- Tietoja
Applen Watch-älykello on nyt ollut joillakin käytössä hetken aikaa, joten netti pursuaa ensiraportteja. Suurimmat raportoidut ongelmat liittyvät akkukestoon ja kolmansien osapuolten sovelluksiin, jotka eivät toimi. Erään käyttäjän mukaan Watch-kellon akku kului täysin loppuun yhdeksän tunnin aikana. Meidän pitää siis ilmeisesti tottua siihen, että älypuhelimen lisäksi älykelloa pitää ladata vähintään kerran päivässä.
- Tietoja
Oregonin osavaltion yliopistossa on kehitetty tekniikka, jonka avulla wifi-yhteyden nopeus voisi kasvaa jopa 10-kertaiseksi. Tekniikka on nimeltään WiFO ja siinä dataa siirretään ledivalojen välityksellä.
- Tietoja
Sulautettujen laitteiden kehittäjät ostavat nyt urakalla Raspberry Pi- ja Arduino-kortteja, joten ei ole ihme että tarjokkaita tulee koko ajan lisää. Yksi uusimmista on UDOOn kehittämä Neo. Se saavutti joukkorahoitustavoitteensa ennätysajassa.
- Tietoja
Vantaalainen Enfucell on kehittänyt anturitarran, jonka avulla voidaan mitata golfswingin mailanpään nopeutta ja kiihtyvyyttä. Data lähetetään älypuhelimeen bluetoothin välityksellä.
- Tietoja
Intel kertoo, että sen HDMI-tikulle istutettu PC-tietokone on nyt tilattavissa. Ensimmäisenä myynti tuli Windows 8.1 -käyttöjärjestelmällä varustettu tikku. Ubuntu-versiota pitää odottaa kesäkuuhun asti.
- Tietoja
Puolijohteita myydään tänä vuonna 354 miljardilla dollarilla, ennustaa Gartner. Luku on neljä prosenttia suurempi kuin viime vuonna, mutta se voisi olla suurempikin. Ala kärsii nyt liian vahvasta dollarista, liian suurista varastoista ja siitä, että XP-koneiden päivittäminen PC-markkinoilla on ohi. Kaikki odottavat tulevaa Windows 10 -käyttöjärjestelmää.
- Tietoja
Integrated Device Technology kertoo, että ruotsalainen huonekalujätti IKEA on valinnut sen langattomat lähetinpiirit tuleviin huonekaluihin ja koriste-esineisiin, joihin lisätään kyky ladata mobiililaitteita langattomasti. IKEA luottaa IDT:n P9030-piireihin, jotka lataavat laitteita magneettiseen induktion voimalla.
- Tietoja
TPM eli Trusted Platform Module on salausprosessorien standardi, jolla suojataan arkaluontoista dataa erilaisia mikroprosessoripohjaisissa laitteissa. Nyt TPM:stä on julkistettu 2.0-versio. Parempi suoja turvaa jo esimerkiksi Microsoftin uusinta Surface Pro 3 -tablettia.
- Tietoja
Ericssonin ensimmäisen neljänneksen luvut jäivät kauaksi analyytikoiden odotuksista. Se heijastui myös yhtiön osakekurssiin. Kahdeksassa minuutissa Ruotsin ylpeyden arvosta katosi 26 miljardia kruunua.
- Tietoja
Nokia Networks sanoo toteuttaneensa maailman ensimmäisen aikajakoisessa LTE-Advanced-verkossa toimivan HetNet-ratkaisun. Shanghaissa järjestetyssä urheilukilpailussa 49 000 katsojaa palveltiin Flexi Zone -pientukiasemilla, jotka lisäsivät makroverkon kapasiteettia.
- Tietoja
IBM on julkaissut avoimen ja pilvipohjaisen IBM X-Force Exchange -alustan, joka on uusi ase taistelussa kyberrikollisia vastaan. Lisäksi IBM tuo uhkien analytiikkapalveluita ja -teknologioita käyttöön pilvipohjaisena palveluna nopeuttaakseen yritysten valmiuksia priorisoida uhkia.
- Tietoja
Ledilamput ovat vallanneet markkinoita ennen kaikkea lainsäädännön takia. Philips näyttää nyt räväyttävän myös hintapelin auki. Yhtiö ryhtyy myymään jenkkimarkkinoille kahden ledilampun pakettia viidellä dollarilla. Hinta on jopa hehkulamppuja halvempi.
- Tietoja
XP Power on julkaissut kolme uutta yhden watin DC-DC-moduulia. SIP-koteloidut moduulit ovat yksi- ja kaksilähtöisiä ja ne soveltuvat erityisesti käytettäväksi ratkaisuissa joissa vaaditaan hyvää suorituskykyä, lisääntynyttä tehokkuutta, parempaa eristystä ja laajempaa lämpötilakestoisuutta.
- Tietoja
Rasbperry Pi on sulautettujen hankkeiden kehityskortti, jota on myyty pian kuusi miljoonaa kappaletta. Nyt on joukkorahoituksella saatu kehitetty lisäkortti, joka ratkaisee RasPin virtaongelmat ja tekee siitä kannettavien laitteiden kehitysalustan.
- Tietoja
Kun Nokia esitteli vuonna 2012 Pure View -kännykkänsä, sen 41 megapikselin kamera ristittiin hirviökameraksi. Uusia superlatiiveja joudutaan keksimään ensi vuonna, sillä markkinoille on tulossa älypuhelimia, joiden kameran resoluutio yltää 52 miljoonaan pikseliin.


























