Intel kirjasi viime vuonna ennätyksellisen 55,9 miljardin euron liikevaihdon ja 11,7 miljardin dollarin tuloksen. Lukemat olisivat olleet vielä komeampia ilman yhtiön mobiilipiirien liiketoimintaa.

5G-verkkotekniikka on vielä alkuvaiheissaan, mutta tutkimus aiheen ympärillä kiihtyy koko ajan. Surren yliopistoon Englantiin ollaan avaamassa 5GIC-tutkimuskeskusta (5G Innovation Centre). Jo syyskuussa pystyssä pitäisi olla koko yliopiston kampuksen kattava 5G-testiverkko.

Google esitteli vuonna 2013 projektin, jossa on kehitetty modulaarista älypuhelinta. Ara-alustasta on nyt esitelty toisen sukupolven Spiral 2 -versio. Seuraava kehitysaskel on tarkoitus viedä myyntiin, vaikka testaaminen alkaakin hiljaisella markkinalla Costa Ricassa.

Matkapuhelinten ja tukiasemien säteilemän RF-energian haitallisuus on aihe, joka nousee tasaisesti esiin. Anritsu on nyt tuonut analysaattoreihinsa lisäominaisuudet, joiden avulla valmistajat voivat jo kehitysvaiheessa varmistaa, että laitteen säteilymäärät jäävät vaadittujen arvojen sisäpuolelle.

LTE-puhelimissa hehkutetaan jo jopa 300 megabitin datayhteyksillä. LTE on kuitenkin paljon muutakin. Päätelaiteluokat alkavat kategoriasta 1 ja nyt on vihdoin saatu markkinoille ensimmäinen 1-luokan piirisarja.

WCDMA- eli 3G-verkoissa Qualcomm oli selkeä ykkönen, mutta LTE- ja LTE-Advance-verkoissa tilanne on toinen. Korealainen LG Electronics sanoo olleensa ykkönen 4G-tekniikan essentiaalipatenteissa jo vuodesta 2012 lähtien.

EDA-talo Cadencelle nykyään kuuluva Tensilica on julkistanut 11. polven version konfiguroitavasta Xtensa-prosessoristaan. Aiempaa edistyneemmät käskyt ahtavat logiikan yhä pienempään tilaan ja säästävät muistin käytössä. Entinen suunnittelun helppous on kuitenkin ennallaan.

NFV eli verkon toimintojen virtualisointi on yleistymässä kovaa vauhtia. Standardointijärjestö ETSIssä on nyt lähes kahden vuoden ajan viilattu määrityksiä sille, mitä NFV on. Nyt järjestö on saanut ensimmäiset standardit valmiiksi.

Apple ja Ericsson ovat ajautuneet riitoihin Ericssonin patenttien käytöstä. Yhtiöiden välinen sopimus on umpeutunut ja Apple haluaa uudelleen arvioida, minkä verran se joutuu Ericssonin tekniikan hyödyntämisestä maksamaan.

Ericsson ilmoittaa, että sen operatiivinen johtaja Johan Wibergh jättää yrityksen välittömästi. Wibergh on vetänyt yhtiössä Networks-segmenttiä eli tärkeintä osaa yrityksestä.

Gartner ennustaa, että puolijohteita myydään tänä vuonna 358 miljardilla dollarilla eli noin 304 miljardilla eurolla. Mikropiirien myynti ylittää ensimmäistä kertaa 300 miljardin euron haamurajan.

Suurin osa kuluttajista kokee vaikeuksia käyttäessään uudentyyppisiä älylaitteita. Kaikkiaan 83 prosenttia on kohdannut ongelmia muun muassa fitness-rannekkeiden, älykellojen, autojen viihdejärjestelmien, verkkoon kytkettyjen kodin automaatio-, turva- ja valvontajärjestelmien sekä puettavien terveysteknologian laitteiden käytön yhteydessä.

Elektroniikan komponenttien verkkokauppaa hallitseva Digi-Key kasvatti viime vuonna Pohjois-Amerikan liikevaihtoaan 11 prosenttia 1,76 miljardiin dollariin. Kasvu oli yli kolme kertaa nopeampaa kuin elektroniikka-alalla keskimäärin.

Suomeen saadaan uusia investointeja ja uusia yrityksiä vain huippuosaamisella, kilpailukykyisellä toimintaympäristöllä ja konkreettisilla näytöillä. Samaan aikaan käytössä oleva tutkimusraha pienenee koko ajan. Se tekee innovoinnista yhä vaikeampaa.

Maailma on täynnä erilaisia linux-versioita. Yksi erikoisimpia lienee Pohjois-Korean kehittämä Red Star Linux. Siinä on hauskasti yhdistetty hieman jo ikääntynyt linux ohjelmistopaketteineen Applen Macintosh-tietokoneista tuttuun käyttöliittymään. Red Star Linux on vuotanut länteen normaalina ISO-kuvana. Läntiset it-asiantuntijat ovat tietysti tutkineet käyttöjärjestelmää suurella mielenkiinnolla. Ensiarvioiden mukaan käyttöjärjestelmän oikeuksissa on ongelmia, joiden takia sen kokeilemista ei kukaan suosittele.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template