Jyväskylän yliopistossa tehdyssä ohjelmistoyrityskartoituksessa selvitettiin ohjelmistoalalla toimivien yritysten nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Suurella osalla yrityksistä kasvua jarruttavat puutteellinen tuki kansainvälistymiseen ja kotimainen osaajapula. Kansainvälisen työvoiman palkkaaminen saattaa vaatia yrityksen työkielen muuttamista englanniksi, mikä saattaa jarruttaa rekrytointien tekemistä.

Nuorten ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills järjestetään tänä vuonna hajautettuna 15 maahan. Elektroniikan osaajat kisaavat Bernissä ensi viikolla. Elektroniikkalajin pääeksperttinä kilpailussa toimii Kouvolan ammattiopisto Edukon elektroniikan opettaja Jari Koskinen. Hänen mukaansa alan koulutuksesta on syytä olla huolissaan.

Monissa sulautetuissa sovelluksissa olisi käyttöä muisteille, jotka säilyttävät datansa, mutta olisivat silti yhtä nopeita kuin SRAM. Avalanche Technologyn kolmannen sukupolven MRAM-muistit näyttävät vastaavaan näihin vaatimuksiin. Piirien valmistuksesta on nyt sovittu taiwanilaisen UMC:n kanssa 22 nanometrin prosessissa.

RSA on tunnetuin ja käytetyin julkisen avaimen salausmenetelmä. Vahvin RSA-salaus on 2048-bittinen ja kvanttikoneilla sekin murretaan vuoteen 2035 mennessä. Näin ennustaa kvanttiturvallisia algoritmeja kehittävä NIST eli National Institute of Standards and Technology.

Autonomisten ajoneuvojen ja sitä ennen jo autojen ADAS-järjestelmien suorituskyky perustuu monen anturilaitteen fuusioon. Cubtek on kehittänyt autoihin 4D-tutkan, joka perustuu XPN:n piireihin. Laitteen kehitys on tehty Rohde & Schwarzin oskilloskoopeilla, niiden sovelluskohtaisilla ASIC-piireillä sekä mittausohjelmistoilla.

Check Point Research varoittaa syyskuun haittaohjelmakatsauksessaan väärennettyjen Zoom-linkkien kautta leviävästä Vidar-haitakkeesta, joka nousi yleisimpien haittaohjelmien listalla jo sijalle kahdeksan. Maailman yleisimmin käytettynä haittaohjelmana jatkoi Windows-laitteiden datavaras Formbook.

Lentomatkustajille on jo usein tarjolla internet-yhteyksiä, mutta usein verkkoihin liittyminen on ongelma. Esimerkiksi yritysten VPN-yhteydet voivat jopa estää liittymisen koneen verkoon. WBA-järjestö (Wireless Broadband Alliance) on nyt julkaissut suuntaviivat sille, miten lentoyhtiöt voivat poistaa esteitä Wi-Fi-käytön tieltä.

Oulun yliopisto vahvistaa kyberturvallisuuden osaajien koulutusta. Heitä arvioidaan jo nyt puuttuvan työelämästä useita tuhansia. Koulutusta tarjotaan opiskelijoille ensi keväästä lähtien opintojen maisterivaiheen suuntautumisvaihtoehtona tietotekniikan tutkinto-ohjelmassa tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa.

Laajan kaistaeron materiaalit, kuten galliumnitridi, ovat nopealla tahdilla mullistamassa tehoelektroniikkaa kaikilla sektoreilla. Nyt GaN Systems ilmoittaa, että Renesasin uusi autojen 48V/12V kaksisuuntainen DC/DC-muuntimen koko kutistuu puoleen entisestä sen tehotransistorien avulla.

Trend Micron uusi tutkimus paljastaa, että 86 % maailmanlaajuisesti toimivista kiristyshaittaohjelmien uhreiksi joutuneista terveydenhuoltoalan toimijoista kärsii toimintakatkoksista. Tutkimuksen mukaan valtaosa (57 %) maailmanlaajuisista terveydenhuollon organisaatioista myöntää, että he ovat joutuneet viimeisen kolmen vuoden aikana kiristyshaittaohjelmien uhreiksi.

Kiinalainen Alibaba tunnetaan massiivisen myynnin verkkokaupastaan, mutta yritys tekee paljon myös itse brändättyjä tuotteita. Kuten nyt Roma-läppärin. Se on maailman ensimmäinen RISC-V-pohjaiseen prosessoriin perustuva kannettava tietokone.

Nokia on lanseerannut markkinapaikan laajakaistaverkkojen automaatiosovellusten hankintan. Ensi vaiheessa Altiplano-sovelluskauppaan julkaistaan seitsemän sovellusta verkkotukeen, verkkotietoihin ja verkon automatisointiin.

Raspberry Pi on maailman suosituin sulautettu korttitietokone ja sillä on toteutettu oikeastaan kaikenlaisia laitteita valvontakameroista mediapalvelimiin. Nyt Hackaday esittelee yhden rakentelijan projektia, jossa kortista on tehty älypuhelin.

Tutkimuslaitos SkyQuest sanoo, että SSD-levyjen osuus kaikesta tallennustilasta on 70 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Kehitys on ehkä vienyt enemmän aikaa kuin aiemmin uumoiltiin, mutta hiljalleen flash-sirut ovat viemässä perinteisiä mekaanisia kiintolevyjä eläkkeelle.

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo kasvoi heinä-syyskuussa 22,1 prosenttia verrattuna vastaavaan jaksoon vuotta aiemmin. Tämän vuoden myynnin arvo oli syyskuun lopussa 994 miljoonaa euroa, mikä on 19,0 prosenttia suurempi kuin syyskuun lopussa viime vuonna.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template