- Tietoja

Incapilla on pitkä historia suomalaisena elektroniikan sopimusvalmistajana, mutta 10 vuotta sitten se oli kriisiyritys. Toimitusjohtaja Otto Pukk kehuu uuden Incapin hajautettua mallia. Kaikki päätöksenteko on pienissä yksiköissä, ne omistavat työt ja tuntevat vastuun liiketoiminnasta. Incapin kulujen perusteella malli näyttää selkeästi toimivan.
- Tietoja

Ruotsalainen Fingerprint Cards tunnetaan kannettavien laitteiden sormenjälkitunnistimista, erityisesti anturien valmistajana. Nyt yhtiö kehittää omaa mikro-ohjainta tuotevalikoimaansa. Tarkoituksena on tarjota PC-valmistajille valmis moduuli, joka lukee ja autentikoi käyttäjän sormenjäljen.
- Tietoja

Windows on suosituin käyttöjärjestelmä pöytätietokoneiden ja kannettavien tietokoneiden käyttäjien keskuudessa. Sillä on noin 30 % OS-markkinaosuudesta maailmanlaajuisesti. Tämä voi olla yksi syistä, miksi sille koodataan eniten haittaohjelmia. Luvut osoittavat asian selvästi.
- Tietoja

Reilu kaksi vuotta sitten Qt esitteli tuen mikro-ohjaimilla pyörivälle grafiikalle. Qt for MCUs -alustaa on paranneltu tasaisin väliajoin. Uusi 2.3-versio pyrkii ratkomaan muistin käyttöön pienillä ohjaimilla liittyviä haasteita.
- Tietoja

Mekaanisen kiintolevyn toimintaa voidaan nopeuttaa kasvattamalla levyn pyörimisnopeutta, mutta tällä on taipumus johtaa kirjoitus- ja lukuvirheisiin. Seagaten uusin levy pitää sisällään kaksi levyä lukupäätä, jolloin päästään jo SATA-väyläisen flash-tallennuksen nopeuteen.
- Tietoja

Kiinalainen BOE (Beijing Oriental Electronics) on esitellyt näytön, joka virkistyy 600 kertaa sekunnissa. Lukema on uusi maailmanennätys. Toisaalta voidaan kysyä, onko näytössä mitään järkeä, jos ihmissilmä ei pysty prosessoimaan visuaalista dataa yli 60 ruudun sekuntinopeudella.
- Tietoja

Google on kertonut, mitä uusia ominaisuuksia Androidiin tuodaan joulukuun päivityksessä. Yksi uusista ominaisuuksia on mahdollisuus jakaa auton digitaalisia avaimia. Jako tosin onnistuu toistaiseksi vain Pixel- ja iPhone-käyttäjille.
- Tietoja

Kyberturvayhtiö Nixun julkaiseman tutkimuksen mukaan 39 prosenttia pohjoiseurooppalaisista organisaatioista on kyberturvallisuudessaan heikolla tai välttävällä tasolla. Tutkimus paljastaa myös, että toimitusketjujen turvallisuudesta on tulossa seuraava suuri huolenaihe, ja että riskienhallintaan keskitytään yllättävän vähän.
- Tietoja

Tallinnassa järjestettiin eilen sopimusvalmistuksen tilaa ruotiva seminaari paikallisen elektroniikkajärjestön EEIA:n ja IPC:n toimesta. Kaksisataa rekisteröitynyttä vierasta kuuli esimerkiksi, että paljon puhuttu pula komponenteista on pääosin itse aiheutettu ongelma.
- Tietoja

Saksassa on virallisesti hyväksytty asiakaskäyttöön maailman ensimmäinen automatisoitu pysäköintipalvelu. Boschin ja Mercedes-Benzin yhdessä kehittämä järjestelmä hakee ajoneuvon, pysäköi sen ja palauttaa täysin itsenäisesti, ilman kuljettajaa.
- Tietoja

Australialainen NBN on ensimmäinen operaattori eteläisellä pallonpuoliskolla, joka ottaa käyttöön Nokian MF-14-alustan maanlaajuisessa kuiturunkoverkossaan. Lightspan MF-14 on markkinoiden ensimmäinen kuudennen sukupolven optisten verkkojen linjapääte.
- Tietoja

Uusien PC-prosessorien teho on huima, mutta samalla ne tuottavat yhä enemmän lämpöä. Tämä tarkoittaa joko äänekkäiden tuulettimien käyttöä tai ultrakannettavissa tehon rajoittamista. Entä jos tarjolla olisi hiljainen ja tehokas tapa jäähdyttää prosessoria?
- Tietoja

Siinä missä pienten kannettavien laitteiden langallinen lataus kiihdyttää jo yli 200 watin tehoissa, kasvaa teho myös langattomassa Qi-latauksessa. STMicroelectronics on julkistanut langattoman tehovastaanottimen, jonka teholuokitus on 100 wattia. Kyse on korkeimmasta Qi-standardin mukaisesta lataustehosta.
- Tietoja

Xiaomin uusi Redmi Note 12 Explorer on saanut mainetta markkinoiden tähän asti nopeimmalla lataustekniikallaan. 210 watin latausteho on uusi ennätyslukema Android-luureissa. Tällä teholla puhelimen 4300 milliampeeritunnin akku täyttyy nollasta sataan prosenttiin vain yhdeksässä minuutissa.
- Tietoja

Eilen uutisoimme, että VTT:llä on kehitetty 0,2-0,3 millimetrin paksuisista elementeistä koostuva sisätilojen lämmitysjärjestelmä, jota voidaan säätää ja ohjata yhtä helposti ja joustavasti kuin valaistusta. Spinoff-yritys The Warming Surfaces Companyn tekniikassa yhdistyy moni uusi innovaatio.













