- Tietoja

Suomessa pitäisi nykyhallituksen mukaan olla 700 tuhatta sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Autoalan mukaan tavoite on mahdollista saavuttaa, mutta se edellyttää muutoksia auton hankinnan verotukseen.
- Tietoja
Ruotsin televiranomaisen päätös sulkea kiinalaiset laitevalmistajat maan 5G-verkkojen ulkopuolelle on herättänyt paljon keskustelua maassa. Viranomaisten päätöstä ei kuitenkaan ole – ruotsalaisille tyyppiseen tapaan – kyseenalaistettu millään tavalla. ETN kysyi turvallisuuspoliisi Säpon perusteluja.
- Tietoja
Ruotsin posti- ja televiranomainen PTS päätyi maan turvallisuuspoliisin ja puolustusvoimien suositusten perusteella kieltämään Huawein laitteiden käytön niiltä operaattoreilta, jotka osallistuivat maan tähän asti tärkeimpään 5G-taajuushuutokauppaan. Huawei on koko ajan kiistänyt väitteet, joiden mukaan sillä olisi linkki Kiinan kommunistiseen puolueeseen.
- Tietoja

Ihmisten henkilökohtainen data joutuu valitettavan usein murretuksi, mutta yleensä kyse on erilaisten palveluntarjoajien heikosta tietoturvan tasosta. Entäpä itse verkot? Voiko esimerkiksi uusien 5G-verkkojen tietoturvaan luottaa? Vuotaako datani jonkun vieraan valtion tiedustelun käsiin? Vuotavatko kansallisen turvallisuuden vaarantavat tiedot?
- Tietoja
Englantilaislähtöinen Arm on ulottanut RISC-arkkitehtuurinsa kaikkialle. Yhtiö kertoo, että loka-joulukuun aikana markkinoille toimitettiin 6,7 miljardia Arm-prosessoria ja -ohjainta. Tämä tarkoittaa 842 piiriä jokainen sekunti.
- Tietoja
Mobiiliverkkojen laitemarkkinoilla on käynnissä kaksi isoa muutosta kiihtyvän 5G-rakentamisen lisäksi: Huaweita työnnetään monessa maassa syrjään ja toisaalta verkoissa siirrytään avoimiin O-RAN-järjestelmiin. Tämä voi osoittautua yllättäväksi haasteeksi vanhoille pelureille eli Nokialle ja Ericssonille.
- Tietoja
Apple pysyi viime vuonna selvästi suurimpana komponenttien ostajana. Gartnerin mukaan Apple osti 11,9 prosenttia kaikista puolijohdekomponenteista. Rahaa se kulutti ostoihinsa 53,6 miljardia dollaria.
- Tietoja
Automaatioyritys Beckhoff järjestää tänään virtuaalisen Automation Update -tapahtuman, jossa käsitellään laajasti automaation uusia trendejä. Konecranesilta vasta marraskuussa Beckhoffiin siirtynyt Mikko Heikkilä vastaa uusista teknologiapalveluista. Hän kertoi keynote-puheessaan, miten automaatiojärjestelmien kehitys on tulevaisuudessa mullistumassa.
- Tietoja
Tietoturvayhtiö Check Pointin tutkijat kertovat, että Emotet-troijalainen pysyi tammikuussa maailman yleisimpinä haittaohjelmana, vaikka kansainvälinen lainvalvonta otti sen koneiston haltuunsa. Operaation seurauksena Emotetin maailmanlaajuinen vaikutus väheni 14 prosenttia.
- Tietoja

Kalifornialainen Empower Semiconductor ilmoittaa kasvattavansa piikondensaattoriteknologiaan perustuvien E-CAP-kondensaattorien tuotantomääriä. E-CAP on huomattavasti keraamisia MLCC-kondensaattoreita suorituskykyisempi tekniikka.
- Tietoja
Klassisella binäärilogiikalla ei voida ratkaista monia ongelmia, jotka kohtaavat ihmiskuntaa. Tutkijoiden mukaan ratkaisu löytyy kvanttitietokoneista, joilla voidaan laskea suuri määrä laskutoimituksia paljon nopeammin kuin klassisilla tietokoneilla. IBM:n tavoitteena on tuoda kvanttilaskenta jokaisen kehittäjän käyttöön kolmessa vuodessa.
- Tietoja
Puolijohteiden jakelukauppaa seuraavan DMASS-järjestön loka-joulukuun tilastot osoittavat, että korona irrotti otteensa elektroniikan komponenttikaupasta viimeistään vuoden viimeisellä neljänneksellä. Tänä vuonna edessä on paluu kasvuun, mikä tarkoittaa myös komponenttipulan paluuta monilla sektoreilla.
- Tietoja

Tulevaisuuden robottiauto vaatii meiltä matkustajiltakin paljon. Autot ovat täynnä elektroniikkaa, mutta voiko siihen silti luottaa? Ruotsalainen äänituotantoyritys Pole Position Production on nyt tutkinut asiaa ja havainnut, että äänimaailmalla on iso vaikutus siihen, miten luotettavaksi koemme autonomisen ajoneuvon.
- Tietoja
Tehoelektroniikassa on jo käynnissä iso murros. Vanha piitransistoreihin pohjaava elektroniikka on monilla sovellusalueilla korvautumassa joko piikarbidilla tai galliumnitridillä. Todennäköisesti seuraava pienen laitteen laturisi on jo uudempaa tekniikkaa.
- Tietoja

Konsulttiyritys Kearney on arvioinut, mitkä maat ovat edellä 5G-tekniikan hyödyntäjinä. Kärjessä ovat Yhdysvallat ja Etelä-Korea. Eurooppa on jäänyt kehityksestä jälkeen. Suomi on selvästi Ruotsin edellä.













