Telia kertoo, että sen julkisten pilvipalveluiden asiantuntija Inmics-Nebula palkkaa yhteensä 101 uutta osaajaa Helsinkiin, Jyväskylään, Turkuun, Ouluun, Tampereelle, Lahteen, Vaasaan, Kuopioon ja Joensuuhun. Samalla Telia kouluttaa toimintamaissaan jopa 2000 työntekijää pilviasiantuntijoiksi.

EU on määrännyt Applen siirtymään standardiin C-tyypin USB-liitäntään iPhone-puhelimissaan, mutta yhtiö on tähän asti hangannut tiukasti vastaan. Nyt Bloomberg kertoo, että tilanne voisi olla muuttumassa jo ensi vuonna.

Jo jonkin aikaa optiset anturit ovat kehittyneet niin nopeasti, että ne ylittävät ihmissilmän kyvyt. Anturit näkevät laajemman spektrin - myös näkyvää valoa - osaavat sovittautua esimerkiksi ledien vilkuntaan ja näkevät ihmissilmää paremmin hämärässä.

Messukeskuksessa viime viikolla järjestetyssä Cyber Security Nordic 2022 -tapahtumassa oli ennätykselliset 41 näytteilleasettajaa ja tapahtumaan osallistui 1455 kyberalan ammattilaista sekä yksityisen ja julkisen alan päättäjää. Tapahtumaan osallistuttiin aktiivisesti myös verkon kautta.

STMicroelectronics järjesti sijoittajille pääomapäivän, jossa yrityksen johto esitteli tulevaisuuden suunnitelmiaan. Ei yhtiötä ainakaan varovaisuudesta voi nyt syyttää. Tavoitteena on kasvattaa viime vuonna 12,8 miljardin dollarin liikevaihdon tehnyt yritys 20 miljardin dollarin kokoiseksi vuosina 2025-27.

Älykellot ovat käytännössä verkossa koko ajan älypuhelimen välityksellä. Tämä alkaa muuttua kesällä, kun 3GP julkistaa uusimman 5G-standardinsa. Release 17 sisältää määrittelyt uusille rajoitetun kapasiteetin RedCap-yhteyksille (Reduced Capacity). Se tulee käytännössä ottamaan nykyisten LTE-M- ja NB-IoT-yhteyksien paikan.

Muistia tarvitaan sekä datan prosessointiin että tallennukseen. Yole Développement ennustaa muistipiireillä valoisaa tulevaisuutta. Tänä vuonna DRAM-muistien markkinat kasvavan 118 miljardiin dollariin eli 25 prosenttia viime vuodesta. NAND-flasheja myydään 83 miljardilla dollarilla, mikä sekin on 24 prosenttia enemmän.

Merkittävä osa onnettomuuksista liikenteessä johtuu kuljettajan herpaantumisesta, usein jopa nukahtamisesta. Onnettomuuksia pyritään ehkäisemään ADAS-järjestelmillä (Advanced Driver Assistance Systems). STMicroelectronics on nyt esitellyt ADAS-järjestelmiin entistä tehokkaamman ja luotettavamman kameran.

Analog Devices on esitellyt terveydenhuollon ja teollisuuden sovelluksiin kolmiakselisen MEMS-kiihtyvyysmittarin, joka toimii ultrapienellä virralla. Anturin avulla voidaan suunnitella esimerkiksi elintoimintojen seurantalaitteita, kuulolaitteita ja erilaisia liiketoimintoihin perustuvia mittauslaitteita.

HDMI on erinomainen standardi, joka on vallannut video- ja audiosignaalin siirron olohuoneissa ja työpöydillä. EU:n sähköturvallisuusviranomaisten tekevä testi kuitenkin osoittaa, että HDMI-kaapelien laadussa on paljon toivomisen varaa.

Sveitsiläinen LEM on esitellyt markkinoiden ensimmäisen digitaalisella Sigma Delta -lähdöllä varustetun virta-anturin. HMSR DA -anturi julkistettiin tehoelektroniikkaan keskittyvillä PCIM Europe 2022 -messuilla Nürnbergissä. HMSR DA tarjoaa merkittäviä etuja käytettäessä sovelluksissa, joissa laitteet ovat alttiita kohinalle, särölle ja häiriöille.

Junamatkustajille hyödyllinen Junat Kartalla -sovellus on nyt saatavilla Huawein AppGallery-sovelluskaupassa. Kyseessä on kotimainen itsenäinen sovellus, joka tarjoaa monipuolista lisätietoa liikkeellä olevista junista eri puolella Suomea. Sovelluksella käyttäjä voi seurata koko Suomen junaliikennettä.

Applen iPhone-puhelimien liittäminen Linux-tietokoneeseen on aiemmin ollut hankalaa, koska Applea ei oikeastaan kiinnosta tukea Linuxia. Nyt Linuxille on saatu sovellus, jolla nämä kaksi eri maailmaa alkanut puhua paremmin samaa kieltä. Kyse on KDE Connectista.

TME on lisännyt valikoimaansa Sonoffin 1080p-tasoista kuvaa tallentavan pyörivän kameran. FullHD-resoluution ansiosta käyttäjä saa selkeitä nauhoituksia sekä mahdollisuuden vastaanottaa korkealaatuista kuvaa reaaliajassa.

MIPS oli takavuosina yksi niistä arkkitehtuureista, jotka kisasivat sulautettujen ykköspaikasta. Nyt MIPS on tehnyt paluun ja se perustuu avoimeen RISC-V-arkkitehtuuriin. Yhtiö on esitellyt kaksi ensimmäistä uuden polven prosessoriaan.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template