Ericssonin pääjohtaja Hans Vestberg kertoi tänään, että verkkolaitemyynti elpyi tärkeimmällä markkina-alueella Kiinassa viime vuoden lopulla vaikean kolmannen neljänneksen jälkeen. Tämä elpyminen näkyi Ericssonin neljännen neljänneksen tuloksessa.

Inteliin nykyään kuuluva FPGA-yritys Altera julkisti toukokuussa yhdessä Xidian-yliopiston ja Terasicin kanssa kilpailun, jossa pyydettiin opiskelijtiimejä tuottamaan 5G-verkkoihin sopivia algoritmeja. Peräti 184 tiimiä kaikkiaan 76 kiinalaisyliopistosta osallistui kisaan.

Sveitsiläinen u-blox kertoo saaneensa valmiiksi uuden firmware-ohjelmiston M8-sarjan paikannuspiireilleen. Päivitys lisää vastaanottimen tuen eurooppalaiselle Galileo-järjestelmälle.

Linux Foundation on tärkeä ryhmittymä linuxin kehittämisen kannalta. Säätiö on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa tehnyt muutoksen sääntöihinsä. Enää eivät yksityiset kehittäjät voi päästä säätiön johtokuntaan. Hei eivät voi edes olla ehdolla vaalissa.

Luulitko, että Applen iPhone-puhelimissaan käyttämät prosessorit ovat maailman tehokkaimpia? Eivät sinne päinkään. Kännykkkäprosessorien tämän hetken kovin suorituskyky tulee Kiinasta.

Turvateknisiä ratkaisuja niin yrityksille kuin kotitalouksille kehittävä PPO-Elektroniikka täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Yhtiöllä on kahdeksan vaikutuista työntekijää ja lisäksi se työllistää kymmenkunta työntekijää alihankkijoina.

VTT on kehittänyt IoT-pohjaisen anturiratkaisun, jolla voidaan säätää tilojen lämpötilaa ihmisten lämpöaistimuksen perusteella. Ratkaisun tarkoitus on päästä eroon toimistoista, joissa toinen hikoilee ja toinen palelee.

Japanilaisilla puolijohdetaloilla on mennyt huonosti jo pitkään. Nyt Toshiba on tehnyt tilastaan omat johtopäätöksensä. Yritys luopuu kaikesta muusta kuin NAND-flashien tuotannosta. Muulle sirujenvalmistukselle haetaan ostajaa.

Esineiden internetissä laitteet pitää saada verkkoon niin, että ne rasittavat mahdollisimman vähän olemassaolevia yhteyksiä. Nokia on nyt testannut tällaisia LTE-M-yhteyksiä korealaisen KT:n kaupallisessa verkossa.

300 megabittiä sekunnissa, molempiin suuntiin. New Yorkin uusi ilmainen, julkinen wifi-verkko saattaa kaikki muut verkot häpeään. LinkNYC-verkko käynnistyi viime viikolla ja arviot siitä ovat olleet pelkästään ylistäviä.

Englanninkielen ”drone” on hankala kääntää suomeksi. Siitä on puhuttu nelikopterina tai lennokkina. Onpa joku yrittänyt kääntää termiä ”pörräimeksi”. Yhtä kaikki, laitteiden myynti yltää pian vuositasolla kymmeniin miljooniin.

Monissa verkko- ja pilvisovelluksissa muisti on edelleen pahin pullonkaula, josta dataa ei saada riittävän nopeasti läpi. MoSys esitteli viime viikolla DesignCon-tapahtumassa yhden transistorin SRAM-soluun perustuvaa serdes-piiriä, jonka kautta data kulki demoissa 25 gigabitin nopeudella yhtä linjaa kohti.

Puolijohdeyritykset joutuvat investoimaan valtavasti rahaa voidakseen myydä yhä nopeampia ja tehokkaampia piirejä laitevalmistajille yhä halvemmalla. Lähes joka kuudes tienattu euro pitää sijoittaa uuden tutkimiseen. Viime vuonna yritysten tutkimusmenot kasvoivat vain puoli prosenttia.

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n ja Airbusin yhteinen SpaceDataHighway-ohjelma on käynnistynyt virallisesti. Järjestelmä, joka tuo esimerkiksi avaruusasemille gigabittitason datayhteydet, saa ensimmäisen satelliittinsa taivaalle.

Komponenttien tukkukauppias Mouset Electronics on aloittanut TDK:n uuden bluetooth-moduulin myynnin. SESUB-PAN-D14580 -niminen moduuli on 3,5 x 3,5 -millisenä maailman pienin. Paksuutta sillä on yhden millin verran.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template