Terahertsialuetta eli noin 100 – 10 000 gigahertsin taajuuksia on edelleen tutkittu aika vähän, mutta niillä voi olla paljon käyttöä esimerkiksi kuvantamisessa ja datansiirrossa. Terahertsiaaltojen käsittelyyn on kuitenkin aika vähän kaupallisia komponentteja.

Keysight Technologies on esitellyt uuden mittapään käsivaraisiin nopeiden signaalien mittauksiin. N2839A-mittapää tuo 12 gigahertsin kaistanleveyden käsimittauksiin ja Keysight kehuukin sitä markkinoiden käytettävimmäksi kannettavien testerien mittapääksi.

Joskus innovaatiot ovat nerokkaan yksinkertaisia. Vanhoissa vesimittareissa ei yleensä ole digitaalisia virtausantureita, jotka mahdollistaisivat kulutuksen reaaliaikaisen seurannan. Envera Oy on kuitenkin kehittänyt ratkaisun, jolla vanhat vesimittarit ”digitalisoidaan”.

Digian yhä omistama Qt on julkistanut ns. pitkän tuen eli LTS-version kehitysympäristöstään. Qt 5.6 lisää paljon korjauksia ja ominaisuuksia alustaan. Yksi tärkeimmistä on täysi tuki Windows 10 -käyttöjärjestelmälle.

Yhdysvalloissa käynnissä olevassa salauskeskustelussa – jonka Applen ja FBIn kiista yhden iPhonen avaamisesta aloitti – tulee ilmi mielenkiintoisia asioita. Kuten se, että 95 prosenttia iPhone-puhelimista on salattu, mutta Android-laitteissa vain joka kymmenes.

Tough Mobile -tietoturvakännykästä tunnettu oululainen Bittium näkee myös esineiden internetin potentiaaliseksi kasvualueekseen. Yhtiö esittelee ratkaisujaan parhaillaan Lontoossa järjestettävässä Wearable Technology Show -tapahtumassa Messuilla on esillä Bittiumin älykellon referenssitoteutus.

Älypuhelimien suorituskyvyn kasvaessa moni näkee selvästi, että laite voi ottaa perinteisen PC:n paikan monessa käytössä. Jopa raskaan grafiikan vaativassa pelaamisessa. Lattice Semiconductor ja Mediatek ovat kehittäneet ratkaisun, jossa 4K-kuva siirtyy energiatehokkaasti älypuhelimen prosessorilta 4K-tasoiselle ruudulle C-tyypin USB-linkkiä pitkin.

Optisissa runkoverkoissa pitää saada kulkemaan yhä enemmän dataa. Nokian Bell Labs on kehittänyt uuden suorittimen, jonka ansiosta yhä suurempi määrä bittejä ja tavuja saadaan kulkemaan kuitulinkkejä pitkin yhä nopeammin ja yhä pidemmälle. Piirin avulla Nokia on valmis tuleviin 400G-verkkoihin.

Elektroniikan tukkukauppias Conrad Business Supplies on alkanut myydä maineikkaan 3M:n laajennettua henkilökohtaisten suojainten valikoimaa. Düsseldorfin A+A Personal Safety -messuilla Saksassa ensi kertaa esillä ollut uutuusvalikoima käsittää suojahaalareita, suojalaseja sekä kasvot puoliksi peittävän hengityssuojaimen.

Yhdysvalloissa on käynnissä laaja debatti siitä, pitäisi laitevalmistajien avata laitteitaan viranomaisille. ITIF-säätiön mukaan maan hallituksen ei pitäisi rajoittaa kyberturvallisuusratkaisujen kaupallistamista.

Haptisia kosketusnäyttöjä kehittävä helsinkiläinen Senseg on myyty kiinalaisille. Ostaja on O-Film Group, jonka liikevaihto on lähes kolme miljardia euroa. Työntekijöitä Sensegin omistajalla on lähes 33 000.

Trukkivalmistaja Rocla on kehittänyt automaattitrukeilleen uuden ohjelmiston, joka lyhentää trukkien ja vihivaunujen kulkemia reittejä jopa viidenneksellä. Ratkaisu tuo suoraan säästöä Roclan automaatioasiakkaille.

Uusi Konepaja-messutapahtuma käynnistyi tänään Tampereella. Metalliteollisuuden kone- ja laitemessut yhdessä kansainvälisen Nordic Welding Expon kanssa esittelevät Suomen laajimman kattauksen koneita ja laitteita yli kymmeneen vuoteen. Messuilla on 264 näytteilleasettajaa.

Tämän hetken bluetooth-laitteissa radio yltää noin 50 metrin päähän. Cypress Semiconductor on kuitenkin esitellyt vähävirtaista ble-tekniikkaa (Bluetooth Low Energy) tukevan moduulin, jonka kantama yltää peräti 400 metriin.

Monissa avaruussovelluksissa, optisissa laitteissa ja jopa auringonvalon keräimissä halutaan eroon kaikenlaisista valon heijastumisista. Englantilainen Surrey Nanosystems on kehittänyt materiaalin, joka imee itseensä 99,8 prosenttia kaikesta valosta. Lisäksi pinnan voi tehdä ruiskumaalauksella.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template