- Tietoja
Lenovo ei aio tuoda markkinoille uusia Windows 10 -käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia. Näin vahvisti yrityksen toimitusjohtaja Giancarlo Lanci Canalys Channel Forum 2016 -tapahtumassa.
- Tietoja
Google esitteli myöhään eilen ison joukon uusia laiteratkaisuja. Päivänvalon näkivät uudet Pixel-älypuhelimet, virtuaalilasit, kodin älykkään komentokeskuksen ja kotien uuden wifi-reitittimen. Merkillepantavaa laitteissa on, että ne yrittävät matkia markkinoilla jo olevia menestyksiä.
- Tietoja
Näyttö on edelleen kannettavan tietokoneen kalleimpia ja yksi eniten virtaa käyttävä komponentti. Amerikkalainen Arctic Sand on esitellyt leditaustavalojen ajuripiirin, joka on erittäin ohut ja leikkaa näytön tehonkulutusta yli puolella watilla.
- Tietoja
Puolijohteita myytiin elokuussa tasan 28 miljardilla dollarilla Heinäkuun lukemiin tuli kasvua 3,5 prosenttia. Nousu on puolijohdealan suurin sitten kevään 2013, kertoo alan markkinoita seuraava Semiconductor Indsutry Association.
- Tietoja
Turvapuhelimia ja niiden hallintaratkaisuja kehittävä Bittium raportoi, että sen yhteistyö merkittävän asiakkaan kanssa supistuu. Mikäli asiakkaan suunnitellut toimenpiteet toteutuvat täysimääräisinä, toimenpiteillä voi olla negatiivinen vaikutus Bittiumin vuoden 2017 liikevaihtoon ja liiketulokseen.
- Tietoja
Google julkisti Pixel-älypuhelimensa myöhään eilen San Franciscossa, mutta isompi ja merkittävämpi uutinen taisi olla yhtiön kehittämä Google Assistant. Se on pidemmälle viety, keinoälyä hyödyntävä apuri, jota Googlen pääjohtaja Sundar Pichai kuvaa jokaisen omaksi, henkilökohtaiseksi Googleksi.
- Tietoja
Musiikkitalo täyttyy tänään 1700 yrittäjyydestä kiinnostuneesta opiskelijasta. He saapuvat Aaltoes-yrittäjyysyhteisön järjestämään FallUp-tapahtumaan inspiroitumaan yritysmaailman johtavien ajattelijoiden puheista yrittäjyydestä, tutustumaan yhteistyökumppaneihin ja startupeihin sekä osallistumaan erilaisiin workshoppeihin.
- Tietoja
Linus Torvalds julkisti viikonloppuna linux-ytimen uuden 4.8-version. Sen myötä linux tukee esimerkiksi Microsoftin Surface Pro -tabletin kosketusnäyttöä, jos sellaista haluaa kokeilla.
- Tietoja
Jopa 7000 tuhatta ok-yritystä aikoo ostaa asiantuntijapalveluita Sipilän hallituksen uudella innovaatiosetelillä. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton toteuttamasta kyselystä.
- Tietoja
Jos käyttäjiltä kysytään – ja usein on kysyttykin – on akkukesto ylivoimaisesti isoin puute nykyajan älypuhelimissa. Siksi on ilo sanoa, että jo ensi vuonna tämä ongelma helpottaa paljon. Valtaosa laitteista siirtyy käyttämään uutta USB-C-liitäntää.
- Tietoja
Ruotsalaishuhut olivat oikeassa. Ericsson lopettaa tuotannon jäljellä olevissa kahdessa tehtaassaan Boråsissa ja Kumlassa. Päätökset merkitsevät potkuja 3000:lle työntekijälle.
- Tietoja
Galaxy Note 7:n piti olla Samsungin upein lippulaivamalli, mutta sen kuumeneva akku muutti lanseerauksen yhtiön painajaiseksi. Nyt Samsung kertoo, että uuden Note 7:n myynti on alkanut Koreassa ja globaalisti laite tulee myyntiin nopealla aikataululla.
- Tietoja
Google on myöhemmin tänään julkistamassa seuraavia Nexus-älypuhelimia. Kyse on uudelleen nimetyistä Pixel-laitteista, joita tulee tarjolle kaksin kappalein. Laitteet valmistaa HTC, mutta alunperin suunnitelmissa oli, että valmistuksesta huolehtisi kiinalainen Huawei.
- Tietoja
Tällä hetkellä ollaan vasta käynnistelemässä mikropiirien tuotantoa 10 nanometrin prosessissa. Esimerkiksi Intel kaavailee tuotannon aloittamista ensi vuonna. Taiwanilainen TSMC työstää jo seitsemän nanometrin viivanleveyttä ja suunnitelmissa on siirtyä viiden ja kolmen nanometrin kautta yhteen nanometriin.
- Tietoja
Esineiden internet on usein hieno asia, mutta mennäänkö joskus jo liian pitkälle? Pitääkö esimerkiksi hammasharjan kyetä mittaamaan milin tarkasti, että jokainen kohta on pesty ja raportoida tämä tieto älypuhelimeen tarkastelua varten?























