- Tietoja
ABB on esitellyt Hannoverin teollisuusmessuilla Yumi-robotin, jota se kehuu maailman ensimmäiseksi interaktiiviseksi kaksikätiseksi teollisuusrobotiksi. Ne kykenevät suoriutumaan monista samoista tehtävistä kuin ihmisetkin.
- Tietoja
Ensi sunnuntaina tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Intelin kolme vuotta myöhemmin perustanut Gordon Moore esitti Electronics-lehdessä kuuluisan väitteensä: noin joka kahden vuoden välein transistorien määrä samankokoisella piirisirulla kaksinkertaistuisi. Huhtikuun 19. päivä vuonna 1965 julkaistu Mooren laki on ehtinyt keski-ikäiseksi.
- Tietoja
Avoimeen alustaan pohjautuvien pienten kehityskorttien suosio on viime vuosina suorastaan räjähtänyt. Niiden ongelma on kuitenkin se, että lisäkorttien liitäntään ei ole vakiintunutta standardia. Nyt ongelmaan tarjoaa ratkaisua oululainen iProtoXi.
- Tietoja
Jokainen, joka on tehnyt töitä korporaatioiden it-yksiköiden alaisena, tuntee Windows-maailman hyvät ja huonot puolet. Viimeksi törmäsin näihin epätoivottuihin ominaisuuksiin messuilla: oli kiire lähettää uutiskirje, mutta läppäri ryhtyi huonolla yhteydellä päivittämään Windowsia. Silloin päätin, että asiaan on tultava muutos.
- Tietoja
Linus Torvalds päätti siirtyä linux-ydinten numeroinnissa neljänteen polveen. Torvaldsin mukaan kyse ei ole suuresta julkistuksesta. Sen sijaan tulevaa 4.1-ydintä hän kehuu merkittäväksi päivitykseksi.
- Tietoja
Cypress Semiconductor on esitellyt 10 x 10 -millisen moduulin, jolla sulautettuihin laitteisiin saadaan toteutettua nopeasti ja helposti valmis Bluetooth Smart -yhteys. Moduuli pohjaa Cypressin ohjelmoitavaan PRoC–radioon. Cypressin mukaan uusi EZ-BLE-moduuli on markkinoiden ensimmäinen täysin valmis BLE-tuote. Se sisältää piirin, ohjelmistot, firmwaren, Bluetooth 4.1-kvalifioinnin sekä sertifioinnin globaalisti, kaikille markkinoille.
- Tietoja
Uudesta sähkötyöturvallisuusstandardista on julkaistu kolmas painos. Uudistuksessa on perattu pois turhaa nippelitietoa ja panostettu luettavuuteen ja olennaisiin turvallisuusohjeisiin.
- Tietoja
Nokia voi kesään mennessä muuttua melko toisennäköiseksi yritykseksi. HERE-karttapalveluille etsitään ostajaa, ja kaupasta saatavilla varoilla ollaan ostamassa Alcatel-Lucentin verkkoliiketoimintaa.
- Tietoja
Teollisuuselektroniikka on tällä viikolla esillä Hannoverin messuilla. Linear Technology demoaa messuilla yhdessä Sol-Chipin kanssa langatota verkkoa, joka saa kaiken virtansa aurinkosähköstä. Verkko ei tarvitse edes paristoja.
- Tietoja
Alstom Grid on saanut tilauksen Infratek Finland Oy:ltä uuden 245 kilovotin kaasueristeisen kytkinlaitoksen toimittamiseksi Fingridin Rovaniemellä sijaitsevalle Petäjäskosken sähköasemalle. Toimitus koostuu kuudesta B105 –tyyppisen kaasueristeisen kytkinlaitoksen kentästä.
- Tietoja
Sulautettujen ratkaisujen tuotekehityspalveluita tarjoava Espotel on hyväksytty kansainväliseen ARM mbed -yhteisön jäseneksi. Kyse on yhteisöstä, joka tarjoaa yrityksille valmiita ratkaisuja teolliseen internetiin eli IoT-alueelle.
- Tietoja
EDA Consortium kertoo, että elektroniikan suunnittelun työkaluja myytiin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 2,1 miljardilla dollarilla. Lukema on 11,9 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin ja samalla EDA-alan uusi ennätys.
- Tietoja
Miltä kuulostaisi edullinen ja taipuisa älypuhelimen akku, jonka voisi ladata täyteen yhdessä sekunnissa? Stanfordin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet alumiini-ioniakun, joka lupaa tällaiset huikaisevat ominaisuudet.
- Tietoja
Yhdysvaltain hallinto on valinnut Intelin valmistamaan kaksi seuraavaa supertietokonetta Argonnen kansalliseen tutkimuskeskukseen. Toinen uusista koneista tuo massiivisen laskentatehon, mutta järjettömällä 13 megawatin huipputehonkulutuksella.
- Tietoja
VTT on onnistunut ensimmäisenä maailmassa kehittämään paperille painetun huumetestin. Painotekniikalla pikatesti voidaan valmistaa hyvin edullisesti ja nopeasti suurina volyymeinä.

























