- Tietoja

Korealaistutkijat Pohangin tiede- ja teknologiayliopistosta (POSTECH) ja Korean energiatutkimusinstituutista (KIER) ovat kehittäneet uuden kolmiulotteisen polymeerirakenteen litiummetalliakkuja varten. Sen parantaa merkittävästi litiumionien kuljetusta ja akun suorituskykyä.
- Tietoja

Kupariverkko on palvellut televiestintää jo yli 160 vuotta, mutta sen merkitys on jäänyt viime vuosina hyvin pieneksi. DNA tiedotti jo vuonna 2021 kupariverkkojensa korvaamisesta moderneilla kaapeli-, valokuitu- ja mobiiliratkaisuilla, ja vanhan verkon purkutyö alkoi 2022. DNA:n viimeistenkin kuluttajille suunnattujen kuparipohjaisten puhepalveluiden päättäminen tapahtuu vuoden 2024 loppuun mennessä koko Suomessa.
- Tietoja

Motorolan uudessa Edge-puhelimessa käytetään uudenlaista antennitekniikkaa, jossa parannetaan antennin ja siten myös linkin kuuluvuutta. Ratkaisu perustuu japanilaisen Muratan kehittämään Radisol-tekniikkaan. Motorolan Edgessä Radisolia käytetään Wi-Fi-kuuluvuuden paratamiseksi.
- Tietoja
Telit Cinterion on esitellyt IoT-verkkojen radiomoduulin, joka tukee sekä mobiiliverkkojen LTE-M-yhteyksiä, lisensoimattomia taajuuksia että ensimmäistä kertaa tällaisessa moduulissa myös uusia satelliittiyhteyksiä. Moduuli on nimeltään ME310M1 ja se on mitoiltaan vain 15 x 18 millimetrin kokoinen.
- Tietoja

Tutkijat ovat löytäneet tietoturva-aukkoja kiinalaisen Alibaban tytäryhtiön T Headin kahdesta suositusta RISC V -ytimestä. Haavoittuvuus on nimeltään Ghostwrite. Alttiina ovat T Headin suorittimet XuanTie C910 ja C920.
- Tietoja

Tutkimuslaitos TrendForcen uusin raportti yritysten SSD-levyistä paljastaa, että tekoälyn kysynnän kasvu on saanut tekoälypalvelinasiakkaat lisäämään merkittävästi yritysten SSD-tilauksiaan kahden viime vuosineljänneksen aikana. Kysyntä on poikkeuksellisen kovaa.
- Tietoja

Uuden kyselyn mukaan yhdeksän suomalaista yritystä kymmenestä harkitsee tietokoneiden ja tablettien vaihtamisessa tuotteiden kestävyyttä ja uudelleenkäyttömahdollisuutta. Hyviä aikeita ei kuitenkaan muuteta toimiksi, vaikka useimpia elektroniikkalaitteita ei ole valmistettu kestämään.
- Tietoja

Check Point Software Technologies on julkaissut heinäkuun haittaohjelmakatsauksensa. Check Point Softwaren tietoturvatutkijat ovat havainneet, että Windowsiin kohdistetussa Remcos-haittaohjelmakampanjassa hyödynnetään äskettäistä tietoturvaohjelmistopäivitystä. RansomHub on edelleen yleisin kiristyshaittaohjelmaryhmä.
- Tietoja

Sähköajoneuvojen (EV) tulevaisuus näyttää entistä lupaavammalta, kun ETH Zürichin tutkijat ovat kehittäneet uuden elektrolyyttisuunnittelun litium-metalliakkuihin. Tämä merkittävä edistysaskel voi paitsi kasvattaa sähköautojen toimintasädettä huomattavasti, myös vähentää niiden ympäristövaikutuksia.
- Tietoja

407 euroa. Niin paljon maksoi keskimäärin suomalaisen ostama puhelin huhti-kesäkuussa. Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKOn mukaan parin kympin pudotus puhelimen keskihinnassa vuoden aikana perustuu siihen, että edullisempien, alle 150 euroa maksavien puhelimien myynti on noussut.
- Tietoja
Google julkisti eilen uudet Pixel 9 -sarjan älypuhelimensa. Uutta on se, että laitteet tulevat virallisesti myyntiin myös Suomessa, kun Elisa, DNA ja Gigantti aloittivat virallisina kumppaneina. Pixelien tulolla voi olla isokin vaikutus Suomen puhelinmarkkinoihin.
- Tietoja

Pi Pico 2 on uusin versio Raspberry Pin pienimmästä korttitietokoneesta. Uutuus pitää sisällään parannellun version säätiön omasta mikro-ohjaimesta. Farnell aloitti jo kortin myynnin Euroopassa. Toimitukset eivät ole vielä alkaneet.
- Tietoja

Työsuhde-etuja tarjoava Edenred tutkitutti huhtikuussa FCG:llä, kuinka moni suomalainen käyttää ns. virtuaalikortteja eli älypuhelimeen tallennettuja kortteja. Luku on jopa yllättänkin suuri, sillä jo 38 prosenttia suomalaisista käyttää virtuaalikorttisovelluksia.
- Tietoja

AMD ilmoittaa saaneensa päätökseen suomalaisen tekoäly-yritys Silo AI:n ostamisen. Yhtiöt ilmoittivat 665 miljoonan dollarin kaupasta kuukausi sitten.
- Tietoja

Älypuhelimessa on keskeistä säästää virtaa aina, kun se on mahdollista. Yksi keino on muuttaa dynaamisesti näytön virkistystaajuutta sen mukaan, mikä kullekin sisällölle ja sovellukselle on riittävää. Tekniikan käyttö on yleistynyt niin nopeasti, että se näkyy jo näyttöjen markkinoilla.













