VTT:n tutkija Sanna Aikio on kehittänyt väitöstyössään optisia antureita, ns. integroituja Youngin interferometrejä, edulliseen kannettavaan diagnostiikkaan. Aikion kehittämä liuska tekee optisesta mittaamisesta paremmin häiriöitä sietävän. Väitöstyössään Aikio osoitti, että kehitetty menetelmä toimii tehokkaasti ja mahdollistaa näytteiden mittaamisen mekaanisista häiriöistä huolimatta.

Electronica – Tehonhallinta on kuuma aihe myös Electronica-messuilla. Aika moni puhuu Samsungin Note 7 -katastrofista. Messuhalleista löytyy myös yksi yritys, johon Samsung on jo ottanut yhteyttä katastrofin jälkeen.

Electronica - Heinäkuussa amerikkalainen elektroniikan komponenttien kauppias Avnet ilmoitti ostavansa englantilaisen Premier Farnellin, joka tunnetaan nykyisin ennen kaikkea Raspberry Pi -korttitietokoneista. Avnet EM:n pääjohtaja Gerry Fayn mukaan suositun kortin asema ei muutu. - On vaikeaa fuusioida DNA:ltaan kahta näin erilaista yritystä. Siksi pyrimme pitämään Farnellin toiminnan entisellään, Fay vakuutti.

Electronica – Rekkavalmistaja DAF demoaa Electronica-messujen aikaan sitä, mikä on selvästi tavarankuljetuksen tulevaisuus. Münchenin kaduilla yhtiön rekat ajavat ketjussa, keula edelläajavan perässä kiinni. Tämä onnistuu tietenkin vain edistyneen tutka-, kamera- ja anturitekniikan avulla.

Electronica – Turvallisuus ja tietoturva oli aiheena Electronican pääjohtajien paneelikeskustelussa, joka perinteisesti avaa nämä kolmipäiväiset ammattielektroniikan jättimessut. Turvallisuus nousee ennennäkemättömään arvoon robottiautojen ja 5G-yhteyksien myötä. Vanha tapa kehittää verkkoja ei enää toimi.

Electronica - Sähköauto on ilman muuta tulevaisuutta, mutta ehkä niiden ylesityminen on ollut monen mielestä odotettua hitaampaa. Suurin syy tähän on akku. - Akku on edelleen sähköautoilun suurin este. Onneksi miljoonat kehittävät ratkovat ongelmia ympäri maailmaa, sanoi mittauslaitevalmistaja Keysightin Saksan johtaja Siegfried Gross tänään Electronica-messuilla.

Electronica – ADAS eli kuljettajan automatisoidut aputekniikat ovat isossa roolissa Münchenissä, Baijerissa kun ollaan. Japanilainen Renesas esittelee messuilla toisen polven kokonaista ADAS-näkymää. Siinä auton ympäristöstä muodostetaan kattava 360 asteen kuva kahdeksalla kameralla.

Nokia on laajentanut LTE-verkoissa toimivien viranomaisverkkojen palvelujaan. Uusi Group Communications -tuotepaletti tuo LTE-viranomaisverkkoihin esimerkiksi ryhmävideon siirron.

Electronica - Esineiden internet on puhuttanut elektroniikka-alaa jo vuosia, joten on yllättävää kuulla, että yksi suosituimmista verkkotekniikoiden kehittäjistä puhuu alueen vallankumouksesta nyt. Näin kuitenkin tekee Sigfox-yhteenliittymä.

Itävaltalaiseen ams-konserniin kuuluva CMOSIS on esitellyt CMOS-pohjaisen kuva-anturin, jonka ominasisuudet ovat kovaa luokkaa. Kenno on iso ja nopea.

Suomalaisilla kasvuyrityksillä on hyvät mahdollisuudet päästä EU:n yli 450 miljoonan euron kyberturvallisuusohjelmaan suomalaisen tietoturvallisuusklusteri FISCin ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n vauhdittamana. Tavoitteena on kasvattaa kotimaisten pk-yritysten EU-rahoitusta merkittävästi.

Moni tekniikka tulee tiensä päähän hyvin pienellä metelillä. Näin kävi VHS-videonauhurille, joka 1980-luvulla nousi valtavaan menestykseen ja suorastaan mullisti television katselun. Viimeinen nauhurien valmistaja Funai on lopettanut tuotannon, eikä uusia VHS-laitteita voi enää ostaa mistään.

Älypuhelimista on pian tulossa spektroskooppeja, ainakin mikäli Osram Opto Semiconductorsia on uskominen. Yritys on esitellyt pienikokoisen, mutta infrapunavaloa laajalla kaistalla säteilevän ledin, joka voidaan jo lähitulevaisuudessa integroida älypuhelimen sisuksiin.

Tämä päivä on kulunut samaan kuin aina lokakuun lopulla tai marraskuun alussa kahden vuoden välein, lentokoneessa matkalla Münchenin Electronicaan. Suomestakin tähän ammattielektroniikan tärkeimpään messutapahtumaan mennään sankoin joukoin. Mutta vieläkö matka kannattaa tehdä?

Keväällä 2015 alkanut kahden teleoperaattorin yhteisen matkaviestinverkon rakentaminen on saatu päätökseen. Puolentoista vuoden aikana kattavammat ja huippunopeat tietoliikenneyhteydet on tuotu yli 760 000 ihmiselle myös haja-asutusalueilla. Hankkeen ansiosta erityisesti syrjäseutujen tietoliikenneyhteydet nopeutuivat monikymmenkertaisiksi.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template