknisen yliopiston tutkijat ovat yhdessä Danube University Kremsin kanssa kehittäneet uudenlaisen anturin mittaamaan sähkökenttien vahvuutta. Se on kooltaan paljon pienempi, rakenteeltaan yksinkertaisempi ja se on lisäksi vähemmän altis vääristymälle kuin vertailukelpoiset laitteet.

Samsung on esitellyt uuden SSD-kiintolevyn sovelluksiin, joissa vaaditaan äärimmäistä nopeutta, kuten tekoäly- ja big data -laskennassa sekä IoT-sovelluksissa. Uudet Z-muistipiirit ovat selvästi aiempia V-NAND-piirejä suorituskykyisemmät.

Jos nykyään soittaa puhelinpalveluun, nauhoitetuista pätkistä kuultua opastusta voi olla jopa ärsyttävää kuunnella. Massachusetts Institute of Technologystä spinnannut yritys kehittää tekoälybottia, joka osaa keskustella ihmisen tavoin. Pian et siis erota bottia oikeasta asiakaspalvelijasta.

Moni pelkää robottien vievän työpaikat, mutta Suomen Dell EMC:n maajohtaja Mika Enberg uskoo, että teknologinen kehitys tuo mukanaan positiivisia muutoksia. - Institute of Futuren (IFTF) ennusteen mukaan 85 prosenttia vuonna 2030 olemassa olevista työpaikoista ei olla vielä edes keksitty, Enberg muistuttaa.

USA:n presidentti Donald Trumpin hallinto yllätti monet eilen sanomalla, että se kaavailee kansallisen 5G-verkon rakentamista. Ilmoitus on selvästi saanut niin operaattorit kuin maan televalvontaviranomaisen takajaloilleen.

Mittaustalo Keysoght Technologies on esitellyt uuden PathWave-ohjelmistoalustan, joka yrityksen mukaan ensimmäistä kertaa yhdistää simuloinnin, suunnittelun ja testaamisen samaan ympäristöön.

Android-sovelluskentän tilasta kertoo aika paljon Googlen kehittäjien blogi, jossa kerrotaan, että Play-kaupasta poistettiin viime vuonna peräti 700 000 huonoa tai haitallista sovellusta. Tämä on siis lähes 2000 sovellusta päivässä.

Panasonicin uutuustabletti Toughpad FZ-G1 ATEX sopii liikkuvaan työhön räjähdysherkissä tiloissa, kuten kaasu-, öljy- ja kemikaaliteollisuudessa. ATEX-sertifioidun tabletin akku kestää jopa 14 tunnin käytön ja se voidaan vaihtaa uuteen työtä keskeyttämättä, laitteen ollessa käynnissä.

Illinoisin yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, että ääniaaltoja voidaan käyttää mikropiireille sopivien optisten diodien tuottamiseksi. Isolaattorit eli suuntavaimentimet ovat yksisuuntaisia rakenteita, jotka vastaavat elektronisia diodeja. Ne suojaavat laserlähteitä heijastuksista ja ovat välttämättömiä valosignaalien reitittämiseksi optisissa verkoissa.

Norjalainen Nordic Semiconductor on tuomassa markkinoille LTE-verkoissa toimivaa IoT-moduulia. nRF91-moduulin kännykkäverkko-osa on kehitetty yhtiön Oulun tuotekehitysyksiökössä. Moduulia on jo onnistuneesti testattu sekä Verizon Wirelessin verkossa USA:ssa että Telian verkossa Norjassa.

Laitteita myydään koko ajan enemmän ja yhä enemmän mikropiirejä löytää tiensä niihin. Mutta kuinka paljon erillisiä, yksittäisiä siruja meille myydään? Tänä vuonna menee ensimmäisen kerran rikki biljoonan eli tuhannen miljardin piirin raja, kertoo IC Insights.

Nyt se on sitten virallista: Windows Phone on alustana kuollut ja kuopattu. Microsoft on vahvistanut, ettei Windows Phone enää saa minkäänlaisia päivityksiä edes Insider-ohjelman puitteissa.

Lenovo kertoo, että useissa sen Thinkpad-kannettavissa on ollut vika, jonka takia hakkerit ovat voineet ohittaa sormenjälkeen perustuvan käyttäjän tunnistuksen. Bugi ei tosin ole koskenut koneita, joihin on asennettu uusin Windows 10 -käyttöjärjestelmä.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template