Langattomien lähiverkkojen reitittimistään tunnettu Netgear on esitellyt uuden Nighthawk RS700S -reitittimen, joka yli kaksinkertaistaa aiempien sukupolvien langattomien yhteyksien nopeuden. RS700S tukee seitsemännen polven Wi-Fi-standardia. Nopeudelle tulee toki aika paljon hintaa.

Qualinx on Delftin teknillisestä korkeakoulusta spinnannut yritys, joka pyrkii mullistamaan satelliittipaikannuksen tehonkulutuksen. Nyt yhtiö on kerännyt riittävästi rahoitusta, jotta sen toisen polven piirin kehitys voidaan viedä loppuun ja tuoda volyymeissä markkinoille ensi vuoden aikana.

Tietoturvayhtiö Palo Alto Networks kertoo julkistaneensa maailman ensimmäisen integroidun Code to Cloud -ratkaisun osaksi pilvipalveluita. Prisma Cloud -työkalujen laajennuksen on tarkoitus korvata nykyiset ratkaisut, joissa organisaatiot joutuvat käyttämään useita, jopa 6-10 erillistä työkalua tietoturvan takaamiseen.

AMD:llä on oma brändinsä huipputehokkaiden työasemien prosessoreilla. Nyt Threadripper-perheeseen on tuotu uusi 7000-sarja. Parhaimmillaan työasemaan saa 96 jopa 5,3 gigahertsin kellotaajuudella operoivaa ydintä, joilla on käytössään 480 megatavua välimuistia.

OnePlus julkisti eilen odotetun ensimmäisen taivuteltavan puhelimensa. OnePlus Open on laite, jossa moni asia on tehty oikein. Rauta on parasta mahdollista ja esimerkiksi kamera on selvästi parempi kuin muissa taivuteltavissa. Open kuitenkin erottuu ennen kaikkea siinä, miten käyttöjärjestelmä on sovitettu toimimaan raudalla.

Onsemi on esitellyt uuden Hyperlux LP -kuvakennojen perheen, joka sopii ihanteellisesti teollisuus- ja kaupallisiin kameroihin, kuten älykkäisiin ovikelloihin, turvakameroihin, AR/VR/XR-kuulokkeisiin, konenäköön ja videoneuvotteluihin.

Kesällä 2025 voimaantuleva EU:n radiolaitedirektiivi eli RED asettaa kovia vaatimuksia myös radiokomponenttien kyberturvallisuudelle. Sveitsiläinen u-blox on nyt ensimmäisenä esitellyt kännykkäverkon moduulit, jotka on sertifioitu ETSIn EN 303 645 -kyberturvallisuutta määrittelevien vaatimusten mukaisesti.

Kyberturvallisuusyritys NordVPN:n raportoiman uuden tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat neljännellä sijalla koko maailmassa kyberturvallisuudessa. Esimerkiksi valtaosa suomalaisista tietää, miten luoda vahvoja salasanoja.

Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark ilmoitti tänään massiivisista irtisanomisista, kun yhtiö hakee jopa miljardin euron säästöjä henkilöstökuluihin. Mutta mikä on se tietoliikenneverkkojen käänne, jota Nokialla ei ole Lundmarkin mukaan varaa odottaa?

Nokia ilmoitti tänään odotettua heikommasta kolmannesta neljänneksestä, mutta eniten taisi järkyttää yhtiön päätös hakea kannattavuutta massiivisilla irtisanomisilla. Yhtiö vähentää globaalisti 9000 – 14 000 työntekijää. Suomessa vähennystarve on 450 henkilötyövuotta.

Qualcomm kertoo laajentavansa pitkäaikaista yhteistyötään Googlen kanssa tuomalla RISC-V-pohjaisen puettavan ratkaisun käytettäväksi Googlen puettavien laitteiden Androidille eli Wear OS -käyttöjärjestelmälle. Tavoitteena on kehittää räätälöityjä pienitehoisia ja tehokkaita suorittimia Wear OS -pohjaisiin laitteisiin.

Aina välillä Suomessa tehdyt teknologiset innovaatiot herättävät laajempaa kansainvälistäkin kiinnostusta, mikä yleensä kertoo paljon niiden merkityksestä. Nyt uutiskynnyksen on ylittänyt Aalto-yliopistossa kehitetty langaton lataustekniikka, jossa on onnistuttu pidentämään etäisyyttä, jonka yli lataus onnistuu.

Nokia on tehnyt tiiviisti testejä eri operaattoreiden kanssa 5G-verkkojen oman IoT-tekniikan eli RedCapin parissa. Tekniikkaa on testattu niin Suomessa Telian kanssa kuin ulkomailla BT Groupin kanssa. Päätelaitteet testeissä ovat perustuneet MediaTekin RedCap-testialustaan.

Uusimpia 5 nanometrin ja sitä tiheämpien sirujen valmistaminen edellyttää ns. EUV-litografiaa, jossa rakenteiden valottaminen maskin läpi sirun pinnalle tapahtuu 13,5 nanometrin valolähteellä. Canon sanoo kehittäneensä tekniikan, jolla tiheimpien sirujen valmistus onnistuu yksinkertaisemmin ja pienemmällä tehonkulutuksella.

Viime syksynä Nokia lanseerasi markkinapaikan laajakaistaverkkojen automaatiosovellusten hankintaan. Nyt Altiplano-sovelluskauppaa on laajenntetu viidellä uudella sovelluksella, joiden avulla operaattorien on helpompi pystyttää ja hallita kuituverkkojaan.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template