- Tietoja

Datan tallennuksen nopeus ei riipu vain muistista, flash-tallennuksen kohdalla SSD-levyn kapasiteetista ja nopeudesta. Myös tallennuksen ohjaimen pitää olla suorituskykyinen. Microchipin uusi NVMe-ohjain kiihdyttää datakeskusten SSD-tallennukseen uuteen ennätykseen.
- Tietoja
Check Point Research kertoo helmikuun haittaohjelmakatsauksessaan, että maailman yleisin haitake oli Emotet, joka houkuttelee Ukrainan sotaan liittyvistä aiheista kiinnostuneita lataamaan haitallisia sähköpostiliitteitä. Suomen yleisin kyberkiusa helmikuussa oli kiristysohjelma Netwalker.
- Tietoja

Helsinkiläisen NL Acousticsin kehittämää ultraäänikameroiden teknologiaa hyödynnetään esimerkiksi teollisuuslaitosten ja sähköverkkojen kunnossapidossa. Vahvasti vientiorientoitunut yritys hakeekin nyt kasvunsa takaamiseksi uusia osaajia. Toimitusjohtaja Kai Sakselan mukaan haussa on erityisesti koodareita.
- Tietoja
MEMS-pohjaisen RF-kytkimien IdealSwitch-tekniikan kehittänyt amerikkalainen Menlo Micro on saanut kasaan 150 miljoonan dollarin C-rahoituskierroksen. Lisärahan avulla yhtiö aikoo viedä globaalisti markkinoille kytkintekniikkansa, joka on pieni, nopea, luotettava, kestää ankaria olosuhteita ja kykenee kytkemään kilowatin tehoja.
- Tietoja

Ryzen Threadripper on AMD:n tehotyöasemien suoritinperhe ja nyt siihen on tuotu toistaiseksi tehokkain työjuhta. Ryzen Threadripper PRO 5000 WX -sarjan lippulaiva on 64-ytiminen, 128-säikeinen PRO 5995WX -prosessori.
- Tietoja

Mikropiirien sopimusvalmistus eli ns. foundry-liiketoiminta kasvaa tänä vuonna yli viidenneksen vauhti jo kolmatta vuotta peräkkäin. IC Insights ennustaa, että sopimusvalmistajien liikavaihto kasvaa 132,1 miljardiin dollariin.
- Tietoja
Apple esitteli eilen illalla joukon uusia tuotteita. Täysin uuteen Mac Studio -pöytäkoneeseen saa parhaimmillaan uuden M1 Ultra -prosessorin. Sinä samaan pakettiin on yhdistetty kaksi tämän hetken tehokkaimmista Macbook Pro -koneista tuttua M1 Max -prosessoria. Suorittimen suorituskyky on jotain sellaista, mitä ei pöytäkoneissa ole aiemmin nähty. M1 Ultra koostuu 114 miljardista 5 nanometrin prosessissa valmistetusta transistorista.
- Tietoja

Yhä useammin laitteet halutaan ladata langattomasti. Tähän on tarjolla erilaisia ratkaisuja. Mikäli tarvitaan vain pieniä, tyypillisesti alle yhden watin lataustehoja, myös lähimaksamisesta tuttu NFC-tekniikka voi olla toimiva ratkaisu.
- Tietoja

Analog Devices investoi 100 miljoonaa euroa Euroopan toimintoihinsa Irlannin Limerickissä. ADI Catalyst -niminen keskus luo yhtiön Raheenin yrityspuistoon 250 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä.
- Tietoja
Helmikuussa 21,6 prosenttia uusista henkilöautoista oli ladattavia hybridejä ja 12,4 prosenttia täyssähköautoja. Ladattavien autojen osuus rekisteröinneistä oli yhteensä lähes sama kuin tammikuussa eli noin kolmannes. Sirupula toisaalta nostaa sähköautojen osuuden uusista hieman suuremmaksi, kuin se olisi normaalitilanteessa. Tällä hetkellä uuden sähköauton saa käyttöönsä kuukausia nopeammin kuin uuden bensa- tai dieselauton.
- Tietoja

Ultralaajakaistainen signaali eli UWB yleistyy nyt nopeasti monissa sovelluksissa, joissa halutaan esimerkiksi siirtää nopea, murtamaton signaali kahden laitteen välillä. Belgialaisessa mikroelektroniikan tutkimuskeskus IMECissä on kehitetty seuraavan sukupolven UWB-linkki.
- Tietoja

Suomessa tehtävä droonitutkimus on maailman kärkeä. FireMan-hankkeessa tutkijat kehittävät teknologiaa sekä testaavat, miten tekoälyllä varustetut ja yhdessä toimivat droonit suoriutuvat metsäpalojen havainnoinnissa ja torjunnassa.
- Tietoja

Sähköauton lataus on monen mielestä edelleen koko konseptin Akilleen kantapää. Jos autoa joutuu lataamaan yön yli, se laskee käyttömukavuutta, johon olemme polttomoottoriautoissa tottuneet. Nyt Volvo Cars testaa uutta langatonta latausteknologiaa aidossa kaupunkiympäristössä.
- Tietoja
Venäjän vastaiset pakotteet iskevät laajasti Putinin johtamaan hallintoon ja yrityksiin, mutta iskua niistä ottavat myös pakotteissa mukana olevat yritykset. Apple menettää joka päivä kolme miljoonaa dollaria laitemyyntituloina. Vuositasolla iPhone-myynti on Venäjällä ollut 1,14 miljardia dollaria.
- Tietoja

Internet-liikenteen määrä kasvaa tunnetusti eksponentiaalista vauhtia. Tämä asettaa jatkuvasti kasvavia haasteita datakeskusten verkkokorteille ja -prosessoreille. Ranovus lupaa korjata ongelman integroidulla prosessorin ja optisen vastaanottimen yhdistelmällä. Nyt tekniikkaa on ensimmäistä kertaa demottu FPGA-pohjaisella verkkokortilla.













