- Tietoja
Saksalainen sulautettujen korttitietokoneiden pioneeri congatec on esitellyt maailman ensimmäisen uuteen COM Express -korttimalliin perustuvan moduulin. Intel Xeon D -prosessoriin pohjaava kortti tuo käytännössä palvelintehon 95 x 125 millin kokoiselle korttitietokoneelle.
- Tietoja
Nokia ja Yhdysvaltain viidenneksi suurin mobiilioperaattori U.S. Cellular ovat testanneet tekniikkaa, joka on jo hyvin lähellä tulevia 5G-yhteyksiä. Sekä sisällä että ulkotiloissa siirrettiin yhteyden avulla kuutta 4K-videostriimiä samanaikaisesti.
- Tietoja
Bittium on tehnyt ensimmäisen viranomaisverkossa siirtyneen äänipuhelun LTE-verkossa. VoLTE-puhelu (Voice over LTE) soitettiin Yhdysvalloissa Public Safety Band 14 -kanavalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun VoLTE-puhelu tehtiin FirstNet (First Responder Network Authority) verkkoympäristössä, joka suunniteltu USA:n viranomaisten käyttöön. Kyse on merkittävästä virstanpylväästä, sillä FirstNet on täysin uusi LTE-verkko, jossa ei ole mahdollista soittaa perinteisiä piirikytkentäisiä äänipuheluja.
- Tietoja
Moni suomalaisyritys voisi moninkertaistaa liikevaihtonsa päästessään maailman suurimmilla markkinoille Kiinaan. Tällainen mahdollisuus voi aueta kiinalaisen Alibaba-verkkokaupan kautta, jolla on 434 miljoonaa asiakasta.
- Tietoja
Jos älypuhelimen käyttäjältä kysyisi, haluaisiko hän akkunsa kestävän 50 prosenttia nykyistä pidempään, kovin moni ei tarjouksesta kieltäytyisi. Tätä lupaa hollantilainen uusi yritys Leydenjar Technologies.
- Tietoja
Datakeskuksissa on jatkuva tarve kytkimille, jotka siirtävät yhä enemmän ja nopeammin dataa pilven ja käyttäjien välillä. Broadcom vastaa kysyntään esittelemällä ensimmäisen kytkimen, joka siirtää peräti 6,4 terabittiä dataa sekunnissa.
- Tietoja
Uudet upeat tilat Helsingin keskustassa. Biljardipöytä, jonka oranssi verka piti erikseen tilata. Rento ilmapiiri, jossa devataan Macbookeilla. Zalandon Tech Hub Kampissa on miellyttävä poikkeus yt-uutisten keskellä. Kasvu ja menestys perustuu ennen kaikkea aidosti erilaiseen yrityskulttuuriin, sanovat nokkamiehet Tuomas Kytömaa ja Pekka Kosonen.
- Tietoja
Sonera ja Nokia ovat testanneet kaupallisessa verkossa uutta esineiden internetin tarpeisiin muokattua 4G-verkkoteknologiaa. NB-IoT (Narrow Band IoT) on 3GPP-järjestön tänä vuonna standardoima tekniikka, jolle ennustetaan laajaa käyttöä erilaisten IoT-verkkotekniikoiden välisessä kisassa.
- Tietoja
Maailmassa myytiin vuoden kolmannella neljänneksellä 68,9 miljoonaa PC-tietokonetta. Gartnerin mukaan määrä on 10 miljoonaa konetta vähemmän kuin vuosi sitten. Tutkimuslaitoksen mukaan PC-markkinat ovat nyt kutistuneet kahdeksan vuosineljännestä peräkkäin. Tämä on PC:n historian pisin taantumajakso.
- Tietoja
Samalla kun mobiiliverkkojen osia siirtyy pilveen eli niitä virtualisoidaan, pitää verkkojen hallinnan työkaluja muokata. Nokia on esitellyt uuden NetAct Compact -työkalun pienempien virtualisoitujen verkkojen hallintaan.
- Tietoja
Rakkaan naapurimaan ylpeys Ericsson on suurissa vaikeuksissa. Yhtiö tekee nyt isoja säästöpäätöksiä, on lopettamassa tuotannon Ruotsissa kokonaan ja irtisanomassa 3000 työntekijää. Nyt julkistettujen ennakkotietojen mukaan kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto ja tulos jäävät selvästi aiemmin ilmoitetusta.
- Tietoja
XP Power on julkistanut ECF40-sarjan AC-DC-teholähteen, jota se kehuu maailman pienimmäksi 40-wattiseksi poweriksi. Teholähteen fyysiset mitat ovat vain 76,2 x 38,1 x 28,0 milliä, joten se mahtuu monenlaisiin ahtaisiin sovelluksiin esimerkiksi terveydenhuollon laitteissa ja teollisuuden sovelluksissa.
- Tietoja
Samsungin tämän vuoden tärkeimmän älypuhelimen kärähdettyä kirjaimellisesti käsiin on mahdollista, että valmistajista vain Apple tekee älypuhelimillaan voittoa. Kiinalaiset valmistajat toki hämärtävät tilastoja.
- Tietoja
Puettavat laitteet ja erityisesti ns. aktiivisuus- ja älyrannekkeet ovat varsin suosittuja, mutta tähän asti ne ovat liittyneet nettiin lähinnä älypuhelimen välityksellä. Samsungin Exynos-sarjan uusi prosessori muuttaa tämän ja liittää puettavat myös neljännen polven matkapuhelinverkkoon.
- Tietoja
Note 7 -älypuhelimesta piti tulla Samsungin hienoin hetki, jolloin sen laite vie kaiken huomion ja kiitokset pahimman kilpakumppanin eli Applen uudelta iPhonelta. Oli syynä kiire tai virheet suunnittelussa ja valmistuksessa, Samsungin suunnitelma meni pahasti mönkään.
























