- Tietoja
Toshiba on lanseerannut maailman ensimmäisen SD-muistikortin, jonka avulla laitteeseen saadaan myös NFC-yhteys. Yhteyden avulla kortin sisältö voidaan lukea suoraan NFC-lukimella varustetulla älypuhelimella.
- Tietoja
Toshiba kertoo saavuttaneensa uuden ennätyksen pyörivien kiintolevyjen tallennustiheydessä. Uudessa kolmen teratavun levyssä yhdelle neliötuumalle on saatu mahdutettua peräti terabitin tallennuskapasiteetti.
- Tietoja
Vuosia sitten puhuttiin laajalti, että 8-bittisen mikro-ohjaimen aika olisi ohi. Väite oli kovasti ennenaikainen. Silicon Labsin uudet kasibittiset osoittavat, että ohjaimille on kasvavaa kysyntää. Erityisesti esineiden internet voi nostaa 8-bittisen uuteen kulta-aikaan.
- Tietoja
Moni säpsähti, kun paljastui että USA:n ja Iso-Britannian turvallisuuspalvelut ovat onnistuneet murtautumaan SIM-kortteja valmistavan Gemalton tietokantoihin. Hollantilaisyritys kiirehtikin vakuuttamaan, etteivät käyttäjät tiedot ole vaarassa.
- Tietoja
Ruotsalainen IAR Systems esittelee Nürnbergin Embedded World -messuilla uutta ARM-ohjainten kehitykseen tuotua työkalua. C-STAT-laajennuksen ansiosta kehittäjät voivat nyt tehdä ARM-koodilleen staattista analyysiä.
- Tietoja
HSL ja VTT toteuttavat sähköbussien laajamittaisen pilotoinnin pääkaupunkiseudulla. Ensimmäiset kotimaiselta Linkker Oy:ltä hankittavat bussit liikennöivät vielä loppukesästä Espoossa, jossa sähköbusseja on kokeiltu yli kahden vuoden ajan linjalla 11. Ensi vuonna sähköbussit kyyditsevät matkustajia myös Helsingissä.
- Tietoja
Espoolaisen Bluegigan vastikään ostanut Silicon Labs on lanseerannut Nürnbergin Embedded World -messuilla maailman ensimmäisen kehitysympäristön, jossa onnistuu rinnakkain sekä mikro-ohjaimen että sovelluksen RF-osan.
- Tietoja
Polttokennoista on puhuttu vuosia nykyisten kännykkäakkujen korvaajana, mutta markkinoille tulleet ratkaisut ovat olleet lähinnä kokeiluja. Ensi viikolla Barcelonan Mobile World Congressissa ruotsalainen myFC esittelee jo kolmannen polven polttokennolaturinsa.
- Tietoja
Yhdysvaltain rikosoikeuteen ollaan tekemässä lisäyksiä, joiden myötä maan turvallisuuspalveluille tulisi luvalliseksi murtautua tietokoneisiin ulkomailla. Google ja monet muut yritykset vastustavat tiukasti tätä Sääntö 41 -lisäystä.
- Tietoja
San Fransiscossa ISSCC-konferenssissa esitellään tällä viikolla puolijohdetekniikan tulevaisuuden ratkaisuja. Intel lupailee esityksissään, että Mooren laki elää vielä ainakin vuoteen 2018 asti. Tällä hetkellä Intel valmistaa piirejä volyymeissä 14 nanometrin prosessissa. Yhtiön tutkimusguru Mark Bohr lupaa nyt, että vuonna 2016 on vuorossa 10 nanometriä. Ja vuonna 2018 Intel siirtyy jo 7 nanometrin viivanleveyteen.
- Tietoja
Sandiegolainen Qualcomm esitteli Barcelonan Mobile World Congressin alla peräti neljä uutta Snapdragon-prosessori älypuhelimiin. Uudet piirit lupaavat aiemman 800-sarjan huipputehon aiempaa edullisemmin. Tulevasta 800-sarjan prosessorista voidaan sen sijaan odottaa todellista tehomyllyä.
- Tietoja
Ericssonin RBS6000 on ollut yhtiön tukiasemalaitteiden perusta jo seitsemän vuoden ajan. Ensi viikolla Barcelonan Mobile World Congressissa yhtiö esittelee uutta tukiasemakonseptiaan, joka poikkeaa radikaalisti vanhasta.
- Tietoja
Japanilainen Murata sanoo kehittäneensä maailman tarkimman pintaliitettävän asentoanturin. SVK3-anturi on tarkoitettu erityisesti ajoneuvojen elektroniikkaratkaisuihin, kuten erilaisiin säätönuppiehin.
- Tietoja
Digian tytäryhtiö Qt Company järjestää lokakuussa Berliinissä oman keheittäjäkokouksensa. Qt World Summit on kaksipäiväinen tapahtuma sekä ohjelmistokehittäjille että tuotepäälliköille.
- Tietoja
Yokogawa on esitellyt uuden teräväreunaisella kaistanpäästösuodattimella varustellun B-version menestyksekkäästä AQ6373-spektrianalysaattoristaan. Analysaattorin avulla voidaan kehittää ja testata erilaisia optisen tiedonsiirron laitteita, myös uusia Li-Fi-vastaanottimia. AQ6373B-analysaattori on suunniteltu lyhyen (350–1200 nm) aallonpituusalueen mittauksille.




























