Arm ei tullut Nvidian ostamaksi, vaan on nyt hakeutumassa omin voimin pörssiin omistajansa Softbankin tuella. Taloudellisesti yhtiö on vähintään kohtuullisessa kunnossa, sillä maaliskuun lopulla päättyneellä tilikaudella se teki uudet ennätykset niin lisenssi- kuin rojaltituloissa.

Navitas Semiconductor uutisoi nyt jatkuvasti galliumnitridipohjaisten GaNFast-piiriensä suunnitteluvoitoista. Uusin käyttäjä on Lenovo, jonka Legion Gen 7 Powerhouse -pelikannettavan laturi on toteutettu GaN-piireillä.

Onnittelut tulevasta NATOon liittymisestä. Ikävä kyllä sillä ei ole niin isoa merkitystä enää, sanoi Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves eilen Helsingin messukeskuksessa Cyber Security Nordic -tapahtuman avainpuheessaan. Toki Ilves sen jälkeen perusteli laajasti, miksi NATOon liittyminen ei ole niin iso juttu kuin miksi se on meillä ymmärretty.

Operaattori DNA kertoo, että teollinen IoT tai IIoT n siirtymässä uuteen vaiheeseen. Nyt voidaan tavaroiden ja laitteiden tuottaman datan perusteella ohjata toimintaa. Kumppanina DNA:lla on turkulainen Noccela, joka on erikoistunut tarkkaan sisätilapaikannukseen UWB-purskeiden avulla.

Tietoturvayhtiö Palo Alto Networks kehottaa kyberturvallisuuden alaa siirtymään Zero Trust Network Access 2.0 (ZTNA 2.0) -tekniikkaan, joka takaa VPN-vaihtoehtoja paremman suojauksen. Yhtiö uskoo, että VPN-tekniikka on tullut tiensä päähän.

IEEE 802.11ax on tämän hetken edistynein wifi-tekniikka, jota kutsutaan myös nimellä WiFi 6. Sveitsiläinen u-blox on nyt esitellyt radiomoduulin, joka tuo tekniikan teollisuuden laiteyhteyksiin. Tämä onnistuu MAYA-W2 -moduulilla, joka tukee myös Bluetooth 5.2 -yhteyksiä sekä teollisuudessa suosittuja, IEEE 802.15.4-standardiin perustuvia Thread- ja Zigbee-tekniikoita.

Tietoturvayhtiö Check Point Softwaren tutkimusyksikkö on julkaissut huhtikuun haittaohjelmakatsauksensa. Katsauksen mukaan itsestään leviävä ja modulaarinen troijalainen Emotet on edelleen maailman yleisin haittaohjelma. Suomen yleisin kyberkiusa oli Netwalker, joka tunnetaan myös nimellä Mailto.

Suomen lähestyvän NATO-hakemuksen odotetaan nostattavan suurenkin kyberhyökkäyksien aallon Venäjältä. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin normaali. Viestintäverkot toimivat normaalisti, korosti Kyberturvakeskus aamuisessa tilannekatsauksessaan.

Magneettinen tallennus puolustaa edelleen paikkaansa esimerkiksi suurissa datakeskuksissa. Levyjen kapasiteettia on yritetty kasvattaa useilla uusilla tekniikoilla ja nyt Western Digital on esitellyt kaksi uutta levyä, joissa kapasiteetti on onnistuttu nostamaan 26 ja 22 teratavuun.

Iso-Britannian paikallinen ”viestintävirasto” eli Ofcom aikoo ottaa 5G-käyttöön 26 ja 40 gigahertsin millimetrialueen taajuudet. Aiheesta on nyt käynnistetty keskustelu ja käytössä uusien alueiden pitäisi olla jo 2024. Tämä lupaa hyvää Nokialle.

Cobotiksi sanotaan robottia, joka osaa työskennellä yhdessä ihmisten kanssa. Niiden määrä lisääntyy nyt nopeasti, kun tuotantoa halutaan joustavammaksi ja virtaviivaisemmaksi. Saksalainen Festo sanoo nyt kehittäneensä maailman ensimmäisen pneumaattisen cobotin.

Helvar kertoo tuoneensa langattomaan ActiveAhead-valaistuksenohjausratkaisuunsa päityksen, joka lisää tuen DALI-protokollalle. Tuen myötä ActiveAhead-ratkaisuun voidaan liittää myös DALI-laitteita.

Data on kultaakin kalliimpaa ja henkilökohtaisen datan suojaamisesta meidän kaikkien pitäisi olla hyvin tarkka. Atlas VPN:n mukaan totuus on lähes päinvastainen. Seitsemän kymmenestä olisi valmis luovuttamaan henkilökohtaisia tietojaan alennuskoodia vastaan.

Lennokkeja on voitava valmistaa massatuotantona, jotta ne ovat kannattavia. Siksi suojausratkaisun on sovelluttava automaatioon, jotta kokoonpanokustannukset pysyvät alhaisina. Lennokkiratkaisujen on myös oltava kevyitä ja mahdollistettava lennokin ja ohjaimen välinen esteetön yhteys. Myös säänkestävyys on tärkeä ominaisuus.

Merkittävimmät suomalaiset tietoliikennealan tutkimus- ja kehitystoimijat ovat perustaneet keskinäisen yhteenliittymän Suomen 6G-kilpailukyvyn edistämiseksi. 6G Finlandin tavoitteena on tiivistää Suomen sisäistä 6G-yhteistyötä ja edistää suomalaisen 6G-osaamisen kansainvälistä vaikuttavuutta.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template