- Tietoja
Sähköauton lataamiseen on suositeltavinta käyttää siihen tarkoitukseen suunniteltua, standardin IEC 61851-1 mukaista kiinteästi asennettua latausasemaa, jossa on sähköauton lataamiseen suunniteltu järeä pistorasia tai autoon sopivalla pistokkeella varustettu kiinteä kaapeli.
- Tietoja

Sensible 4 kertoo, että ankarissa arktisissa sääolosuhteissa Norjan Bodøssa toteutettu kolmen vuodenajan robottiautokoe päättyi menestyksekkäästi. Pohjoismainen projekti toi arvokkaita näkemyksiä ja dataa, joita käytetään edelleen automatisoidun ajotekniikan kehittämiseen ja tehostamiseen ankarissa sääolosuhteissa.
- Tietoja

Samsung on julkistanut uudet Galaxy S23 -puhelinsarjansa. Moni tavoin uutuudet ovat edeltäjiensä kaltaisia ja Sasungia voisi kutsua konservatiiviseksi, jopa varovaiseksi. Eniten pöhinää aiheuttanee Ultra-huippumallin 200 megapikselin pääkamera.
- Tietoja

Japanilaiset ovat onnistuneet kehittämään sisätiloihin erittäin pienikokoisen 5G-tukiaseman. Se toimii 28 gigahertsin alueella ja on ensimmäinen tämän taajuusalueen tukiasema, joka säteilee monelle sektorille.
- Tietoja

Radiotekniikan insinöörejä tarvitaan paljon enemmän kuin alalle valmistuu. Tähän ongelmaan etsitään ratkaisuja huomenna Aalto Yliopiston rekrymessuilla, jossa alan yritykset esittelevät uramahdollisuuksia yhdessä Sähköinsinöörikillan kanssa.
- Tietoja

Kiina on investoinut valtavia rahoja ottaakseen kiinni lännen ja Taiwanin etumatkan piirien valmistuksessa. Nyt tielle on tullut korkea muuri, sillä kiinalaiset puolijohdetalot eivät voi saada käyttöönsä uusinta askelvalotustekniikkaa.
- Tietoja

Joskus laitteessa on vähän piirilevytilaa, mutta komponenteille joutuu silti syöttämään tehoa luotettavasti ja korkealla hyötysuhteella. RECOM on esitellyt DC-DC-teholähteen, joka vastaa hyvin kovimpiinkin vaatimuksiin.
- Tietoja

Veteraani Ian Drewn perustama Foundries.IO yrittää tehdä vallankumousta sulautetussa kehityksessä. Tuote on universaali Linux-alusta, joka toimii millä tahansa piirisarjalla, missä tahansa pilvessä ja jossa tietoturvallinen koodin päivitys ja ylläpito olisi itsestään selvää.
- Tietoja
Tietoturvayhtiö Palo Alto Networksin turvallisuusuhkien yksikkö Unit 42 on julkaissut tietopaketin USB-laitteita tartuttavasta haittaohjelmasta. Erikoiseksi löydöksen tekee se, että haittakoodi kykeni ja pyrki tartuttamaan irrotettavia USB-laitteita ja piilottamaan itsensä.
- Tietoja

Hollantilainen CN Rood ryhtyy myymään Aim-TTi:n testaustyökaluja BeNeLux-maissa, Pohjoismaissa ja Baltiassa. Aim-TTi lienee monelle tuntematon elektroniikan testi- ja mittauslaitteiden valmistaja. TTi on toiminut kuitenkin markkinoilla jo yli 40 vuoden ajan.
- Tietoja

Vuosikausien ajan matkapuhelinmarkkina tarkoitti ikuista kasvua, mutta ei enää. IDC:n tuoreet tilastot kertovat, että loka-joulukuussa myytiin 300,3 miljoonaa älypuhelinta. Määrä on 18,3 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin.
- Tietoja

STMicroelectronics on tuonut lisää vaihtoehtoja sulautettujen tekoälykehittäjien ja datatieteilijöiden työskentelyyn. Yhtiö tarjoaa STM32Cube.AI-työkaluja myös pilvipohjaisena ratkaisuna. Ratkaisu on laatuaan ensimmäinen mikro-ohjainmaailmassa.
- Tietoja
Huawei on julkistanut FreeBuds 5i -nappikuulokkeet. Euron alle satasen hinnalla saa monipuoliset äänenmuokkausominaisuudet ja aktiivisen melunvaimennuksen. Android 13:een tuotu uusi tilaäänitoiminto napeista kuitenkin puuttuu.
- Tietoja

Liikenteen sähköistyminen etenee vauhdikkaasti, vaikka monien mielestä tahti on edelleen liian hidasta. Kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin viime vuonna 40 134 kappaletta, mikä on 25,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Niissä on latauspisteitä eli pistokepaikkoja yhteensä 55 198 autolle, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tuore tilasto.
- Tietoja

Suomessakin yhä suurempi osa uusista autoista on sähkökäyttöisiä. Saksalainen Sono Motors on viemässä sähköauton ideaa pidemmälle, sillä sen Sion-malli on päällystetty polymeeripohjaisella aurinkokennolla. Se lupaa halpoja kilometrejä.













