Analog Devices on juhlistanut yli miljardin dollarin investointiaan puolijohdekiekkotehtaan laajentamiseen Beavertonissa, Oregonissa. Vuonna 1978 rakennettu Beavertonin tehdas on ADI:n suurin kiekkojen valmistuslaitos. Kuvassa pääjohtaja Vincent Roche ja gobaaleista toiminnoista vastaava Vivek Jain leikkaavat nauhan laajennuksen avajaisissa.

Kaiken sähköistyminen perustuu tällä hetkellä pääosin litiumakkuihin, joilla on kaksi ongelmaa: saatavuus ja turvallisuus ylikuumenemisen yhteydessä. Arizonan yliopiston tutkijat ovat kehittäneet hybridiakun, joka voi olla kustannustehokas ratkaisu molempiin ongelmiin.

Olisi kätevää, jos erilaiset pienet laitteet pystyisivät aistimaan liikettä millimetrintarkasti. Ongelma on ollut se, että tehokkaat tutkapiirit ovat olleet liian suurikokoisia tai tehosyöppöjä tähän tarkoitukseen. Nyt Infineon on muokannut 60 gigahertsin XENSIV-sarjan sirusta pienemmän version, joka tunnistaa liikettä ja läsnäoloa millin tarkkuudella jopa 15 metrin päähän.

Tamperelainen Wirepas on kehittänyt oman protokollansa, jolla voidaan toteuttaa käytännössä rajattomasti skaalautuvia IoT-laitteiden mesh-verkkoja. Nyt protokolla on integroitu Panasonicin BLE-moduulille, jossa sitä ajetaan Nordic Semiconductorin nRF52840-ohjainpiirillä.

Autojen valmistajat ovat nopeaa vauhtia siirtymässä ethernetiin ajoneuvojen datansiirrossa. Useimmissa tapauksissa gigabittien linkki on kuitenkin liikaa sekä suunnittelu- että kustannusmielessä. Siksi paremmin sopiva standardi on 10 megabitin 10BASE-T1S. Microchip on juuri esitellyt ensimmäiset standardia tukevat autoihin kvalifioidut piirinsä.

Samsung on selkeä markkinajohtaja taivuteltavissa älypuhelimissa. Sen Flip- ja Fold-sarjat ovat ehtineet jo viidenteen polveen. Yllättäen Samsungista on tullut teknisesti takaa-ajaja ja erityisesti uusi Galaxy Z Flip5 vastaa nyt haasteeseen isommalla etukannen näytöllä.

Piirisuunnittelussa joudutaan kuvaamaan, miten data muuntuu ja miten sille käy, kun se siirtyy rekisteristä toiseen. Tämä tapahtuu RTL-koodilla. Cadence Design Systems on esitellyt työkalun, joka tuottaa jopa neljänneksen parempaa RTL-koodia viisi kertaa aiempaa nopeammin.

STMicroelectronics on kehittänyt uuden sukupolven infrapuna-anturin, joka pystyy liikkeen lisäksi havaitsemaan paikallaan olevia kohteita. Anturi pohjaa TMOS- eli lämpö-mosfet-tekniikkaan ja sen avulla voidaan parantaa turvajärjestelmiä, kodin automaatiolaitteita ja IoT-laitteita, jotka tyypillisesti käyttävät passiivista infrapunatunnistusta.

Toyota lupaa ratkaista sähköautoilun ongelmat. Yhtiö aikoo vuosina 2026 ja 2027 esitellä kaksi uutta akustoa, joilla kantama yhdellä latauksella nousee yli 900 mailiin eli lähes 1500 kilometriin. Lisäksi akun lataaminen onnistuu vain 10 minuutissa.

Keysight on esitellyt Fieldfox-sarjaan uuden kädessä pidettävän analysaattorin, jonka ominaisuuksia voidaan laajentaa ohjelmistopäivityksillä. Uusi FieldFox C-malli tarjoaa yli 20 piiriverkkoanalysaattori- ja spektrianalysaattorivaihtoehtoa päivityksinä, jotka voidaan ladata lisenssiavaimella.

Ethernet on pikku hiljaa noussut koneiden välisten liitäntöjen de facto -standardiksi, mutta tulevaisuuden tarpeita ajatellen sitä halutaan entisestään parantaa. Tämän takia Linux Foundationin johdolla on perustettu uusi konsortio, joka kehittää ”ultraethernetiä” erityisesti datakeskusten teholaskennan tarpeisiin.

Espanjalainen Semidynamics on yksi räätälöitävien RISC-V-prosessorien edistyneimmistä kehittäjistä. Kun arkkitehtuurin toteutukset ovat yhä tehokkaampia, yhtiön uusin prosessori osoittaa, että RISC-V_ pystyy pian haastamaan muut, suljettuihin arkkitehtuureihin perustuvat prosessorit.

Nokian toisen neljänneksen tulosluvut olivat pettymys, kuten viimeviikkoinen tulosvaroitus jo kertoi. Raportoitu liikevaihto pieneni 3 prosenttia 5,7 miljardiin euroon, mutta 626 miljoonan tulos oli lähes sata miljoonaa pienempi kuin viime vuonna.

Googlen oma OpenAI:n ChatGPT:n kanssa kisaava Bard on saatu myös suomen kielelle. Tietoturvayritys Check Pointin tutkijoiden mukaan verkkorikolliset voivat laatia haittaohjelmakoodia Bardin avulla jopa helpommin kuin ChatGPT:n avulla.

Maailmantilanne on nostanut kyberturvan erittäin ajankohtaiseksi. Erityisesti tarkkaan valittuihin kohteisiin suunnattujen kyberhyökkäysten määrä on kasvanut. Kyberturvaratkaisuja kehittävä Insta muistuttaa, että usein tärkein suojattava ei tuotantolaitoksissa ole tieto, vaan toimintakyky.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template