Oululaisfyysikot ovat onnistuneet kehittämään energiatehokkaan nanopinnan kasvien lehtien pintarakennetta mallintamalla. Polymeerimuovipinnalle tehdyn nanokalvon avulla aurinkopaneelien energiantuotto kasvaa jopa 17 prosenttia. Nanokalvoja voidaan hyödyntää myös esimerkiksi kasvihuoneiden lämmön ja valon tuotannossa.

Lausannen EPFL:n (École polytechnique fédérale de Lausanne) tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen perovskiittimateriaalin, jonka ainutlaatuisia ominaisuuksia voidaan käyttää rakennettaessa seuraavan sukupolven kiintolevyjä. Uudessa materiaalissa magneettinen järjestys voidaan muuttaa nopeasti häiritsemättä sitä lämmityksellä. Tutkimussaavutus esittelee itse asiassa ensimmäisen magneettisen valojohteen.

Slushin eilinen pitchaus-alkukisa oli kovaa vääntöä tämänpäiväisistä 20 paikasta semifinaaliin. Eilen esitetyistä ideoista moni oli vielä vaatimaton, mutta joukossa oli todellisia helmiä. Sellaisia löytyi ainakin kolme.

Tärkein ja laajin kiinteistöjen sähköasennuksia koskeva standardi Suomessa on pienjännitestandardi eli SFS 6000. Standardia valmistelevan ryhmän työ on loppusuoralla ja standardiehdotus lähtee lausuntokierrokselle alkuvuodesta 2017. Voimaan standardi tulee näillä näkymin syksyllä 2017.

Palvelinkoneiden myynti pieneni rahassa mitattuna 5,8 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä. Volyymeissä pudotusta tuli 2,6 prosenttia. Intel vastaa hiipuvaan markkinaan uusilla, kalliimmilla prosessoreilla.

BMW, Daimler, Ford ja Volkswagen ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka tulee rakentamaan laajan, nopeiden latausasemien verkoston Euroopan sähköautoille. Asemien on tarkoitus olla nykyistä nopeampia. Asemia tulee Euroopan valtateiden varrelle peräti 400.

Ericsson ilmoitti syyskuussa lopettavansa kaiken laitetuotannon Ruotsissa. Eilen yhtiön jäljälläolevissa Boråsin ja Kumlan tehtaissa kerrottiin lopulliset madonluvut. Potkut tulevat 820 tuotannon työntekijälle.

Microsoft perustaa IoT Paja -säätiön Suomeen. Kyseessä on 14 miljoonan dollarin kertaluontoinen investointi, jonka tarkoitus on edistää esineiden internetin kasvua ja laajentumista.

Varsinkin lomamatkoilla on kiva löytää kahvila, joka tarjoaa kupillisen lisäksi ilmaisen langattoman nettiyhteyden. Tietoturvayhtiö Kaspersky Labin mukaan tällaiseen reitittimeen ei ehkä kannata liittyä. Lähes kolmannes niistä on täysin suojaamattomia ja vain odottavat tietojesi varastamista.

Raspberry Pi -korttitietokoneen kanssa kisaava Pine on koonnut tehokkaimman korttinsa ympärille läppärin ja asentanut siihen Ubuntu-käyttöjärjestelmän. Tuloksena on ARM-prosessoripohjainen tietokone, joka maksaa alle sata dollaria.

Telia Company eli Sonera aikoo tuoda 5G-verkkotekniikan Helsinkiin yhdessä Nokian kanssa jo kahden vuoden päästä. Yhtiöt kertoivat asiatsa tänään Slush-tapahtuman yhteydessä.

Amerikkalaisen Northwesternin yliopiston tutkimusryhmä on kehittänyt pehmeän ja joustavan mikrofluidisen laitteen, joka kiinnittyy helposti ihoon ja mittaa käyttäjän hikeä ilmaistakseen, miten hänen kehonsa reagoi treeneihin.

Sadassa asteessa veden pitäisi kiehua, ainakin suht normaalissa paineessa. Massachusetts Institute of Technologyn tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että nanomittaluokan hiilinanoputkissa vesi muuttuu kiinteäksi – kansankielellä jäätyy – jopa yli sadan asteen lämpötilassa.

Nokia kertoo toteuttaneensa Elisalle Suomen ensimmäinen VoLTE- ja VoWiFi-ratkaisun. Se parantaa Elisan asiakkaiden yhteyksien laatua kodeissa, toimistoissa ja monissa paikoissa haja-asutusseudulla.

Tekoälyyn perustuvat tietokoneohjelmat, jotka voivat oppia, sopeutua ja rakentua itse reaaliaikaisesti voisivat tehdä suurista datakeskuksista energiatehokkaampia. Lancasterin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet ohjelmiston, joka kykenee sopeutumaan nopeasti optimaalisimpaan tapaan käsitellä suurta määrää erilaisia tehtäviä, ilman että ihmisen tarvitsee siihen puuttua.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template